Perinteisiä suomalaisia käsitöitä - neulontaa ja pärekori + NEULEOHJE
Viime kirjoituksessa ja erityisesti videossa puhuin hidastamisen tarpeesta. Siitä, että kun elämässä on monella saralla monta asiaa eikä niistä halua mistään luopua, on pakko hidastaa kaikkien tahtia, ettei laiva niin sanotusti kippaa yli.
Hidastamisen tarve on ollut läsnä viime viikkoina. Se tuntuu nousevan joka kevät pintaan. Keväällä kaikki tapahtuu usein niin nopeasti. Ei pelkästään omassa elämässä, vaan myös luonnossa. Valo täällä pohjoisessa lisääntyy huimaa vauhtia joka päivä. Pimeät, itselle rauhalliset hetket, vähenevät ja pian katoavat kesäksi taas kokonaan. Mieli ja kroppa ei ihan pysy mukana siinä, että valoisan ajan ei kokonaan tarvitse olla työaikaa. Siihen pitää itse kiinnittää huomiota.
Asia, jonka olen huomannut tässä auttavan, on luonnostaan hitaat toimet. Erityisesti käsityöt, sillä koen, että jotain syvällä kumpuavaa mielihyvää vapautuu, kun saa tehdä käsillään jotain konkreettista. Ehkä meidät ihmiset on kuitenkin ohjelmoitu käsillä tekemiseen, asioiden koskemiseen ja nypläämiseen nappuloiden ja kosketusnäyttöjen kanssa pelaamisen sijaan.
Kävin taannoin kurssilla paikallisella opistolla, jossa opetettiin, miten tehdään perinteinen pärekori. Aloitimme siitä, että keskellä luokkahuonetta oli noin puolentoista metrin pituinen ja vaaksan paksuinen puupölkky, kirves ja taltta. Puu halkaistiin keskeltä kahtia ja sen puolikkaiden halkaisua jatkettiin niin pitkään, että niistä tuli niin ohuita, että niitä pystyi käsin kiskomaan erilleen. Näin kiskoimme omaan koriimme päreet.
Itse korin punominen oli päreiden kiskomiseen verrattuna, jos ei nyt helppoa niin ainakin helpompaa. Käsin puulastujen kiskominen (meille opetettiin, että päreitä nimenomaan kiskotaan, ei revitä) oli hikistä ja raskasta puuhaa, mutta myös tarkkaa ja vaati tiukkaa keskittymistä ja puun kuuntelemista. Kyllä, puun kuuntelemista sen suhteen, että mistä kohtaa se vielä voi halkaistua kahtia ilman että se menee palasiksi.
Päreiden tarkoitus on olla niin ohuita kuin mahdollista (taitavimmat saavat aikaan jopa läpikuultavia puulastuja), mutta kuitenkin joustavia. Siksi puun, josta päreet kiskotaan, on oltava tuore ja vanha, mieluiten suon laidalla kitukasvuiseksi kasvanut mänty. Nykyään tällaisen puun löytäminen ja sen kaatoluvan saaminen onkin oma operaationsa eikä opettajan mukaan kurssillamme ollut puu ollut ihan parhaasta päästä.
Jokainen kurssilainen sai aikaiseksi pärekorin ja vei sen kotiinsa. Kurssilta jäi yli päreitä eikä kukaan niitä halunnut, joten sain ne korin lisäksi mukaan kotiin. Opettaja harmitteli, että tällaiset perinnetaidot ovat katoavaa kansanperinnettä ja hän on (omien tietojensa mukaan) yksi viimeisimpiä täällä päin asuvia pärekorin taitajia. Ajattelin, että olisipa hienoa olla itse tällaisen kansanperinteen elävä jatkaja. Vanhat käsityötaidot ovat uskomattoman hienoja ja tarpeellisia, mutta katoavat niin helposti, kun tavaroita saa kaupasta äärimmäisen halvalla ja helposti.
Vein päreet kotiin ja puuhasin toisen pärekorin opettajan oppien mukaisesti.
Pärekorissa (kuten monissa muissa vanhoissa käsityötaidoissa) on hienoa se, että tässä ei käytetä mitään muuta kuin puuta. Ei lankaa, ei liimaa, ei rautalankaa, nauloja, niittejä. Yksi ainut materiaali saa aikaiseksi korin. Se on haasteellista tehdä, mutta ajatuksena hienoa.
Muutaman tunnin ähertämisen jälkeen (kori olikin paljon vaikeampi tehdä uudelleen kotona, kun apuna ei ollut opettajan neuvoja ja apukäsiä) sain aikaiseksi elämäni toisen pärekorin. Kovin kaunis siitä ei välttämättä tullut, mutta täysin käyttökelpoinen ja sainpa tallennettua hieman paremmin mieleeni ja käsiini, miten tällainen tehdään. Meillä käytetään kotona paljon muutenkin kirpputoreilta löytämiäni vanhoja pärekoreja, nyt myös uusia, minun tekemiäni.
Vasemmalla kurssilla tekemäni, marjanpoimintaan suunnittelemani kori ja oikealla pienempi, leipäkoriksi ajatelemani pärekori.
Pärekorin tekemisen lisäksi hidasta, rauhallista ja minulle tärkeää puuhaa on tietenkin neulominen. Sen meditatiivinen, hiljainen rytmi jos jokin rauhoittaa mielen ja kaupan päälle luo vielä uusia, tärkeitä asusteita ja vaatteita.
Viime aikoina olen perehtynyt myös omien neulemallien suunnitteluun. Jotenkin ne vain tupsahtavat päähäni enkä osaa enää lopettaa. Kaikki ideat syntyvät siitä, kun pohdin, minkälaisia asusteita ja villavaatteita tarvitsen itse täällä pohjoisen ilmastossa; lämpimiä, kestäviä, luonnosta inspiraation saaneita ja perinteisen suomalaisen ja pohjoismaisen tyylisiä.
Siitä syntyi myös uusi sukkamalli, joka on jatkoa tekemilleni Hiutaleita-lapasille (joiden ohje löytyy edelleen täältä, jos et ole vielä päässyt lapasia neulomaan).
Tässä on siis Hiutaleita-sukat.
Hiutaleita-sukat on neulottu kolmella värillä, mutta niistä vain kahta käytetään kerrallaan. Pidän itse siitä tavasta ja usein etsin sellaisia ohjeita, joissa ei ole liian monta väriä yhdellä kierroksella. Hiutaleita-sukissa on perinteinen vahvistettu lappukantapää sen kestävyyden varmistamiseksi. Pohjassa on tiuha kirjoneule, joka on sekä kaunis, että tuo lisävahvuutta kovalle kulutukselle joutuvalle sukanpohjalle.
Hiutaleita-sukat voit ostaa suoraan nettisivuiltani täältä:
Neuloin sukat suomalaisesta Pentti-villasukkalangasta, jonka on tehnyt yritys nimeltä Vuonue. Pentti-lanka on aivan ihanaa, täysin suomalaisesta villasta tehtyä (tiesitkö muuten, että esim. Novitan langat eivät ole suomalaista villaa?) ja mitä kauneimmilla väreillä värjättyjä. Löysinkin täydelliset sävyt Hiutaleita-sukkiin, jotka sopivat Hiutaleita-lapasten kanssa samaan sävyyn. Vuonueen lankoja voi ostaa täältä.
Ja jotta olemme lain oikealla puolella, minun on ilmoitettava, että Vuonue lahjoitti minulle nämä langat sukkamallin suunnittelemista varten, joten tämä info ja lankahypetys lasketaan mainokseksi.
Toivon sinulle ihanan rauhallisia, hitaita, mutta inspiroivia kevätpäiviä. Palaan pian uuden videon ja kirjoittelun pariin. Saattaakin olla, että se on yllättävän keväinen, sillä lumi sulaa aivan silmissä ja kevät saattaa tulla kuukautta etukäteen. Hui.
🖤 Sanna