Pienen kylän elämää - VIDEO

Olen tässä viime aikoina fiilistellyt pienen kylämme elämää. No joo, sitähän fiilistelen harva se päivä, mutta nyt jotenkin eri tavalla. Ehkä sitä alkaa viimeinkin ymmärtää, että täällä me asumme. Suuren erämaa-alueen kainalossa, kansallipuiston kynnyksellä, kirkasvetisten jokien ja järvien ympäröimänä. Ja, että kuinka onnekas voikaan olla, että täällä saa asua.

Luonnon lisäksi olen fiilistellyt erityisesti kylämme ihmisiä. Olemme kukin omissa oloissamme pääosin viihtyviä, mutta kuitenkin sen verran läheisiä, että kyläyhteisöksi voi meitä kutsua. Juuri sopivaa ainakin minun makuun.

Kun etsimme taloa pohjoisesta, ajattelin, että haluan asua jossakin metsän keskellä, pitkän tien päässä kaukana ihan kaikesta - ja kaikista. En halunnut kylää, en naapureita, vain luonnonrauhaa ja kotoisan pirtin. Hauskaa, miten sitä voi ihmismieli muuttua.

Olen ymmärtänyt, että tuskin sitä alunperinkään halusin, kaipasin vain rauhaa ja sopivassa suhteessa sosiaalisia kontakteja, en varsinaista erakkoutta. Olen myös oppinut näinä pohjoisessa asuminani vuosina, että turhaan ei ole lähes kaikki asutus Pohjois-Suomessa keskittynyt kyliin. Kyliä ja niiden tuomaa yhteisöä tarvitaan täällä, missä kaikki muu on kaukana. Tuomaan turvaa, apua ja tukea, mutta myös luomaan yhteisöllisyyttä ja sosiaalisia suhteita.

Etenkin muutama vuosikymmen sitten, kun suurimpaan osaan kyliä, meidänkään kylään ei ollut teitä ja kaikki on täällä kaukana, kyläyhteisöä tarvitaan selviytymään ihan normaaleista arkiaskareista.

On myös mukavaa saada henkistä seuraa. Tuntea, että emme ole ainoita, jotka ovat taistelleet menneen oudon vaihtelevan talven kanssa tai jotka päivittelevät sitä, miten kalliiksi on tullut ostaa polttopuuta. Vaikka naapureita ei varsinaisesti tapaisikaan joka viikko, on mukava aamulla herätessä kurkistaa ikkunasta ulos ja huomata, että naapuritalossa on jo leivinuuni lämpiämässä piipusta nousevan savukiehkuran perusteella. Tai että jos olemme olleet reissussa, kaikki kyselevät, miten se on mennyt, vaikka muistaaksemme emme siitä kenellekään maininneet.

Meidän taloa pidetään silmällä, kun emme ole kotona ja vastavuoroisesti me huomaamme, jos jonkun pihaan kaartaa outo auto. Ajatuksena se kuulostaa ahdistavalta, mutta ainakin minusta se on kaikkea muuta. Toisista huolta pitämistä ja yhteisen hyvän edistämistä.

Kerron lisää elosta pienessä erämaakylässä videolla.

Ihanaa kevään jatkoa sinulle. Täällä tuli eilen vielä melkein kymmenen senttiä lisää lunta ja etenkin öisin pakkanen käy toisella kymmenellä. Vaikka talvi on ollut kumma ja eriskummallisen lämmin, ei se ilmeisesti vielä ole irrottamassa otettaan meistä.

Nähdään pian!

🖤 Sanna