Hiljaisuus keskellä kaaosta

Ilta-aurinko laskee vaarajonon taakse järven toisella puolen. Koko päivä aamun kajosta alkaen tähän hetkeen on huhkittu hommia. On likainen olo, väsynyt. Ilta on kaunis kuin kesä, jota jo tänne lumen keskelle kaivataan.

On niin hiljaista, että tuntuu kuin sitä voisi koskea. Kevään lintukuoro on hiljentynyt iltapuuhiinsa. Maantielle on yhdeksän kilometriä matkaa, sieltä ei kuuluu ääniä, vaikka se räjäytettäisiin taivaan tuuliin. Yksi suurimmista syistä, miksi halusin muuttaa tänne.

Hiljaisuus.

Se on katoava luonnonvara siinä, missä muutama muu lempiasiani.

Hiljaisuus, pimeys, tyhjyys ja villeys.

Sananelikko, joiden pohjalta koostin koko valokuvanäyttelynikin. Neljä sanaa, joihin tiivistyy suurimmat inspiraation lähteeni. Kaikki niistä niin herkkiä katoamaan.

Täältä niitä kaikkia vielä löytyy.

Siksi olen täällä. Keskellä hiljaisuutta, tyhjyyttä ja villeyttä. Pimeys saapuu omalla ajallaan sitten syksyllä.

Hiljaisuuteen sovin hyvin. Silloin kuulen omat ajatukseni, kuulen itseni. En katoa muun virran mukana kuin höyhen tuuleen.

Siksi olen täällä.

Rauhaa ja hiljaisuutta eloosi.

 ♥ Sanna

Ps. Valokuvanäyttelystä puheen ollen. Se jatkaa pian matkaansa uusiin näyttelytiloihin täällä pohjoisessa. Kahteen eri paikkaan, kesällä ja syksyllä. Kerron pian, minne, niin pääset tutustumaan kuviin, jotka ovat syntyneet keskellä hiljaisuutta, pimeyttä, tyhjyyttä ja villeyttä <3