-
Puutarhaunelmia
Tuuli viimoo kylmästi, vaikka on toukokuu. Aurinko paistaa ja lämmittää, mutta vain silloin, kun tuuli hetkeksi hengähtää. Puut viheriöivät varovaisen uskaliaasti, mutta aika ujosti. Taivas on kesänsininen ja kun sitä ja pilvien keinumista katselee, voisi kuvitella, että on jo täysi kesä. Meillä on pihalla vanha puutarha, jota joku on joskus rakkaudella hoitanut. Sittemmin se on…
-
Valokuvaprinttikauppa on auki!
Avasin oman valokuvamyyntisivun! Ajatus lähti tulevasta valokuvanäyttelystä, joka avataan joulukuun alussa (ylihuomenna!) Kittilän kirjastoon. Kirjoitan siitä vielä erikseen enemmän. Sen yhteydessä kävi ilmi, että kyselijöitä valokuvaprinteilla olikin useampi, joten ajattelin laittaa kaikki näyttelyyn tulevat valokuvat sekä esille että myyntiin tänne mun nettisivuille. Pääset katsomaan ja ostamaan valokuviani täältä. Kaikki valokuvat on otettu Suomen Lapissa, kansallispuistoissa…
-
Pohjoisen kesä – VIDEO
Jihuu, uusi video on julki Youtube-kanavallani. Siitä tulikin ennätyspitkä, melkein puoli tuntia, kun intouduin yksi ilta joenrannalla höpöttelemään kesän kuulumisia, unelmointia ja luontoretkiä samalla, kun koitin koota hermoja viimeistin sääskie kanssa. Videolla kerron, mitä meidän kesään on kuulunut, talountelmoinnista ja siitä, miten käsitellään toistuvia pettymyksiä kiinteistökaupoilla. Ota mukava asento sohvalla, kupponen teetä ja nauti pohjoisen…
-
Antakaa hiljaisuuden olla
Aamuyö, kello 3.54. Herään, nousen ja vilkaisen ikkunasta ulos. Miten kaunista. Joki on sinisen usvan peitossa, vastarannan puiden aavemaiset hahmot erottuvat juuri ja juuri ohi lipuvan sumuverhon takaa. Vesi seisoo peilityynenä paikallaan yleensä virtaavassa joenuomassa. On niin hiljaista, että luulen voivani koskea sitä. Tämän kesän vesilinnunpoikaset, jotka päivisin keikkuvat joentrömällä ja kirkuvat uutta elämää nukkuvat…
-
Tarinoita taloista ja tuntureista
Olemme etsineet omaa taloa Lapista kahden vuoden ajan. Tosissamme. Sitä ennenkin olemme silloin tällöin katsastaneet talotarjonnan täältä päin, haaveilleet eri alueista ja pohtineet, minkälaista olisi omistaa täällä oma koti. Kaksi vuotta oman kodin etsimistä. Se ei kuulosta pitkältä, mutta se todella tuntuu siltä. Käytämme sen edistämiseen aikaa päivittäin. Usein tunteja kerrallaan. Talon ostaminen Lapista ei…
-
Luonto ei ole paikka vierailla – se on kotimme
Olen lukenut viime aikoina suomalaisten mytologiaa, kansanuskomuksia ja historiaa satojen vuosien takaa. Sama innostus iski viime syksynä. Kai se on pimenevät illat, aavemaisena joella lipuvat sumulautat ja luonnon täysi hiljaisuus, joka innostaa uppoutumaan taruihin ja uskomuksiin vuosisatojen takaa. Niistä löytyy lukemattomia aiheita, joista ammentaa inspiraatiota ja ottaa oppia. Törmäsin aiheeseen, joka jäi mieleen ja joka…
-
Heinäkuun hetkellisyys
Vallattoman rauhallisia, levollisen pitkiä ja hitaita kesäpäiviä. Heinäkuu on hiljainen, sekä luonnossa että mielessä. Valvon usein myöhään yöhön ja nukun pitkään. Aamuisin en saa juuri mitään aikaiseksi. Joogaan, kuuntelen äänikirjoja tai vain tuijottelen taivasta. Ja se riittää. Eilen lähdin iltasella pyörällä Papun kanssa seikkailemaan. Piti päästä johonkin. Ulos omasta talosta, ihan vain hetkeksi. Pyöräilin joen…
-
Pallaksen yötön yö – VIDEO
Olen aloittanut tekemään musiikkia. Hyvin hitaasti ja hyvin epämääräisin ja ennaltamäärittelemättömin lopputuloksin. Viimeksi olen tehnyt omaa musiikkia lukioikäisenä. Kaipaan sitä aikaa. En tiennyt mistään mitään enkä osannut määritellä omia tekemisiä sen perusteella, onko se oikein tai sen ja sen genren mukaista. Kunhan vain teki. Pääasia on kuitenkin, että tekee. Lopputulos harvoin on sitä, mitä sen…
-
Pientä taukoa, viime viikkojen puuhia ja Pallaksen yötön yö
Viime aikoina on tapahtunut ei-mitään ja kuitenkin paljon. Kiinnostus omiin luoviin asioihin on ollut laskussa ja olen sen antanut olla. Vaihtelevan onnistuneesti. Jos jotain, olen viime vuosina oppinut, että oman tekemisen into etenee aaltoillen. Joskus tehdään kaikkea yhtäaikaa ja täysillä, joskus mikään ei etene viikkoihin mihinkään. Sen kanssa on osattava vain elää. Tapahtumissa ei-mitään on…
-
Kotikaipuu
Hetki hengähdystä. Kotona. On tullut juostua ja ajettua kevään ja kesän aikana tuhansia kilometrejä. Kaipaan kotia, usein matkoillakin. Kaikesta ihanasta, uudesta ja upeasta huolimatta. Sitä tunnetta, että jalat on kiinni maassa, jossain tutussa ja turvallisessa. Kun olen hetken kotona, käyn levottomaksi. Mieli halajaa muualle, johonkin matkalle. Ajan myötä olen yrittänyt opetella, että lähteminen ei aina…