Syyskuu on kiireinen aika pohjoisessa. Luin tämän lauseen eilispäivän paikallislehdestä. Sen lisäksi, että ruska tuo pohjoiseen paljon enemmän matkaajia kuin kesäkuukaudet, myös täällä asuvilla pitää kiirettä. Syyskuu on sadonkorjuukuukausi ja niin on myös meillä.
Ensimmäiset pakkasyöt tulivat. Päivää ennen naapurit nostivat perunat ylös. Muuallakin näin niin tehtävän. Tätä kuulemma seurataan tarkasti ja sadonkorjuu ajoitetaan aina juuri ennen ensimmäisiä pakkasia.
No, meillä ei ollut ihan näin tarkkaa paikallistietämystä vielä, mutta ensi vuonna on. Pakkanen ehti puraista maata ja antaa ruskalle kunnon värit ennen kuin me pääsimme satoa korjaamaan, mutta onneksi mitään suurta ei menetetty. Näin sitä opitaan.
Muutenkaan sato ei tänä vuonna ollut valtava. Tämä oli ikään kuin kokeiluvuosi. Näin ajattelin keväällä, kun kaiken muutto- ja remontointikiireen keskellä koitimme tunkea maahan jotakin, josta saisimme syksyn tullen satoa. Siihen nähden kausi oli menestys. Vaikka jäinkin hieman kaipaamaan oman maan tomaatteja, kaaleja ja isoa yrttimaata, olen tyytyväinen jo tähänkin. Ensi vuonna osaamme kertoa jo paljon paremmin, mistä suunnasta aurinko aamuisin paistaa tai mistä porot ainakin syövät perunan naatit.
Tänä ensimmäisenä testivuotena meidän maa antoi satoa perunoista, porkkanoista, lehtikaalista, erilaisista salaateista (jotka syötiin jo hyvillä mielin kesällä) ja erilaisista sipuleista. Näitä kaikkia saimme myös varastoon asti. Muutama yrttiruukku kuistilla toi myös suurta iloa koko kesän ajan.
Sadon varastointi on tuottanut tänä vuonna hieman ongelmia. Meillä on perinteinen maakellari, sellainen suloinen maakattoinen ja ihan perinteinen, mutta se on niin pahasti vinksallaan ja romahtamispisteessä, etten ole uskaltanut sinne jalallanikaan astua. Repsottava metalliovi kivikasan keskellä on kuin kauhuelokuvan päätöspaikka. Ei houkuttelevaa käydä hakemassa sieltä talven hankien keskellä ruokaa pöytään. Se on korjauslisalla (kategoriassa sitten joskus), joten toistaiseksi meidän kylmän vintin portaat toimittaa sen viransijaisuutta.
Vintin portaat ovat oikeastaan vallan mainio säilytyspaikka, sillä lämpötila pysyy juuri ja juuri nollan yläpuolella talvellakin, muttei kuitenkaan pääse jäätymään. Tila on vain hyvin rajallinen, kovin montaa laatikollista perunaa ei siellä säilötä. Siksi kellari olisi hyvä saada kuntoon ehkä jo ensi vuonna. Katsotaa…
Yksi kaunis syyspäivä nostimme puutarhasta kaiken, mikä vielä irti lähti. Porot verottavat toisinaan oman osansa. Naapurit ja lähes kaikki pohjoisessa asuvat ovat rakentaneet tonttinsa ympärille poroaidan, jotteivat ikinälkäiset sarvipäät pääsisi apajille. Eläimet pidetään loitolla täysin päinvastoin kuin muualla. Ihmiset asuvat aitojen sisällä ja eläimet vapaina metsissä. Kaunis ajatus, mutta en ilahdu kuitenkaan aidoissa asumisesta, joten toistaiseksi maksan poroille hieman veroa sadosta ja kumpainenkin meistä saa asua vapaasti aidoitta.
Papu seuraili tovin huhkintaamme, mutta päätti sitten kääräistä itsensä lämpimään auringonvaloon mansikkamaan rivien väliin päiväunille. Jos viljelisimme juustoa, sen aktiivisuustaso olisi täysin toinen. Porkkanat ja sipulit eivät niin ole sen makuun, päiväunet voittavat ne mennen tullen.
Käärin sipulit perinteisiksi leteiksi ja nostin keittiön seinälle. Sen lisäksi, että ne ovat siinä kätevästi roikkumassa ja pois pyörimästä keittiötasoilla, pidän niiden visuaalisuudesta. Ja käsitöiden ystävänä nautin aina, kun saan sormilla pipertää jotakin. Eri väriset sipulit letitettyinä yhteen ovat kuin luonnon oma väripaletti. Maanläheinen ja ihanan kotoisa.
Kaikista eniten satoa tänä vuonna tuli kuitenkin erilaisista marjoista. Mehua ja hilloa on vintin portailla kymmeniä pulloja ja purkkeja. Olen ahertanut keittiössä kuin 80-vuotias emäntä sata vuotta sitten esiliina päällä kiehuvia patoja ja kattiloita hämmentäen ja kaikenlaisia liemiä purkittaen ja pullottaen. Syyskuu on totisesti ollut kiireistä aikaa.
Viimeisimpänä satoa tuottivat omenat, joita käytiin poimimassa etelämpänä E:n vanhempien kotitilalta. Niitä oli niin valtava määrä, että mehun, hillon, soseen ja viipaleiden lisäksi koitin jo kuivattaa niitä saunassakin. Saa nähdä, kuivavatko siellä ikinä.
Tässä vielä video meidän sadonkorjuuajasta. Koitanpa siinä onneani Ahdin valtakunnassakin. Ja paljastettakoon, että hyvin heikoin tuloksin. Ehkä vedenhenget eivät ole vielä oikein varmoja tästä uudesta kylän asukista, kun eivät suo antejaan. Eipä sillä väliä, kasvisruoalla me pääosin elämmekin ja nyt sitä on varastossa vielä entistä enemmän.
Ihanaa syksyn jatkoa, täällä odotellaan jo ensilunta 💙
♥ Sanna
Sanna Vaara 