Tammikuun kuulumisia – kylmää, lunta ja hiihtämistä

Siinäpä kiteytettynä koko tammikuu. Heh. Ehkä olette jo katsoneet viimeisimmän videoni, siinä pääsee hyvin kärryille kylmyydestä ja sen kanssa elämisestä.

Ei sillä, en valita. Juuri yksi päivä pohdin, kun ajelin kylältä kohti kotia, jossa odotti pitkä lista tekemistä päivän päätteeksi puiden kantamisesta koirien ulkoiluttamiseen ja pirtin lämmittämiseen, että itsepä olemme tämän valinneet. Jos haluaa asua täällä, nauttia näistä uskomattoman upeista maisemista, luonnon puhtaudesta ja tyhjyydestä, se vaatii hieman erityistä panostusta asiaan. Me elämme täällä jonkun muun ehdoilla. Aina.

Muuten tammikuuhun on kuulunut sitä normaalia. Tuntuu hassulta kirjoitella ja videoissa kuvata sellaista ”normaalia” elämää, koska se niin toistaa itseään eikä välttämättä aina tunnu erityiseltä tai jakamisen arvoiselta. Mutta sitähän se on. Ja nautin kyllä joka hetkestä, vaikka kuinka samanlaisia tai työntäyteisiä olisivat.

”Normaaliin” arkeen kuuluu edellämainitut kotihommat. Ne täyttävät rehellisesti sanottuna suurimman osan päivästä. Ja kun olen keksinyt vielä, että haluan meidän syövän vain omatekemää hapanjuurileipää ja pukeutuvan lähes pelkästään omatekemiin vaatteisiin, ainakin villan osalta, siihenhän se aika kuluu. Lämmittämiseen, leipomiseen, neulomiseen.

Näiden lisäksi jää hieman aikaa aamupäivisin käydä hiihtämässä. Oli kylmä tai ei, olemme käyneet vähintään pari kertaa viikossa hiihtolenkillä tai -retkellä tässä lähellä. Tuntuu, että olemme retkeilleet ”tässä lähellä” kohta vuoden päivät, mutta silti on paikkoja, joissa haluaisi käydä, vaaroja, joita valloittaa ja vanhoja metsiä, joiden tykkymaailmaa tutkia. Lähimaasto on valtavan monipuolinen ja inspiroiva.

Näiden puuhien lisäksi on tietenkin omat projektit. Pian tulee taas lisää lehtijuttua, kerron siitä taas, kun postilaatikkoon kolahtaa lehti, jossa on minun kirjoituksia ja valokuvia. On ollut äärimmäisen mukavaa päästä kirjoittamaan ja valokuvaamaan hienoihin lehtiin, joita olen itse lukenut pitkään. Tuntuu ihan mahdottomalta ajatuksela, että nyt minä olen yksi lehden tekijöistä, niistä, joiden työtä ja tuotoksia olen jopa vuosia ihaillut. Ehkä heillä on aikanaan ollut samanlainen fiilis, että on vaikea uskoa ja nähdä oman työnsä tuloksia painetussa muodossa. Mutta ihanaa se on. Siitä lisää sitten myöhemmin.

Silloin, kun ei ole ollut kylmä, on satanut lunta. Sitä on tullut viime viikkoina en tiedä kuinka monta kymmentä senttiä, mutta monta. Lumityöt (ne unohtui mainita muuten aiemmasta kotityölistasta) onkin lähes joka aamuinen hikiliikuntaprojekti. Mukava, mutta sekin suhteellisen työläs. Ehkä siinä voisi tiivistää pohjoisessa vanhassa hirsitalossa asumisen; mukavaa, mutta suhteellisen työlästä.

Lumen lisäksi valo on lisääntynyt nyt jo silminnähtävästi. Kolmen aikaan ei olekaan enää täyspimeä. Taivaan väreihin on kaamoksen pehmeiden pastellisävyjen lisäksi hiipinyt kullankeltaisia auringonkajoja ja kesäisen kirkkaan vaaleansinistä. En ehkä ikinä kyllästy seuraamaan tätä taivaan väripaletin kehittymistä.

Joku kysyy aina silloin tällöin, miksi puhun niin paljon säästä tai vuodenajoista. Tai oikeastaan kysymys kuului, miksi puhun niistä koko ajan. Pysähdyin ihan itsekin pohtimaan asiaa, mutta vastaus on varsin selkeä. Koska ne vaikuttavat joka päiväiseen elämään niin valtavasti. Ne ovat joka päiväinen elämä. Kun elää lähellä luontoa, se, onko ulkona pimeää vai valoisaa, lunta vai sula maa ja missä määrin mitäkin, on erittäin oleellinen tieto, jotta voi suunnitella, mitä sinä päivänä on mahdollista tehdä. Jos on mahdoton lumikaaos, on ihan turha tehdä heti aamusta lumitöitä. Se aika on parempi käyttää talon lämmittämiseen ja ehkä leipomiseen. Jos lumi muuttuu lämpimän kelin myötä painavaksi ja järven jää kerää päällensä vettä, on erittäin huono idea lähteä hiihtoretkelle järven jään poikki, kun suksi kerää vettä ja jäätä hiihtäjän painon verran pohjaansa. Kokeiltu on.

Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Koen, että elämme täysin sen ehdoilla, miltä ikkunasta näyttää aamulla tai mitä mahtavat säämme ennustajat lupaavat.

Nämä kuulumiskirjoitukset ovat menneet lähiaikoina tällaisiksi päiväkirjamaisiksi ajatuksenvirroiksi. Sellaista on välillä päivätkin. Tartutaan siihen hommaan, mikä ensimmäisenä tulee mieleen. Kai se muillakin on sellaista?

Jos haluat kuulla jostakin erityisestä tai mielessäsi pyörii kysymyksiä jostakin, johon pystyn mahdollisesti vastaamaan, voit aina jättää kommentin kirjoitusten loppuun tai ottaa vaikka yhteyttä sähköpostilla (heisanna@sannavaara.com) tai sosiaalisen median kautta. Koitan vastailla aina kaikkiin säädyllisiin kommentteihin ja kysymyksiin. Saan niistä suurta iloa.

Täällä lämmitellään pirttiä, leivotaan kaurahapanjuurileipää ja huomiseksi porkkanakakkua. Samalla suunnitellaan huomiselle hiihtoretkeä. Ei mitään uutta siis, mutta kuitenkin sellaista omanlaista ihanuutta. Toivottavasti sitä löytyy myös sinun päivistäsi paljon.

Palaan hiihtoretkiin ja lehtijuttuihin myöhemmin. Ihanaa, lämmintä ja inspiroivaa viikonloppua sinulle.

♥ Sanna