Hupsan, sinne katosi syksy. Sen värit ja loistot. Jäljelle jäi kieltämättä aika harmaa aika, vesisateinen ja kostean kylmä. Aika on rauhoittua ja maatua. Kuten parhaat värinsä nähneet syksyn lehdetkin.
Menneellä viikolla saimme ison lastin puita talven varalle. Varasto on nyt aivan tupaten täynnä. Koitimme laittaa puut hirveällä vauhdilla sateiden alta varastoon ja yllättäen ne menivätkin kahden illan aikana. Ihan ennätysvauhtia. Ennen olen puuhannut näitä yksin, nyt on tietenkin E auttamassa. Kaksi ihmistä saa aikaan tuplasti nopeammin. Tai no, minä taisin kyllä käyttää enemmän aikaa kameran kanssa säätämiseen sillä aikaa, kun E latoi puita vauhdilla varastoon. Keskityin naureskelemaan koirien puuhailuille ja ilmeille, ne kun vahtivat meidän pihapuuhia kumpikin omalla tyylilllään.
Ulkovarastossa oli kesän ajan meidän ”studio”. Kaikki musiikintekovälineet roudattiin sinne, viritettiin valot ja kaiuttimet ja saatiin ylimääräinen työhuone musiikin tekemiseen ja muuhun luovaan puuhailuun. Kotona kun ei ole hirveästi ylimääräistä tilaa. Meillä ei ole yhtään ovea, jonka taakse pääsisi rauhassa puuhaamaan, jos vessaa ei lasketa. Saunassakin on välillä soiteltu puheluja, kun on pitänyt päästä johonkin rauhalliseen paikkaan keskustelemaan.
Ulkovarasto toimi siis erinomaisena työtilana lämpimän ajan. Eniten siellä puuhaili E, joka tekee myös musiikkia ja paljon luovia juttuja. Harmi, kun ei tullut otettua varaston studiotilasta kummempia kuvia. Oli hauskan näköistä, kun macbookit ja muut tekniset välineet olivat sulassa sovussa suksien, lumilautojen ja halkopinojen vieressä.
Aamuista ja illoista on pimeä varastanut jo tunteja. Aamut ovat lempiaikaani. Rauhallisia, hiljaisia, ilman minkäänlaista aikataulua, kiirettä tai suunnittelua. Vietän pitkiä aikoja kahvikupin kanssa kynttilänvalossa tai ikkunan ääressä katsellen, kun jo talviturkin päälleen vetäneet oravat keräävät vimmattua vauhtia puista naavaa talvipesiensä lämmikkeeksi.
Täältä on helppo löytää rauhaa ja hiljaisuutta. Aina sitä ei ole, mutta silloinkin kyse on useimmiten omasta toiminnasta ja oman pään tuottamasta häsellyksestä. Silloin koitan keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Kahvikupin pitelemiseen, hitaisiin hengityksiin ja oravan puisten reittien seurailuun.
Pimeys tuo myös tullessaan rauhan. Löydän siitä vuosi vuodelta enemmän lohtua ja tyyneyttä. Se on kuin peitto, jonka illalla vetää päällensä. Vaikka sitä ei varsinaisesti tarvitsisikaan, se tuo turvan ja tunteen, että kaikki on hyvin.
Pimeys on samanlaista. Se ikäänkuin väkisin pysäyttää, vähintään hidastaa vauhtia.
Unelmoin jossakin vaiheessa elämää omistavani erämökin jostain kaukaa kaikesta, tiettömän tien takaa. Missä ei olisi sähköä tai keinovaloa. Miltä tuntuisikaan elää kokonaan luonnon valon tai valottomuuden kanssa, edes lyhyitä pätkiä. Uskon, että se tekisi meille kaikille hyvää kokeilla. Pieninä palasina sitä saa, kun vaeltaa autiotuville ja viettää siellä yön. Kamiinan pienen liekin valossa, tummien hirsiseinien suojissa. Sitä on tullut tehtyä tänä syksynä harvinaisen vähän. Pitänee korjata asia pian.
Muitakin talvipuuhia on vielä luvassa. Kattoa pitäisi puhdistaa sammaleesta ja lehdistä ennen lumen tuloa. Ensilunta satoi jo muutama päivä sitten hitusen. Maahan asti se ei jäänyt, mutta myönnän siitä niin ilahtuneeni, että hihkuin tuolla tunturikylillä autolla ajellessani itsekseni.
Talvi on tulossa ja sitä odotetaan.
Jos saan antaa minkäänlaisia neuvoja, haluaisin sinun kokeilevan, miltä tuntuu viettää vaikka yksi ilta, muutama tunti luonnonvalossa. Antaa pimeän tulla, kun se on tullakseen ja jos valonlähdettä kaipaa, sytyttää muutama kynttilä tuomaan pientä valon hehkua kotiisi. Tunnustele, miltä pimeyden tuoma rauha tuntuu. Ehkä se väsyttää, nukuttaa. Haitanneeko tuo. Se on hyvin luonnollista, niin sen pitäisikin.
Ihanaa, kun olet täällä. Kaikkea hyvää pimeisiin iltoihisi ❤
♥ Sanna
Sanna Vaara 