Ahti suo antejaan

Näin alkaa elämäni kalastajana. Se tuskin alkaa tai jatkuu kovin vakavasti ottaen, mutta olen hankkinut elämäni ensimmäisen kalastusvälineen; katiskan.

Jotta kaikki ei sujuisi liian hyvin, ostin halvimman mallin, joka osoittautui itsekasattavaksi malliksi. Paikallisessa puodissa oli kaksi vaihtoehtoa, valitsemani 13 euron katiska ja valmiiksi kasattu reilu 90 euron malli. Valinta oli sillä selvä – opetelkaamme kasaamaan katiska.

Nostin osat jo reilu viikko sitten paketistaan terassille. Nopeasti kävi ilmi, että kasaaminen ei olekaan nopea iltapuhde, joksi sen naiivisti ajattelin, vaan vaati asianmukaisia työkaluja ja rautalanganompelutaitoa. Työkalut piti käydä lainaamassa naapurilta, en omistanut keittiösaksia vahvempia leikkureita ja niillä ei yrityksistä huolimatta vaadittu rautalanka katkennut.

Onneksi meillä on nykyään lähes kaikki maailman tieto käsissämme! Kuinka kiitollinen siitä usein olenkaan. YouTubesta löytyy ohjeet myös katiskan kasaamiseen.

Ohjevideoissa neuvottiin kiinnittämään kasattavat osat roikkumaan. Ohjeistajilla oli prameat, katosta roikkuvat rautakoukkusysteemit (kenen kotoa löytyy katosta ketjun päässä roikkuva rautakoukku? 🧐), mutta jouduin kehittämään omani tavaroilla, joita oli tarjolla. Pyykkinarun, haravan ja terassin kaiteen avulla sain nostettua katiskan ylös maasta niin, että pääsin aloittamaan.

Osat ”ommeltiin” yhteen rautalangalla kieputtaen. Ohjeessa sanottiin, että vähempikin riittää, mutta käsityöläisenä haluan tehdä asiat kunnolla. Ajattelin, että vaikkakaan katiskani ei ollut kovin kallis, haluaisin sen kestävän hyvän tovin, ettei heti tarvitse ostaa uutta. Ainakaan kestävyys ei ole kiinni omista kokoamistaidoistani tai viitsimyksestäni.

Kolmatta tuntia kieputin lankaa ympäri katiskaa sisältä ja ulkoa, mutta lopputulos oli suhteellisen moitteeton.

En ole ennen kalastanut katiskan avulla. Soitin tädilleni, jonka mies on ammattikalastaja ja joka itse osaa laittaa kalasta kaikenlaisia herkkuja sekä säilöä niitä eri keinoin. Sain muutaman hyvän neuvon paikan valitsemisessa ja kalojen narraamisessa. Opin esimerkiksi, että katiskan metallinen hohde houkuttaa kaloja, mutta sen päälle kannattaa asetella muutama puunoksa, jotta kalat kokevat sen suojapaikakseen ja hakeutuvat sen lähettyville.

Ammattiohjeiden turvin asettelin illansuussa uuden kalastusvälineeni puun oksilla verhottuna aivan joen rantaan, muun rantakasvillisuuden suojiin.

Muutamana ensimmäisenä iltana pyydys oli tyhjä. Asettelin katiskan aina uudelleen eri päin kuin aiemmin ja vaihdoin hieman sen paikkaa. Asumatonta rantaviivaa kotini kohdalla on reilusti, joten otollisia paikkoja on onneksi tarjolla.

Kolmantena iltana pyydys oli painava – olin saanut saalista. Kaunis, terve ja ainakin omiin silmiini isohko hauki, josta riittää syötävää muutamaksi päiväksi.

Ihailin hauen kiiltävää pintakuviointia. En ihmettele, että kalannahka on joskus ollut käyttötavarana laukuissa, pussukoissa ja muissa säilyttimissä. Tiedän edelleenkin niin tehtävän, toki vähenevissä määrin ja se on harmi.

Olin kiitollinen saamastani saalista. Voin ostaa kalaa aina kaupastakin, mutta itse kalastaen tiedän tismalleen, mistä kala on tullut, miten se on kuollut ja kenen käsien kautta lautaselleni päätynyt. Omassa maailmassani ajattelen, että niin sen kuuluisikin mennä. Haaveilen tulevaisuudesta, jossa tällainen olisi mahdollista yhä suuremmassa mittakaavassa. Tällä hetkellä olen vielä kaukana tuosta haavekuvasta, mutta pienin askelin kaikki on aloitettava. Olen taas ainakin muutaman pienen askeleen lähempänä.

Ihanaa loppuviikkoa! 🌼

♥: Sanna