Pientä taukoa, viime viikkojen puuhia ja Pallaksen yötön yö

Viime aikoina on tapahtunut ei-mitään ja kuitenkin paljon. Kiinnostus omiin luoviin asioihin on ollut laskussa ja olen sen antanut olla. Vaihtelevan onnistuneesti. Jos jotain, olen viime vuosina oppinut, että oman tekemisen into etenee aaltoillen. Joskus tehdään kaikkea yhtäaikaa ja täysillä, joskus mikään ei etene viikkoihin mihinkään. Sen kanssa on osattava vain elää.


Tapahtumissa ei-mitään on tapahtunut lähinnä kotona. Helteet veivät meidän kaikkien voimat, etenkin koirien. Ne lähinnä nukkuivat tuulettiemien lähellä kylmällä lattialla. Uimassa pääsi onneksi käymään ja se oli usein päivän liikuntahetki, kun muuten ei ulkona pystynyt liikkumaan. Joen vesi pysyy onneksi viileänä, kun se virtaa pohjoisesta koko ajan eikä helle päässyt sitä liiaksi lämmittämään. Jäätelöä kului. Paljon.

Papun vinkki helteille: pakastimessa yön ollut kauratyyny vatsan päälle

Helteiden loppupuolella kävimme E:n suvun kesäpaikassa Kainuussa heinätöissä. Viikko vierähti viikatteen ja haravan varressa, varsin tuttua puuhaa minulle lapsuudesta, maatilalla kun olen kasvanut. Kamera oli mukana, olin ajatellut hyödyntäväni etelän jo hieman hämärtyviä öitä, mutta lopulta kiinnostus ei yltänyt Kainuuseenkaan asti, joten annoin asian olla.

Vietimme varsin ihanan viikon tehden töitä, lukien kirjoja ja uiden. Varsinaista kesälomailua.

Papu ja E:n koira Rover uuvahtivat viikon heinätöiden vahtivuorossa myös. Kotimatkalla uni maistui.

Maatilatöissä ja pihapiirissä viikon puuhaillessa kaipuu omaa kotia ja taloa kohtaan vain kasvaa. Olen maininnut ennenkin, että olen etsinyt vuoden päivät ja nyt E:n kanssa toisen vuoden päivät ahkerasti omaa paikkaa täältä Lapista. Se ei ole helppo homma, sen olemme huomanneet. Pariin otteeseen olemme olleet jo lähellä, mutta silti omaa taloa ei vielä ole. Muut täällä asuvat kertovat omia tarinoitaan, että etsinnöissä saattaa mennä vuosia, joillakin vuosikymmeniä. Kärsivällisyyttä koetellaan sille, joka haluaa ostaa pohjoisesta oman paikan.

Netin myyntipalstat selataan ensimmäisenä aamulla, keskustellaan siitä, kenelle talonomistajalle tai paikalliselle asukkaalle tänään voisi soittaa, joka osaisi kertoa tyhjillään olevista taloista ja tiloista. E hoitaa ansiokkaasti puhelut ja kiertää kahvipöydissä pikku kylissä, joissa olisi potentaalisia ostokohteita. Opiskellaan ja lasketaan remonttikohteiden kuluja ja mahdollisuuksia.

Oman talon osto käy kokopäivätyöstä.

Olemme etsineet lähinnä talomaista kotia, ei mökkiä. Mökkejä ja loma-asuntoja on kaupan jonkun verran, taloja hyvin vähän, jos ollenkaan. Etenkin vanhoja taloja täällä on vähän, lähes kaikki Lapin vanhat talot poltettiin sodassa, joten alla olevan Kainuussa kuvatun hirsipirtin löytyminen näiltä leveyspiireiltä on lähes mahdotonta. Silti, jaksan uskoa, että se löytyy vielä joskus.


Ennen Kainuuseen lähtöä kävimme yöttömän yön auringon alla Pallaksen tuntureilla. Minulla oli idea videosta, johon halusin kuvata keskiyön auringossa materiaalia. Joimme reilut kupit kahvia iltakymmenen aikaan, ajoimme hiljaisen Muonion kirkonkylän läpi Pallaksen hotellin pihaan. Matkalla pilvet peittivät taivaan ja sateen jälkinen sateenkaari näytti suuntaa, mutta tuntureilla aurinko odotti meitä tunturin tuolla puolen.

Auringon nähdäkseen piti nousta tunturin huipulle ja sen toiselle puolen. Hikisenä ja itikoiden saartamana pääsin sinne kahden aikaan yöllä. E meni edeltä Roverin kanssa toista puolta, minulle kesti kauemmin, koska kuvasin samalla ja jouduin juoksemaan kameran kanssa edestakaisin.

Aurinko helotti lämpöisenä kuin ei olisi koskaan horisontin takana käynytkään. Istuskelin tovin tunturin laella silmien levätessä itäpuolen vehreydessä. Jos en olisi tiennyt paremmin, olisin luullut, että on päiväaika. Linnut lauloivat ja lensivät kilpaa itikoiden perässä hämmentävän läheltä rakkakivien teräviä reunoja. Oli niin lämmin, että tunturin päällä pärjäsi aivan hyvin ilman pitkähihaista.

Luulin istuneeni paikallani vain hetken, mutta kun lähdin takaisin alas kohti laaksoa, kello kiri jo aamuviittä. Aika katoaa tuntureilla hyvin helposti. Mutta niin se saakin tehdä. Tunturit saavat tehdä juuri niin kuin haluavat, niillä on oma tahto.

Ehdin torkkua pakussa parkkipaikalla puolisen tuntia ennen kuin E tuli tuntureilta takaisin, halitoituneena ja silminnähden onnellisena öisistä tuntureista. Niissä on taikaa, tiedän.

Päätimme öisen retken Pallashotellin juuri auenneella aamupalalla mieli tokkuraisena ja sumuisena, mutta hyvin onnellisena.

Toivon, että kesä sujuu siellä hyvin ja lempeästi, missä oletkaan. Ihana, kun olit tämän pienen hetken kanssani ja luit tänne asti.

Palaan ennalta määräämättömän ajan päästä uuden videon kanssa, kun löydän inspiraation sen editoimiseen. Ei kai tässä kiire ole mihinkään.

♥ Sanna



Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: