Hyvää itsenäisyyspäivää, rakas Suomi

Hyvää itsenäisyyspäivää, rakas Suomi

Kotimaasta on tullut viime vuosina entistä rakkaampi. Etenkin pohjoiseen muuton myötä. Täällä olen löytänyt Suomesta ja suomalaisuudesta juuri ne palaset, jotka resonoivat minulle, jotka on minulle niitä tärkeimpiä, joita en vaihtaisi pois mistään hinnasta. Vapauden, luonnon, rauhan. Suuria asioita, joita on joskus pitänyt turhankin itsestäänselvinä. Olen etuoikeutettu ympäröimään elämäni ja arkeni noilla asioilla ja arvostan sitä joka ikinen päivä.

Hyvää itsenäisyyspäivää Suomi ja kaikki täällä asuvat ja oleilevat. Olemme me onnekkaita.

♥ Halauksin Sanna

Hei, joulukuu

Hei, joulukuu

Luonto on vaipunut nyt viimeistään kylmään uneen, Tunturi-Lapin kaamos on ihan nurkan takana. Pohjoisemmassa Lapissa se on jo alkanut ja valuu sieltä hiljalleen tänne päin. Päivälleen ei ole mitään merkitystä, koska kaamos alkaa. Puhekielessä siitä puhutaan lokakuun lopusta helmikuun ensimmäisiin aurinkoisiin päiviin ja sen vaikutus tuntuu lähes tuon koko ajan. Kaamoksen pastellivärit on hallinneet taivasta jo kuukauden päivät ja aurinko on uhanalaiseksi käynyt vieras. Erityisesti pilvisellä ja sateisella säällä tai tuntureiden ympäröimänä aurinko voi olla näyttäytymättä paljon pidempään mitä virallinen kaamosaika kestää.

Miltä kaamos tuntuu? Valottomuus on väsyttävää. Havahduin pimeyden määrään vasta, kun näin konkreettisen luvun, että leveyspiireillä, jossa asun, on tällä hetkellä yli 21 tuntia pimeyttä. Ei ihmekään, jos hieman väsyttää. Kuitenkin, ne tunnit päivästä, joita valoisiksi uskaltaa kutsua ovat kuitenkin niin kauniita, kuulaita ja täynnä vesivärimaalauksellisia värisävyjä, etten usein huomaa kaipaavani varsinaista auringonpaistetta.

Mökkini metsärajan yläpuolelle kaamosaurinko ei jaksa enää nousta kokonaan, heijastelee enää vain viimeisiä voimiaan kuin hyvästejä heilutellen. Nautimme toistemme seurasta ne lyhyet hetket, mitkä vielä on mahdollisia. Seuraavan kerran aurinko paistaa mökkiini reilusti ensi vuoden puolella.

Viime vuonna tämä kaikki oli uutta. Huomaan eron. Jokainen pohjoisen hetki ja kokemus oli uusinta uutta ja elin kuin viimeistä päivää. Tunnistan tuon tunteen ajottain edelleen, mutta välillä osaan rauhoittuakin.

Luonteeseeni kuuluu uusista asioista innostuminen ja niiden elämään haaliminen. Ettei mikään vuosi olisi samanlainen. Se käy joskus rankaksikin, mutta pääosin koen sen ehdottoman positiivisena asiana. Opin hurjasti uutta ja kerään muistoja, joita ei päivästä toiseen samanlaisessa elämässä muuten ehkä kertyisi. Koen sen elämäntunteeksi, elämästä nauttimiseksi, kun kokeilen ja opin uutta, vien itseni uusiin tilanteisiin ja epämukavuusalueelle.

Viimeisimpänä uutuutena toteutin jo tovin mielen perukoilla muhjuneen haaveen ja aloitin työt oppaana paikallisessa matkailuyrityksessä. Kausityö on minulle täysin uutta, samoin oppaana oleminen ja asiakkaiden kanssa toimiminen. Kausi on vasta aluillaan, mutta toistaiseksi olen kokenut suurta innostusta ja nautintoa. Yritys tarjoaa myös moottorikelkkaretkiä, joiden parissa olen tosissani päässyt oppimaan uutta. Olen tutustunut kelkoilla ajamiseen, korjaamiseen ja niillä tehtyjen retkien oppaana toimimiseen.

Tervetuloa Ylläkselle moottorikelkkasafarille, saatatte päästä minun opastamakseni 💪

Kaiken uutuus on raskasta, mutta ah, niin ihanaa. On myös vaikea kuvitella olevansa töissä, kun tekee sitä, mitä muutenkin vapaa-ajallaan tekisi. Retkeilisi, ulkoilisi, sytyttäisi nuotoita, kertoisi tarinoita Suomen luonnosta ja suomalaisuudesta, opastaisi ihmisiä luonnon pariin.

Joulukuu jatkuu samoissa merkeissä, kaamoksen syleilyssä ja pienten hetkien halailussa. Kaiken uuden, ihmeellisen ja suurten seikkailujen rinnalle tarvitsen todella paljon hiljaisia hetkiä, yksin vietettyä aikaa, rauhaa ja tilaa. Ilman noita hetkiä en pystyisi kokemaan suurta elämäntunnetta seikkailuissa ja uusien asioiden parissa.

Pastellinsävyisiä kaamosterveisiä täältä lumen keskeltä ❄️ Eilen tuli kolmisenkymmentä senttiä lunta. Odottelen, tuleeko naapuri auraamaan pikku tieni vai lähdenkö lapion varteen kaivamaan auton esiin hangesta.

♥ Halauksin Sanna

Kun joki jäätyy

Kun joki jäätyy

Pihallani on ollut viimeisen kuukauden ajan ympärivuorokautinen taidenäytös. Joki on muodostanut päällensä jäätä. Lämpimämpinä päivinä, kun pakkanen hellittää, vastarannalle sulaa tumma väylä, jota pitkin pohjoisesta valuu valtavia jäälauttoja ja sorbettimaista jäähilettä.

Kuvasin joen jäätä dronella reilusta sadasta metristä juuri, kun se oli taas kerran sulattanut tummansinisen linjan vastarannalle. Hiljalleen ohi lipuvat jäälautat tummaa vedenpintaa vasten on kuin taideteos. Niiden liike muistuttaa hämmentävästi mikroskoopilla suurennetulta kuvalta verisuonista. Luonnossa toistuu samat kuviot pienessä ja suuressa mittakaavassa.

Seuraavana pakkasyönä koko komeus on taas visusti piilotettu vankan jääpeitteen alle.

Tänä aamuna jää on taas peittänyt joen ja tumma vesi virtaa nyt peilikirkkaan jään alla. Astelin varovasti rannan tuntumassa ja hypähtelin nopeasti takaisin penkereelle, kun komeasti kajahtava railo halkaisi jään pinnan suoraan jalkojeni alla. Se ei vielä kestä kävelyä, mutta pian se muuttuu taas talven tieksi, jota pitkin pääsen kävellen ja hiihtäen paikkoihin, jotka avautuvat vain talvella.

Ihanaa pakkasviikkoa ja talven tuulahduksia.

♥ Halauksin, Sanna

Piilotettua kauneutta – video

Muutama viikko sitten, kun kerroin, että talvi otti takapakkia, kuvasin samalla videota. Olen aiemminkin kertonut, että etsin ympärilleni kauneutta. Jostain syystä, kun ympäröin itseni ja elämäni esteettisesti miellyttävillä asioilla ja ympäristöillä, voin hyvin. Henkisesti ja fyysisesti. Saan energiaa ympäristöstäni ja siitä, miltä se näyttää. Se on yksi isoimmista syistä, miksi muutin pois kaupungista keskelle luontoa. Löytääkseni kauneutta, jota en koskaan tavoittanut kaupungin symmetrisissä muodoissa, betoninharmaan sävyissä ja ihmisen valmiiksi mallintaviessa luontoplänteissä.

Tässä video siitä, miten etsin kauneutta ympäriltäni ja mitä teen, kun se ei ole aina selvästi nähtävillä.

Toivottavasti pidätte videosta, sitä oli taas todella mukavaa tehdä ☺️ Ja jos saan sinut tuntemaan jotakin videoillani, olisi suureksi avuksi, jos tilaat kanavani Youtubessa. Sen voit tehdä tässäkin, painamalla allaolevassa videossa profiilikuvaani. Kanavan tilaaminen auttaa minua jatkamaan luovaa työtäni ja kulkemaan eteenpäin.

Kiitos, ja ihanaa, kun olet täällä 💙

♥ Halauksin, Sanna

Tuli ja jää

Tuli ja jää

Aamulla aurinko nousee yhdeksän jälkeen. Pakkanen paukuttaa jokea ja sen jäätä. Nostan aamukahvistaa katseen ulos ja henkäisen.

Taivas on tulessa.

Purppura hohkaa eteläiseltä taivaanrannalta, jostakin sieltä, mistä aurinko koittaa vielä viimeisillä voimillaan nousta horisontin yläpuolelle paistamaan. Kultaiset sävyt heijastuvat pilvistä ja kuuraisesta metsästä.

Pariakymmentä hipova pakkanen on tiputellut kuurankukkia jäänpintaan. Astun varovasti talvisaappaalla kirkkaan joenjään päälle. Se raksuu, mutta näyttää kestävän. Taivaan tuli heijastuu kuurankukkien ympärille. Näyttää kuin ne kylpisivät purppuraisessa tulikylvyssä, jähmettyineinä paikoilleen.

Tällaiset hetket kestävät usein vain lyhyen aikaa. Puolen tunnin päästä aurinko on kivunnut sinne, minne se tänään jaksoi. Pilvien taakse, juuri metsänrajan yläpuolelle. Värit hiipuvat hetkessä ja tuttu harmaansini palaa maisemaan kuin kotiinsa.

Pienten hetken taikaa.

♥ Halauksin, Sanna

Vähän vähemmän harmaata

Vähän vähemmän harmaata

Talvi otti takapakkia. Askeleen takaisin lokakuun alkuun, lämpöisiin keleihin ja vesisateeseen. Yleinen väsymyksen ilmapiiri, pieni turhautuminen ja pakastuvan ilman ja uuden lumen odotus on käsinkosketeltavaa. Tuntuu, että jokainen on jollakin tapaa surullinen talven takapakista.

Kysyin tovi sitten tuttavaltani, miten menee. Hänen vastauksensa valaisi päivän ja hymyilytti vielä pitkään hetken jälkeenkin. Hän vastasi melodisella, laulavalla äänellä, naama isossa hymyssä ja silmät loistaen:

“Vois olla vähän vähemmän harmaata. “

Ihana ja ihailtava asenne.

Nauroimme kumpikin. Hän esitteli ideansa “marraskuun masennusviikoista”, jolloin ei tehtäisi mitään. Levättäisiin vaan ja hemmoteltaisiin mieltä ja kehoa. Keskityttäisiin hyvinvointiin ja sen hyväksymiseen, että marraskuussa nyt hieman masentaa. Kaikkia. Se on ihan okei. Kerroin olevani ensimmäisenä jonossa, jos marraskuun masennusviikot joskus näkevät päivänvalon. Huikea idea.

Vaikeintahan on hyväksyä, että nyt ei ole energinen olo. Että on ihan okei olla väsynyt, saada aikaiseksi päivän aikana vain muutama asia. Keskittyä päiväuniin tai toisen kirjan aloittamiseen. Sanotaan vielä uudelleen.

Marraskuussa on ihan okei olla väsynyt.


Aamulla vedin kumisaappaat jalkaan ja päätin lähteä ulos, vaikka ei huvittanut. Satoi vettä. Kuulin sisälle asti lumen sulavan. Vesi tippui pihapuun naavoista kuin rikkinäisestä suihkusta. Se kasteli hiukset, kun katselin märkiä naavoja puun alla. Joella sinnikkäimmät jäälautat pitävät vielä pintansa vesisateessa. Jostain kaukaa kuului viimeisten joutsenten laulu. Jos minulla olisi siivet, lähtisin tätä keliä karkuun. Jonnekin pohjoiseen. Sinne, mihin talvi karkasi.

Piristyin ulkona olemisesta, vaikka itsepäisesti en halunnut sitä aluksi myöntää. Jostain syystä koen suurta tarvetta ympäröidä itseni esteettisillä asioilla. Luonnon kauneudella. Jos sitä en ympärilläni näe, mielialani laskee ja koen väsyväni.

Yllätyin, miten paljon löysin kauneutta marraskuisesta harmaudesta, kun sitä varta vasten etsin.

Harmauden keskeltä löytyi pieniä hetkiä, joissa unohtui loskainen, vettä tirisevä maa, rusehtavan harmaa, sulava lumi ja lonkeronharmaa taivas. Kaunista oli se, miten sulava joki oli piirtänyt graafisia muotoja siniharmaaseen jäähän. Miten joen penkereellä veteen kurkottavat oksat peilasivat itseään joen uomassa hetken paikallaan pysyvän veden pinnasta. Miten utuinen ja matalalla roikkuva taivas luo metsäaukean reunalla kasvaville puille kauniin taustan, kuin tyhjän kanvaksen. Kuinka kauniilta ja jollain tapaa merkitykselliseltä tuntuu, kun löytää sydämen muotoisen puunrungon tyngän, joka pomppaa esiin hangesta kuin haluten tulla nähdyksi ja valokuvatuksi.

Löytyyhän sitä kauneutta, kun etsii.

Marraskuussa saa masentaa. Väsyttää. Nukuttaa. Se on okei. Sanon tämän yhtä lailla itselleni kuin teillekin. Ehkä eniten kuitenkin itselleni. Aion jatkaa kirjani lukemista. Sen, jonka raahasin painavassa kangaskassissa kotiin kirkonkylän kirjastosta yksi ilta kymmenien muiden kirjojen kanssa. Ettei ne vaan loppuisi kesken. Se olisi kaameinta.

Masentavaa, mutta levon täyttämää marraskuuta.

♥ Halauksin, Sanna

Vapaa päivä

Vapaa päivä

Kyllä, se on tarkoituksella kirjoitettu sanavälillä.

Olen tehnyt muutoksia kalenteriini, elämääni. Olen järjestellyt asioita niin, että perjantaisin olen vapaa. Töistä, vastuista, menoista ja muista elämän kahleista.

Perjantai on vapaa päiväni.

Viime vuoden hurjan työrupeaman ja alituisen kiireen (en tiedä vieläkään, miten selvisin kaikesta) jälkeen päätin laittaa oman hyvinvoinnin ja itselle tärkeät asiat etusijalle. Halusin viikkooni edes yhden päivän, jolloin voin tehdä sitä, mitä haluan.

Mitä se sitten tarkoittaa?

Päätin uhrata päivän luovuudelle. Valokuvaamiselle, videoiden tekemiselle, musisoinnille ja musiikin tekemiselle. Reissaamiselle, seikkailuille, luonnolle, itselleni. Oman yrityksen kasvattamiselle. Noh, oma yritys on niin sanoinkuvaamattoman minimaalinen, että on hassua käyttää sanaa “kasvattaminen”, mutta kasvaahan se pienikin. Ehkä kovemmin kuin isompansa. Se jäänee nähtäväksi, mutta yritys on kova. Rakkaudella sitä ainakin kasvatetaan, jos ei muuta.

Kaiken sen lisäksi saan aikaa olemiselle. Lintujen ruokkimiselle ja niiden puuhailujen katsomiselle. Metsissä samoilulle. Siksi kutsun epämääräistä lähimetsissä käyskentelyä, jossa ei ole minkäänlaista retkeilyyn tai reissaamiseen viittaavaa. Joka tapahtuu hyvin usein yöpaidassa ja kumisaappaissa, hetken mielijohteesta, kamera kainalossa. Silloin löydän parhaimmat ideani. Joskus myös toteutukseni. Samoillen, päättömästi ja suunnittelemattomasti.

Kokonaisella päivän pyhittämisellä omille – hyvin epätuottoisille ja epäkaupallisille puuhille on hintansa. Kirjaimellisesti. Se tuntuu pankkitilillä. Ajottain stressaannun, kunnes päädyn ajatuksissani mielestäni hyvään lopputulokseen, että raha-asioilla on elämässäni niin pieni rooli, etten halua tuhlata niiden murehtimiseen aikaani. Murheet loppuvat kuin seinään ja elämä jatkuu. Se elämä, mistä mielelläni maksan hinnan kuin hinnan. Valitsen koska tahansa vapaa-ajan ja vapauden rahan ylitse. Koska tahansa.

Nousen aamulla ylös sängystä innoissani, jätän aamiaisen kesken antaessani ideoiden ja visioiden viedä. Vietän aikaa tehden juuri sitä, mitä haluan, tehden sitä, mikä kadottaa ajantajuni ja kaiken epäolennaisen ympäriltäni ja mielestäni. Se, mihin se vie ja kauanko se jatkuu, on toistaiseksi vielä pimennossa. En välitä. Onko se järkevää, tulevaisuuden kannalta oleellista, mihin tällä kaikella pyrin? En tiedä. Rehellisesti, en vain tiedä, mutta minulla on vahva tunne, intuitio, että näin minun on tehtävä. Nyt seuraan sitä.

Luin juuri kirjan japanilaisesta ikigaista. Sanaa ‘ikigai’ on ilmeisesti vaikea suomentaa, mutta oman ymmärrykseni mukaan se tarkoittaa asiaa, jonka takia nousee aamulla sängystä. Se tulee sanoista ‘iki’, elämä ja ‘kai’, omien odotusten ja toiveiden toteuttaminen’. Syy olemassaoloon.

Mitä tekisit, jos sinulla olisi päivä ilman työtä, ilman vastuuta, ilman arkielämän ympyröitä? Jos ei tarvitsisi miettiä, onko tekemisesi taloudellisesti kannattavaa, onko se järkevää? Jos et olisi niin väsynyt, että vastauksesi olisi “nukkuisin ja lepäisin”. Jos tuntisit itsesi virkeäksi, energiseksi ja sinulla olisi kokonainen päivä vain itsellesi. Mitä tekisit?

Se on vapaa päivä.

♥ Halauksin, Sanna

Talven odotus – video

Talven odotus – video

Olen kuvannut, paljon. Editointi jää välillä muun elämän ja talven ilon jalkoihin. Talven iloksi ei ehkä voi kutsua tämän hetkistä tilannetta, kun ulkona on viitisen astetta lämmintä ja lumi sulaa niin, etttä nurkissa lorisee. Mutta viikonloppuna on luvassa lisää lunta.

Kuinka ihanaa.

Tein videon talven odotuksesta. Miltä lokakuun harmaus tuntuu, kun pimeys syö sisäänsä kaiken juuri ennen kuin lumi tulee ja valaisee valottomalla valollaan kaiken. Puhdistaa ja raikastaa. Aloittaa uuden kauden.

Toivottavasti pidätte videosta, näitä on hurjan mukava tehdä. Niin mukavaa, että usein videoprojektit on ensimmäisenä mielessä aamulla, kun herään enkä malttaisi illalla lopettaa laisinkaan. Jatkoa siis luvassa.

Ihanaa talven odotusta ❤

♥ Halauksin, Sanna

Talven ensimmäinen hiihtoretki tuntureille

Talven ensimmäinen hiihtoretki tuntureille

Talvi tuli ja näyttää jäävän. Sääennuste lupaa lisää lunta, tänä aamuna pakkasmittari näytti kahtakymmentä. Joki on puoliksi jo jäässä, pikkulinnut käyvät koputtamassa ikkunanpieliin ja pyytävät talviruokinnan aloittamista.

Fiilikset alkaneen talven suhteen?

Ihanaa.

Viikonloppuna kävin ystäväni Lauran kanssa retkellä Äkäslompolon Kukastunturilla. Hankea on kertynyt jo sen verran, että varustuksena piti ottaa talvivaatteiden lisäksi mukaan varaston perältä sukset. Vastahan ne sinne vietiin alle neljä kuukautta sitten. Talvikenkiä ja ylimääräistä villakerrastoa päälle vetäessä tuli kotoisa olo. Tähän vuodenaikaan kuulun.

Lauralla on muuten hurjan hyviä kirjoituksia pohjoisessa asumisesta omassa blogissaan, Kiertoreitti. Meillä on paljon samankaltaisia ajatuksia täällä asumisesta ja tänne sopeutumisesta. Pohjoisen hiljaiselo, rauha ja oman itsensä löytäminen kaiken sen keskeltä on syy meille molemmille, miksi tänne muutimme ja täällä edelleen asustamme.

On ihanaa löytää retkeilevä keskustelukumppani, joka jakaa kuulumisen ja kuulumatttomuuden tunteen. Sen, kun ei ole varsinaisesti lappilainen, muttei kuuluu enää eteläänkään. Tuntee olevansa paikallinen, muttei kuitenkaan verrattavissa täällä syntyneisiin. Joka ymmärtää tietynlaisen elämän levottomuuden ja samalla rauhan ja levollisuuden, jonka pohjoisessa löytää.

Joka ymmärtää, kun huokaan tunturin talvelta tuoksuvalla huipulla “tää on niin puhdistavaa, ihan kuin olis syntynyt uudestaan!”

Kukastunturin huipulle menee hyvin merkitty ja talvellakin huollettu retkeilyreitti. Näin syyslomaviikolla sitä hallitsi turhan moni pyöräilijä ja kahden koiran ja vielä hieman huteran hiihtotekniikan kanssa se tuntui liian haastavalta, joten valitsimme hangen mukanaan tuoman vapauden ja valitsimme oman reittimme huipulle lumisen metsän läpi.

Metsän pohja ei ehtinyt jäätyä ennen lumen tuloa ja syksyn sateet on nostaneet tulvan vähän joka paikkaan. Jouduimme nostelemaan suksia suonsilmäkkeiden ja mutakuoppien ylitse, väistelemään vielä matalan hangen peittämättömiä kaatuneita puita ja risukkoja. Reittivalintamme oli lopulta pidempi ja vei enemmän aikaa kuin jos olisimme menneet varsinaista merkittyä reittiä pitkin.

Joskus on ihan hyvä mennä kiertoreittejä.

Tunturin huippua kohden lumi syveni ja hiihtäminen helpottui huomattavasti. Tuntureilla usein puhaltava tuuli oli kovettanut hangen pinnan, joka kesti suksen alla jo kuin kevätkantohanki. Naureskelimme olosuhteiden outoudelle. Kuinka usein tulee hiihdettyä hankikannolla lokakuusssa?

Talvinen aurinko kurkisti jo kylmennein sätein pilviverhon takaa. Sen säteet, tunturin pieni viima ja hangen narskahtelu suksen alla piristi muuten sateisen ja pimeän lokakuun alun jälkeen. Lokakuu on usein raskas kuukausi. Pimenevät illat, luonnon karu paljaus ruskaloiston jälkeen ja odotus lumesta ja talvesta väsyttää ja vetää välillä mielen maahan.

Tunturi-ilma puhdistaa.

Huipulla tunturimaisema avautuu joka ilmansuuntaan. Toisella puolella voi katsella Ylläksen uljautta, muutaman hiihtoaskeleen päässä horisonttia hallitsee Pallaksen tunturijono. Niiden siluetin tunnistaa jo kaukaa. Tunnen ne jo hyvin, olenhan kävellyt niitä ylös ja alas jo lukemattomia kertoja ja katsellut niiden muotoja jokaisesta ilmansuunnasta eri vuodenaikoina. Ne tuntuvat kodilta.

Evästauoksi pysähdyimme hankeen yksinäisen kelopuun juurelle, kuten lappilaiseen tapaan kuuluu. Omat eväät jäivät kiireisessä lähdössä pakkaamatta, mutta sanomattomaan retkietikettiin kuuluu eväiden jakaminen, joten minäkin pääsin lämmittelemään yrttiteen ja kotitekoisen hirvimakkaran mauilla.

Tunturituuli nosti pientä puhuriaan ja kylmetti nopeasti lapasista poistuneet kädet. Vähäiset tavarat oli nopeasti pakattu, sukset laitettu takaisin jalkaan jo kohmeisin sormin ja koirat komennettu takaisin päin.

Alas reippaasti, mutta kiireettömästi lasketellessa ja muutaman kerran taas tutusti hankeen humpsahdellessa mielen valtasi pakkasesta huolimatta lämpö ja kodikas tunne.

Talvi on tunne, kodikas sellainen.

♥ Sanna