-
Pohjoisen kesä – VIDEO
Jihuu, uusi video on julki Youtube-kanavallani. Siitä tulikin ennätyspitkä, melkein puoli tuntia, kun intouduin yksi ilta joenrannalla höpöttelemään kesän kuulumisia, unelmointia ja luontoretkiä samalla, kun koitin koota hermoja viimeistin sääskie kanssa. Videolla kerron, mitä meidän kesään on kuulunut, talountelmoinnista ja siitä, miten käsitellään toistuvia pettymyksiä kiinteistökaupoilla. Ota mukava asento sohvalla, kupponen teetä ja nauti pohjoisen…
-
Pientä taukoa, viime viikkojen puuhia ja Pallaksen yötön yö
Viime aikoina on tapahtunut ei-mitään ja kuitenkin paljon. Kiinnostus omiin luoviin asioihin on ollut laskussa ja olen sen antanut olla. Vaihtelevan onnistuneesti. Jos jotain, olen viime vuosina oppinut, että oman tekemisen into etenee aaltoillen. Joskus tehdään kaikkea yhtäaikaa ja täysillä, joskus mikään ei etene viikkoihin mihinkään. Sen kanssa on osattava vain elää. Tapahtumissa ei-mitään on…