Vapaalaskuretki Nammalakuruun Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon

Tammikuun kirpeä, 27-asteen pakkanen huurruttaa hiukset, pipon reunan ja ripset. Päätä kääntäessä meistä tippuu pientä lumihilettä kuin glitteriä ympärille. Kalpea talviaurinko, joka loistaa juuri ja juuri horisontin yläpuolella heijastaa lumihangen loputonta valoa ja kimallusta. Hiihdämme kuuden hengen voimin läpi Vuontisjärven jään, joka paukkuu tuntureissa kaikuen ja halkoo railoja meidän alla. Se kestää hyvin, jää on lähes puoli metriä paksu, mutta tykinkuulamainen pauke saa silti joka kerta sydämen hieman hypähtämään.

Aloitamme retken Vuontispirtiltä. Vuontispirtti sijaitsee Enontekiöllä ja on on oiva lähtöpiste, josta pääsee Pallas-Yllästunturin kansallispuiston rajalle reilun kilometrin hiihdon jälkeen. Me tosin emme menneet latuja pitkin, hiihdimme splitboardeilla omia reittejä. Splitboard on lumilauta, jotka saa halkaistua kahtia suksiksi. Splitboardien, kavereiden kesken 'splittien' pohjaan laitetaan skinit, tarraliimaiset karvapohjalliset. Niiden avulla pääsee kiipeämään jyrkkääkin tunturin rinnettä suorin jaloin, ilman siksakkia tai vaaraa alaspäin liukumisesta. Pitkän matkan hiihtovälineet splitit eivät kyllä ole painavuutensa ja jäykkyytensä takia ja sen huomaa nopeasti. Reissumme on hieman erikoinen, yhdistetty hiihtovaellus ja vapaalaskuretki ja täydellisiä välineitä tuskin on olemassakaan, joten pienin epämukavuuksin hiihdämme mukisematta auringonpaisteessa ja pakkasessa kohti tunturijonoa.

kuva: Maria Mäkitalo

Olimme myöhässä liikkeellä, mutta saimme varattua koko Pallas-Yllästunturin kansallispuiston varaustupien ainoan vapaan viikonlopun. Yövymme Nammalakurun varaustuvassa, jotta pääsimme kuuden hengen porukalla varmasti kaikki yöpymään. Autiotuvissahan on sääntö, jos tupa on täynnä, sinne ensimmäisinä tulleiden on annettava tilaa viimeiseksi tulleille, joten autiotuvissa yöpyvillä kannattaa olla aina teltta varamajoituksena mukana. Tällaisella muutenkin erikoisella ja suht vaativalla talvivaelluksella valitsimme paremmin varustellun varaustuvan, jossa on sängyt, peitot ja tyynytkin valmiiksi. Retkeilijä tuo itse mukanaan makuupussin tai lakanat, keittiö- ja kokkausvälineet ja vie kaiken mukanaan tuoman myös tietenkin mennessään. Varaustupa maksaa 15e / hlö yhdeksi yöksi. Nammalakurun tupa on korkella sijaitsevassa laaksossa, sen ikkunoista levittäytyy tunturit ja kansallispuiston luonto joka puolella.

Kansallispuistojen kävijämäärä on noussut hurjaa vauhtia ja se näkyy myös tupien varauksissa. Kotikansallispuistoni Pallas-Yllästunturin kävijämäärä oli viime vuonna (2021) hurjat 700 000 kävijää, kasvua melkein 25% edellisvuoteen verrattuna. Huh! Upeaa, että ihmiset käyvät luonnossa ja kansallispuistoissa. Välillä mielen pohjukoilla käy häilymässä kuitenkin kysymys, kuinka monta ihmistä vuodessa arka tunturiluonto jaksaa kantaa? Miljoonan, kaksi? Vai loputtomasti, jos kaikki hoitavat asian kunnialla ja käyttäytyvät kunnioittavasti. Jokaisen retkelle lähtevän on osattava retkietiketti ja huomioitava, että eri kansallispuistoissa voi olla eri ohjeet ja säännöt. Esimerkiksi kesäisin reiteiltä poikkeaminen rasittaa luontoa raskaasti. Tunturissa kasvavilla kitukasvuisilla kasveilla saattaa mennä vuosisatoja kasvaa takaisin sen jälkeen, kun retkeilijät on ne talloneet.

Talvella metrinen hanki suojaa arimmatkin kasvit ja mahdollistaa kulkemisen missä vain. Merkityillä reiteillä on vain poro- ja huoltomiesten moottorikelkkajälki. Vasta myöhemmin keväällä tänne vedetään hiihtoladut ja silloin kävijöitäkin on enemmän. Me hiihdimme välillä jyrkimpiä kohtia väistäviä merkittyjä reittejä pitkin, välillä oikaisimme silkasta vapauden ilosta puhtaalle hangelle, jonka reuna hävisi tuon tuosta laaksossa lepäävään sumuverhoon.

Tuntureilla sulan maan aikaan vuolaana virtaavat purot ovat talvella maahan asti jäässä. Pitkällä hiihtomatkalla ei kannata kantaa montaa litraa painavaa vettä mukana, joten lähes kaikki käyttö- ja juomavesi sulatetaan lumesta. Se on oikeastaan hauskaa puuhaa, lapioida hyvän matkan päässä tuvasta pannut ja vadit täyteen puhdasta, sokerimaista lunta ja sulatella sitä iltapuhteiksi kuumana hehkuvalla kamiinalla.

Vapaalasku on hauskaa puuhaa. Itse olen vielä aloittelija lumilautailussa, muut ryhmän jäsenet ovat kokeneempia. Kaikilla meillä on hyvät taidot luonnossa liikkumisessa, suunnistamisessa ja erätaidoissa. Ne on oleellisia taitoja talvisessa tunturimaastossa liikkuessa. Itse en lähtisi vastaaville retkille yksin, jos en ole täysin varma omista taidoistani ja välineistä, joilla liikun.

Spliteillä liikkuminen ja laskeminen vaatii välillä hermoja. Välineitä saa säätää tuon tuosta, karvapohjalliset lähtevät irti kerättyään lunta liimapintaansa, siteen lukko jumittuu huurteesta niin, että jalka ei pääse liikkumaan laisinkaan, varpaat jäätyvät tunnottomiksi tiukoissa lumilautakengissä kovassa pakkasessa. On erityisen ihanaa olla liikkeellä porukalla, jonka tuntee, jotka auttavat toisiaan ja kestävät pienen kiukuttelunkin. Varaevästä on aina repussa helposti saatavilla, sillä verensokeri laskee nopeasti raskaan liikunnan ja kylmän seurauksena. Välillä aikaa kulutetaan enemmän hangessa istuen ja varusteita korjaillen kuin itse hiihtäessä tai laskiessa. Se kuuluu asiaan.

Kaikki vastoinkäymiset unohtuvat sillä sekunnilla, kun aurinko pilkahtaa tunturijonon takaa ja pitkän kiipeämisen ja varusteiden säätämisen jälkeen pääsee vihdoin laskemaan alaspäin rinnettä kohti usvassa uinuvaa tunturilaaksoa. Vapauden tunne on sanoinkuvaamaton. Kaikki muu unohtuu, on vain kasvoihin vihmova tunturituuli, kullankeltainen talviauringon valo ja jalkoja vasten rahiseva kimaltava hanki.

En ole koskaan kokenut olevani extremeurheilija, oikeastaan minkäänlainen urheilija. Ihmettelen itsekin välillä, miten ja miksi lähden tällaisille retkille mukaan ja erityisesti, miksi nautin niistä aivan suunnattoman paljon. Pääsääntöisesti nautin hitaudesta, rauhallisuudesta, hiljaisuudesta. Vaikkei vapaalaskussa kyse olekaan vauhdista ja vaarasta, lasketaan se kuitenkin extremelajien pariin. Kerran sanoin ystävällenikin, etten oikeastaan edes haluaisi pitää kyseisestä lajista, siitä tulee kummallisia mielikuvia enkä halua laittaa itseäni extremeurheilijoiden laatikkoon.

Nautin kuitenkin myös uusista asioista, upeista ja inspiroivista ihmisistä ympärilläni, talvesta ja sen luomista olosuhteista, itseni haastamisesta ja erityisesti, niin suunnattoman paljon sanoinkuvaamattoman kauniista, ennalta-arvaamattomasta ja karusta tunturiluonnosta. Ehkä voin tehdä vapaalaskusta - kuten mistä tahansa muustakin lajista - juuri semmoisen kuin itse haluan.

Ps. En halua kuulostaa tylsältä tai täti-ihmiseltä, mutta haluan kuitenkin vielä mainita, että tällaiset retket on hyvä suunnitella hyvin ja varmistaa, että mukana on ihmisiä, jotka osaavat hommansa ja tietävät, mitä tekevät. Lapissa pelastetaan joka päivä eksyneitä ja pulaan joutuneita retkeilijöitä pääosin siitä syystä, että taidot tai varusteet ovat olleet riittämättömät tai sääolosuhteet ovat päässeet yllättämään. Hyvät suunnistus- ja erätaidot, luonnon lukeminen, olosuhteisiin nähden riittävät varusteet ja tieto omista ja seurueen taidoista on erityisen olennaista tietää ja tuntea ennen kuin lähtee tunturiluontoon.

Jos haluat kokeilla vapaalaskua tai talvivaellusta, suosittelen aloittamaan opastetuista retkistä. Hyviä vapaalaskuretkiä Ylläksellä järjestää nyt keväällä muun muassa supermimmi ja tuttuni Henna firmansa Palo Adventuresin kautta. Pallaksella vapaalasku- ja tunturihiihtoretkiä järjestää hurmaavat ja hurjan taitavat Pallaksen Pöllöt, joiden kanssa löytää taatusti parhaat laskupaikat Pallakselta. Kumpaakin suosittelen täysin omasta tahdostani ja oman kokemuksen perusteella, ilman minkäänlaisia kytköksiä.

Ihania ja aurinkoisia keväthankipäiviä ja paljon vapauden tunnetta elämääsi☀️

♥ Sanna