Vaikein ja merkityksellisin talvi tähän asti + VIDEO

Tämä talvi on viides talvi pohjoisessa. Ei uskoisi. Tuntuu kuin juuri olisin ajanut heinäkuisena aamuyönä yksin punaisella farmarillani Papu etupenkillä ja viherkasvit takapenkillä läpi Etelä-Suomen aina pohjoiseen asti siihen pieneen mökkiin, joka minut pohjoiseen juurrutti. Se tapahtui kyllä heti ensimmäisinä päivinä eikä näinä viitenä vuotena ole ollut kyllä hetkeäkään, että olisin katunut pohjoiseen muuttoa. Viherkasvit eivät ole selvinneet (en syytä, arktinen talvi on rankka ihan kaikille - myös meille, jotka emme ole kotoisin trooppisista maista), mutta minä ja Papu nautimme entistä enemmän olostamme täällä.

Tämä talvi on ollut kaikista näistä viidestä rankin. On ollut ennenkin kovia talvia, pakkanen on muistaakseni käynyt parhaimmillaan (tai pahimmillaan, riippuu keneltä kysytään ;)) -42C:ssa, on ollut lunta puolitoista metriä, on ollut johonkin keskelle-ei-mitään hyytyneitä autoja, viidettä kertaa talven aikana soitettavia hinausautoja, rikkinäisiä putkia, kylmiä öitä, loputonta puunkantotanssia tai lumenauraussambaa ja ties mitä.

Mutta tämä talvi on pistänyt koville eri tavalla.

Tässä talvessa on ollut kaikkea. On ollut kylmiä pakkasia ja lunta. Mutta heti seuraavana viikkona nolla-asteita ja peilijäälle jäätyviä teitä. Liukkautta, jota kukaan täällä asuvista ei muista eläessään nähneen. On ollut kylmiä lumimyrskyjä, mutta myös hämmentävän matalia lumikinoksia, metsänpohjalta pilkottavia varpuja ja kasveja ja eläimiä, jotka lumen vähäisyyden vuoksi ovat pulassa.

Mekin olimme alkutalvesta, kun talon seinille ei tuuli tuonutkaan toista metriä korkeita lumikinoksia eristämään vanhaa, harvaa luonnonkivipohjaa järveltä puhaltavalta kylmyydeltä. Se jätti talon kirjaimellisesti puille paljaille ja kylmä viima pääsi puhaltamaan suoraan meille sisälle, vaikka kuinka lämmitimme uuneja. En muista, koska olisin palellut niin paljon ja niin usein. Se tuntui jo niin luissa ja ytimissä, että hieman jo itkua vääntäen sanoin E:llekin olevani jo aivan kyllästynyt palelemiseen.

Ja silti, kaikesta talven ilkikurisuuksista (vaikkei se sitä tahallaan teekään, tiedän kyllä) huolimatta me päätimme valita talven, ja juuri tämän talven yhteisen matkamme tärkeäksi pisteeksi.

Helmikuun lopussa menimme naimisiin tuntureilla, Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa. Paikassa, jossa olemme kumpikin kulkeneet, vaeltaneet, yöpyneet, hiihtäneet, taivaltaneet ja haahuilleet niin monesti, että paikka tuntuu jo kuin toiselta kodilta. Siellä sitten eräänä arkipäivänä talven pistäessä jo tuttua parastaan (eli kylmässä viimassa ja näkyvyydessä, joka oli jotakuinkin nolla) menimme naimisiin. Paikalla oli meidän ja vihkijän lisäksi vain yksi ystävämme ja matkalta napattu tuntematon, joka lupautui hetkeäkään miettimättä lähtemään lumikengin kiipeämään kylmään tunturiin todistamaan hetkeämme.

Itse tapahtumaa juhlitaan vasta kesällä (ymmärrän, miksi kukaan ei halua tulla pirttiimme juhlimaan keskellä talvea) ja hyvin pienellä porukalla silloinkin. On mahtavaa, kun tällaisen tapahtuman saa luoda juri sen näköiseksi kuin itse haluaa. Saimme ihanan toimituksen talven syleilyssä ja kotoisat puutarhajuhlat kesällä. Mutta ensin tämä talvi tästä alta pois!

Tässä vielä uusin YouTube-videoni, jossa kerron ja näytän sekä talven puuhia että hieman vihkimistämme. virittäydy talviseen tunturitunnelmaan ja nauti siitä lämpimässä paikassa :D

Olen jo aloittanut uuden videon kuvaamisen, joten nähdään pian sen parissa!

🖤 Sanna