Talven puoliväli -energiaa valosta

Aurinko on palannut!

Naapuri kertoi, että on nähnyt auringon viimeksi lokakuussa. Vaikka kaamos väistyi tovi sitten eikä se meillä kestä muutamaa viikkoa pidempään, tämä talvi on ollut erityisen pilvinen, luminen ja sumuinen. Joten saattaa hyvinkin olla, että aurinko on tosiaan käynyt täällä viimeksi lokakuussa.

Siltä se ainakin tuntuu.

Menneinä vuosina valo ei ole tuntunut näin voimakkaan ihanalta kuin nyt. Ehkä se on tosiaan ollut yllättävän kauan pois ja kaamos tuntui erityisen pimeältä. Ehkä oma talven sairastelu on väsyttänyt ja nyt valon mukana tulee ihan uutta energiaa. Eipä sillä ole väliä, tämä tuntuu nyt aivan ihanalta ja aion ottaa siitä kaiken irti.

Aluksi aurinko kävi vain hipomassa puiden latvoja. Ihan kiusallaan keikistelemässä kauneuttaan meidän ulottumattomissa. Värjäsi mennessään taivaanrantaa purppuranpunaiseksi ja hiipui taas takaisin sineen.

Mutta hyvin nopeasti, ihan muutamassa päivässä sen säteet ylsi jo joen rantaan asti. Se puhdisti taivaan kaamoksen tummasta sinestä. Hämmentävän kirkas taivas toi mieleen kevään.

Olen viettänyt nyt paljon aikaa joella. Myös jäätilanne on tänä talvena ollut ongelmallinen ja vasta nyt olen uskaltanut kävellä joen jään päällä, kun kyläläisten moottorikelkkojen jäljet vahvistavat sen, että jää todella kestää. Paitsi vinkkivitosena tieto, että moottorikelkoilla voi toisinaan ajaa sulankin veden päällä, joten tämä ei ole mikään varma merkki jään kestävyydestä. Ettei vain käy joskus huonosti. Onneksi tiedän naapureiden kelkkojen olevan niitä ei-vedessä kulkevia painavia malleja, joten uskallan mennä niiden perässä jäälle.

Jää on tuonut taas uusia kulkureittejä. On mahtava päästä hiihtämään ja jopa kävellen vaikka kuinka pitkälle jäätä pitkin. Metsässä kun näihin aikoihin on lähes metri lunta ja umpihankisuksinkin sinne uppoaa polvia myöten ennen kuin myöhemmin keväällä tulee ehkä hankikantokelit.

Kävelemme nyt aamuisin koirien kanssa pitkiä lenkkejä jäätä pitkin. Päivä valaistuu juuri sopivaan aikaan, noin yhdeksän-kymmenen maissa, jolloin muutenkin kävisimme ulkoilemassa. Nyt sen vain voi tehdä vielä ihan oikeasti valoisaan aikaan, ei vain sinihämyisessä kaamosvalossa.

Lenkin jälkeen jään usein jäälle makaamaan tai rinteeseen istumaan ja nauttimaan auringosta. Imen sitä itseeni kuin kukka kuivan kauden päätteeksi vettä. Olen ihan varma, että se lataa meitä muutenkin kuin vain henkisellä tasolla. Lataahan se kaikkea muutakin elävää tällä planeetalla, miksei muka meitäkin?

Talvi on vasta voin puolessavälissä. Vielä nelisen kuukautta ennen kevättä - tai no, kesää, koska kevättä ei oikein näillä leveyspiireillä ole olemassa. Sain hieman palautetta muutamalta ystävältä, jotka asuvat pohjoisessa, että ei tarvitsisi muistutella, että talvea on vielä neljä kuukautta jäljellä. Heh. Ei sitä tajua itsekään.

Aurinko tuo mukanaan ihmeellistä voimaa. Olen uhkunut energiaa aivan uudella tavalla päivinä, jolloin aurinko on näyttäytynyt. Jaksan puuhailla koko aamupäivän - eli valoisan ajan - ulkona. Sen jälkeen siirtyä sisälle puuhailemaan ja jatkaa samaan malliin iltaan asti. Kaamosajan päiväunet on jääneet. Keho kaipaa nyt liikuntaa, ulkona olemista ja aktiivisuutta.

Näin sitä oppii, ettei talvet ole samanlaisia keskenään. Ja kuinka paljon se vaikuttaa omaankin olemiseen ja jaksamiseen, menemiseen ja tekemiseen, minkälainen talvi on minäkin vuonna.

Nautin siitä, että vuodenaikoja ja vuosia saa katsella samasta paikasta pitkällä aikavälillä. Oppia, miten luonto toimii minäkin aikana ja miten sen kierto muuttuu vuodenajan mukaan.

Olen alkanut hieman harmitella, että tämä on viimeinen talvi tässä paikassa. Että keväällä, mahdollisesti jo ennen kuin lumet ehtivät sulaa, muutamme uuteen paikkaan, jonka vuodenkierroista ja luonnosta en osaa mitään. Kaikki on aloitettava taas alusta.

Toisaalta se on hurjan inspiroivaa, oppia uuden paikan luonnontavat ja pistää ne muistiin. Ihmetellä ja hämmästellä samoja asioita eri näkökulmasta. Etenkin, koska luultavasti siitä paikasta tulee pitkäaikainen koti.

Nyt nautin tästä joenrannasta ja aurinkoisista päivistä. Mietin vähemmän ja elän enemmän. Se on oiva neuvo jokaiseen hetken elämässä.

♥  Sanna