Marraskuu

Marraskuu tuli. Hyvin toisenlaisena kuin mihin etelässä on tottunut. Ei ole loskaa, ei juuri harmaata eikä iänikuista väsymystä. Sen sijaan on pimeyttä, joka on niin ihanan rauhoittavaa ja syvän pimeyden mahdollistamia valoja. Tähtitaivas mökin yllä, nopeasti pimenevät illat, jotka on päässeet jo iltapäivän puolelta haukkaamaan valoa ja kotipihaa valaisevat revontulet.

Kuten taisin jo mainita, tässä loppusyksystä on ollut (edelleen on) paljon päällekäisiä projekteja meneillään. Se on ihanaa, kutkuttavaa, jännittävää, mutta pitää kiireisenä. Toistaiseksi se ei ole haitannut.

Välillä tuntuu, etten ehdi kaikkeen, mihin ryhdyn ja erityisesti haluaisin ryhtyä, mutta kun ottaa yhden asian ja yhden hetken kerrallaan, siitä selviää yllättävän hyvin. Älkää hämmentykö, jos täällä blogin puolella tulee hiljaisia hetkiä, se on epilogia jollekin uudelle ja hienolle.

Luova tila on kesän jäljiltä siirtynyt takaisin yläkertaan, kun eristämättömässä ulkorakennuksessa ei voi enää istua muutamaa minuuttia kauempaa kylmenemättä. Iso työpöytä ja sen ympärillä kaikki soittimet vievät koko yläaulan tilan, mutta kun me kumpikin teemme päivittäin luovaa työtä, se ei haittaa.

Olen viimeistellyt viime postauksessa mainitsemaani talvivideota, joka nähdään jo parin viikon päästä Helsingissä ja vuodenvaihteessa täällä pohjoisessa. Videon kesto on vain kymmenen minuuttia, mutta se sisältää kolmen vuoden ajalta talvimateriaalia, omaa musiikkiani ja tarinan, joten työtunteja on kulunut paljon. Mutta se on ihanaa ja inspiroivaa työtä. Tätä toivon tulevaisuudelta lisää.

Talvi on tehnyt tuloaan syyslomaviikosta lähtien. Maa kuurastui kauniisti lokakuun alkupuolella ja ensilumi satoi 19. päivä. Sitä on nyt jo paljon enemmän kuin kuvissa näkyy, mutta koska päivät on vierähtäneet pääosin aiempia kuvamateriaaleja editoiden, en ole ehtinyt vielä kuvailla uuden lumen valoa ja ihmeellisyyttä. Asia korjaantunee pian.

Ennen lumen tuloa kävimme E:n kanssa pienellä retkellä Muonion Mustavaaralla. Matka oli Sammaltunturiin asti, mutta jäimmekin ihastelemaan Pallaksen siluettia ja syömään eväitä mukavan loivalle Mustavaaran huipulle. Aika usein nämä retket näyttävät jäävän ilman alkuperäistä määränpäätä, mutta näissä puitteissa sillä ei ole yhtään mitään väliä. Pääasia on hiljaisuuden, rauhan ja luonnon löytämisellä. Täältä sitä löytyy.

Viime viikon olen ollut sairaana ja viettänyt suurimman osan ajasta nukkuen. Kroppani laittaa kaiken kiinni ja laittaa minut nukkumaan hurjia määriä, kun olen sairaana, joten viime viikolta ei ole juuri mitään muistikuvia muuta kuin makoisista unista. Molemmat koirat ja tietenkin E on pitäneet minusta erittäin hyvää huolta ja olen saanut kerätä voimia ja parantua tekemättä yhtään mitään.

Tämä oli tällainen pieni tervehdys ja kuulumiskirjoitus, jotta ette ajattele, etten olisi tässä maailmassa enää ollenkaan. Täällä sitä ollaan, talven tuiverruksessa, mökin puisten seinien suojassa keksimässä kaikenlaista uutta.

Ihanaa, kun olet täällä 🤍

♥ Sanna