Pimeän ja hiljaisen talven keskellä

Tulin tänne vain sanoakseni, että täällä tosiaan ollaan. Vaikka hiljaista onkin ollut. Miksi?

Pääosin siksi, että juuri mitään ihmeempiä ei ole tapahtunut pitkään aikaan. Arjen rutiinit pyörii omalla painollaan, keskellä hankien ja pimeyden. Puiden kanto sisälle, keittiön hellan ja pirtin leivinuunin lämmitys, koirien aamulenkki, omia puuhia ja töitä, pimeys tulee, omia iltahommia ja lepoa.

Hiljaisuus osaksi myös siksi, että kaikki hommat ja (ihanat) asiat haluaa aina magneettien lailla kasautua yhteen rykelmään ja sitten, kun jotain tapahtuu, ne kaikki päättää käsi kädessä tapahtua juuri samaan aikaan. Eli nyt.

Tiedossa on pari hienoa kirjaprojektia ja muutama lehtijuttu. Omat projektit etenee, hitaasti, mutta mihinpä tässä kiire olisikaan. Kerron niistä sitten, kun niiden aika on.

Muuten kyläraitilla onkin hiljaista. Ihanan hiljaista.

Suurin osa päivien ajasta menee ihan peruspuuhiin. Taloa pidetään lämpimänä puolitoistametrisillä puurangoilla, joita kannetaan ladosta tuulen ja tuiskun keskeltä joka aamu nelisen kassillista. Pilkkihaalarit on osoittautuneet täydellisiksi perustamineiksi. Niissä ei haittaa, vaikka jalka lipeää ja puunkantaja humpsahtaa hankeen takapuolelleen. Pysyy joka raaja lämpimänä vaaran laen talvisissa tuulissa.

Illat on pimeitä. Kahden jälkeen alkaa hämärtyä ja kolmelta voi jo sanoa olevan pilkkopimeää. Olen ottanut käyttöön kaksipäiväisen vuorokausirytmin, jonka keksin jo Tunturi-Lapin kaamoksessa asuessani. Se on helpottanut hurjasti kaamosajan pimeydessä elämistä.

Saanen selittää.

Päivä yksi alkaa aamulla hieman ennen kuin valostuu. Usein seitsemän-kahdeksan aikaan aamulla. Valoisaa on noin yhdeltätoista ja se kestää kello kahteen asti. Siinä on päivä numero yksi. Päivä numero yksi päättyy yleensä väsymykseen, joka laskeutuu luonnollisesti samaan aikaan, kun pimeyskin, kello kahden maissa. Tämän jälkeen joko a. juodaan tuhdit pannupäiväkahvit tai b. otetaan lyhyet päiväunet ennen kuin päivä kaksi voi alkaa.

Usein juomme E:n kanssa päiväkahvit ja pysähdymme päivän puuhilta kumpikin omaan keinutuoliin hetkeksi kiikkumaan ja juttelemaan niitä näitä. Vähän kuin työpaikan kahvitauko. Tämä on tällä hetkellä päivän paras hetki. Pysähtynyt hetki, jossa kaksi ihmistä on läsnä kahvin tuoksuisessa keskustelussa. Ei hälinää, häsläystä eikä kiirettä. Päivä kaksi voi alkaa.

Tämän jälkeen alkaa päivä kaksi, joka on täysin pimeää aikaa ja loppuu siihen, että menemme nukkumaan. Jos on handlannut päivien vaihdoksen oikein, ei tässä kohtaa enää juuri väsytä ja omia puuhia ja töitä jaksaa jatkaa suht normaalin tapaan.

Kuitenkin, koska on pimeää, aika on hitaampaa ja meno verkkaisempaa. Meillä ei ole kotonakaan kirkkaita lamppuja ja töitä tai muita puuhia tehdään rauhallisessa valon kajossa. Se rauhoittaa mielen ja laittaa sen ymmärtämään, että nyt on tosiaan pimeä, rauhallinen aika. Ei tarvitse eikä pidä kiirehtiä samaan aikaan kuin kesän kirkkaudessa. Saa ottaa rennommin.

Tämä on helpottanut omaa pimeän kauden jaksamista suunnattomasti. Olen ennenkin maininnut ja ihmetellyt, miten kummassa olemme keksineet itsellemme tahdin, jonka pitäisi toimia vuoden ympäri tismalleen samalla lailla. Usein mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti. Kaikki luonnossa hengittää vuodenaikojen ja kuunkierron mukaan. Kaikki. Paitsi me.

Toivoisinkin kovasti, että ottaisimme mallia edes hieman entisajan sähkövalottomasta ajasta ja luonnonkierron rytmistä. Ei, en tarkoita, että siinä samassa luovumme sähköverkosta, terveydenhuollosta ja muutamme metsään kotaan asumaan. Voimme ottaa entisajasta ne parhaat asiat ja pitää tämän ajan parhaat asiat. Koska miksi ei?

Jos yhdistäisimme entisajan ymmärryksen luonnon- ja vuodenkierrosta tämän päivän tieteen tuomiin etuihin ja tekniikkaan, uskon, että parantaisimme sekä elämänlaatuamme että siinä samassa muutaman kansansairaudenkin. Jos ottaisimme vanhasta ajasta vuodenkierron erityiset juhlapäivät, joilla juhlittiin sekä luonnon että ihmiselon ajan vaihtumista ja jotka eivät keskittyneet siihen, kuka ostaa parhaat lahjat, vaan yhdessäoloon ja hyvään, laadukkaaseen ruokaan. Jos hidastaisimme edes vähän ja koittaisimme muistaa, mikä olikaan tärkeää ja mikä välttämättä vähän vähemmän.

Tällaisia pakkasaamun ajatuksia tällä kertaa.

Rakkaita ja talven huuruisia terveisiä täältä nukkuvasta maalaiskylästä. Toivottavasti marraskuusi on ainakin mieleltään valoisa ja rauhallinen. Kiitos, kun olet täällä.

♥ Sanna