Oi, iloa ja onnea omasta puutarhasta. Niin sanottiin Fiskarsin mainoksessakin, että onni löytyy omasta puutarhasta. En pistä vastaan, olen samaa mieltä.
Pitkällisen odottelun jälkeen on aika ensimmäisen sadonkorjuun – raparperin. Olisi sen varmasti voinut aiemminkin jo kerätä, se kasvoi lähes jättimäiseksi ties kuinka monin kymmenin lehdin, mutta vasta nyt inspiroiduin asiasta ja kauniin kesäillan lämmöstä.
Meillä kasvaa pihalla kaksi isoa ja ilmeisen vanhaa raparperirykelmää. Niin isoja, että ovat jo vieneet tilaa niiden vieressä kulkevalta pihapolulta. Polku meillä on pihalla siksi, että iso osa nurmesta on ollut ja tulee olemaankin leikkaamattomana. Siinä kasvaa monen montaa lajia vanhaa perennaa ja niittykukkaa sekaisin, etten millään henno leikata nurmea edes sillä uhalla, että piha näyttää hieman autiotalon pihalta. Monimuotoisuus ennenkaikkea. Ja mehiläisillä ja muilla pörriäisillä on vuorokauden ympäri juhlat meidän pihalla.
Parturoin molemmat raparperit kerralla. Puuhani jälkeen sain vinkin, ettei raparperin katkomiseen tarvitsekaan veistä, ne kun voi vain kääntämällä katkaista. Opin myös, ettei varsia tarvitse kuoria. Mehua tehdessä kuulemma ei edes kannata tai se menettää kauniin punaisen värinsä. Onneksi tiesin tämän ennen kuin lähdin kuorimaan saalistani. Sitä oli nimittäin niin paljon, että sain kantaa sitä keittiöön ison tuohikorillisen ja sen päälle vielä sylillisen raikkaan kirpeitä ja tuoreita raparperin varsia.
Huuhtelun jälkeen pilkoin varret ja laitoin isoimpaan löytämääni kattilaan veden kanssa. Pilkkomisessa suurin osa ajasta menikin, saalista oli niin paljon. Ilta oli jo pitkällä, kun pääsin itse mehun ja hillon keittopuuhiin.
Ohjeita raparperimehuun ja -hilloon löytyy rutkasti. Minä käytin niitä kaikkia hieman yhdistellen. Pakkohan sitä oma perinne on luoda, ettei tee ihan samalla lailla kuin muut.
Raparperimehuni ja samalla raparperihilloni syntyi näin:
Kiehautan raparperit kattilassa, jossa vettä oli noin kolmasosa. Lisään joukkoon aikoinaan Keniasta tuomani vaniljatangon ja kanelitangon. Ah, minkä tuoksun ne saavatkaan aikaiseksi. Suosittelen lisäämään mehun joukkoon jotakin maustetta. Se sopii muuten simppeliin raparperin kaveriksi oikein oivallisesti. Vaniljan ja kanelin sijaan mukaan sopii hyvin myös tähtianis.
Kun kaikki varren palat on pehmenneet, siivilöin seoksen pastasiivilän lävitse. Puhtaaseen kattilaan valuu raparperin mehu ja siivilään niin sanottu mäski eli kaikki ei-nestemäinen. Koitin vielä puukauhalla tiristellä siivilän läpi kaiken mahdollisen mehun irti, mutta mäski jäi silti aika vetiseksi. Jääpä hilloonkin jotain makua.
Laitoin mehun kattilassa uudelleen liedelle ja mäskin eri kattilassa viereiselle hellalle. Kun mehu kuumenee lähes kiehuvaksi, lisään joukkoon tavallista sokeria ja sekoittelen niin, että se sekoittuu mehuun. Määrä oli laskettu mehuohjeissa, mutta päädyin lisäämään sitä maun perusteella. Isoon, neljän litran kattilalliseen mehua sokeria meni lähes kilo. Raparperista huomaa hyvin nopeasti, jos siinä ei ole tarpeeksi sokeria, sen verran kirpakka on maku.
Nostan mehun jäähtymään toviksi. Sillä aikaa keitän mäskeistä jääneen seoksen höyryäväksi ja lisään siihen hillosokeria samalla systeemillä kuin mehuunkin – maun perusteella. Keitän hilloa noin 15min ja nostan jäähtymään.
Ennen mehun pullotusta lisään siihen vielä sitruunahappoa nostamalla noin kahvikupillisen mehua pois, sekoittamalla siihen noin teelusikallisen sitruunahappoa ja sekoittamalla sitten kahvikupillisen takaisin mehukattilaan. Sitruunahapolla toivon mehun säilyvän hieman pidempään, mitä muissa ohjeissa lupailtiin, parisen viikkoa.
Pullotan mehun uunissa kuumentamiini pulloihin. Tekemästäni mehusta tuli raparperimehutiivistettä. Osan tiivisteestä laitan suosiolla kannuun, sillä tiedän, että tätä tekee mieli hörppiä lämpiminä kesäpäivinä suoraan jääkaapista. Pullot aion laittaa vielä johonkin pimeään, viileään paikkaan säilöön. Jos ne toisivat syksyn tai talven pimeisiin iltoihin ripauksen kesäpäivän tuoksua ja tuntua.
Hillo on tällä aikaa jäähtynyt kattilassa tovin. Purkitan sen aiemmin keittämiini kuumiin, puhtaisiin lasipurkkeihin. (Ovat muuten vanhoja fetakuutiopurkkeja. Minusta hurjan kauniin näköisiä puhdistettuina uudelleenkäytössä). Laitan hilloa purkkiin niin paljon kuin mahdollista ja suljen kannen. Hillo painuu jonkun verran, mutta täyttämmällä purkit piripintaan minimoidaan mahdolliset epäpuhtaudet, jotka saattavat homehduttaa hillon nopeastikin.
Ensimmäinen purkki avattiin jo seuraavana aamuna puuron päälle. Saa nähdä, säilyvätkö nämäkään varsinaisesti talveen asti syömättä. Onneksi tulossa on muitakin säilykkeitä ja hilloja talvea varten. Niistä mahdollisesti lisää varsinaisen sadonkorjuun aikaan.
Voilà! Kiitos, kun kävit Sannan keittiössä. Se ei sisällä tarkkoja ohjeita tai mitattuja reseptejä, pahoittelut siitä. Mutta varsin maittavaa mehua ja hilloa saatiin ihan kokeiluperusteella. Pääkokki suosittelee kokeilemaan ja maistelemaan, siitä syntyy aina jotakin uutta ja sehän vasta iloa ja onnea tuottaa.
Kokkauksen iloa ja mehun makuisia kesäpäiviä!
♥ Sanna
Sanna Vaara 