Luonto ei ole paikka vierailla – se on kotimme

Olen lukenut viime aikoina suomalaisten mytologiaa, kansanuskomuksia ja historiaa satojen vuosien takaa. Sama innostus iski viime syksynä. Kai se on pimenevät illat, aavemaisena joella lipuvat sumulautat ja luonnon täysi hiljaisuus, joka innostaa uppoutumaan taruihin ja uskomuksiin vuosisatojen takaa. Niistä löytyy lukemattomia aiheita, joista ammentaa inspiraatiota ja ottaa oppia.

Törmäsin aiheeseen, joka jäi mieleen ja joka kosketti syvästi. Se vastasi kysymykseen, miksi suomalaisessa historiassa ei ole säilynyt tavaroita ja aineellista materiaa, kuten etelä-eurooppalaisissa kulttuureissa tai Egyptissä, joiden kulttuureista ja historiasta tiedämme runsaan ja arvokkaan esineistön perusteella paljon.

Miksi suomalaisesta kulttuurista tiedämme niin vähän ja miksi meiltä ei ole säilynyt tavaroita kertomaan tarinoita esi-isiemme historiasta?

Koska meidän historiamme, meidän kulttuurimme ei ole koskaan ollut tavaroissa tai materiassa.

Meidän kulttuurimme ja kotimme on aina ollut luonto.

Vuosisatoja sitten sen aikaiset historoitsijat ovat käyneet pohjolassa ihmettelemässä, miten suomalaiset pärjäävät vähällä ilman juuri mitään tavaroita, pysyvää asutusta tai varallisuutta.

Olemme metsän, tuntureiden, talven ja erämaan kansa. Asumme ja kuljemme tähtitaivaan alla, otamme luonnosta sen, mitä tarvitsemme ja olemme osa sen kiertokulkua.

Luonto ja erityisesti metsä on ollut meille koti. Meidän kulttuurimme on metsissämme.

Olemme pärjänneet tuhansia vuosia pohjoisen luonnon armoilla, äärimmäisissä olosuhteissa. Olemme kunniottaneet sen meille elämän mahdollistavia antimia. Metsästäjät ovat huolehtineet tappamiensä eläinten sieluista, että ne pääsevät jatkamaan matkaansa tästä ulottuvuudesta seuraavaan. He ovat kiittäneet, että eläin antoi henkensä ja ruumiinsa, jotta me voimme jatkaa eloamme. Sen ruumista on kohdeltu kunnioittavasti.

Olisipa niin edelleen. Tulen surulliseksi kulutusjuhlamme kiertokulusta. Siitä, että heinäkuussa olemme jo kuluttaneet loppuun koko vuodelle tarvittavat varamme. Kuka entisaikojen maanviljelijä söisi heinäkuussa koko vuodeksi tarvittavat ruokansa ja varastonsa tyhjiksi ja elelisi loppuvuoden velaksi? Valtaosa varmasti ymmärtää sen olevan turmion pikajuna kohti kuilua.

Luonto ei ole paikka vierailla. Se on kotimme. Uskon, että vaikka osa meistä asuukin nykyään kaupungeissa, luonto ei ole kuitenkaan kaukana. Ainakaan henkisesti.

Kun metsään lähdetään, se tuntuu kuin palaisi kotiin. Jokainen tuntee sen rauhan, joka laskeutuu mieleen ja kehoon, kun on keskellä metsää. Kaukana hälinästä ja kaupungin ympäristöstä. Joku osa meistä muistaa historiamme ja kulttuuriperintömme ajalta, jolloin metsä oli ainut kotimme.

Pidetään kodeistamme hyvää huolta. Siitä, missä nukumme ja siitä, johon palaamme levähtämään, kun elämä normaaliympyröissä on liikaa.

Metsärakkain terveisin,

♥ Sanna



Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: