Pakureissussa - Pyhältä Utsjoelle

Pakureissulla ei ole suunnitelmaa. Suunnittelemattomuus luo vapautta ja se on koko reissuni ydin. Haluan viettää aikaa juuri siellä, missä hyvältä tuntuu juuri niin kauan kuin se hyvältä tuntuu.

Lähdin kotipihasta maanantaina ja parkkeerasin samana päivänä Pyhäjärven kylälle Pelkosenniemelle ystävien pihalle. Pyhällä on hyvä olla. Ihmettelen hieman itsekin, miksi, sillä siitä uupuu niin usein kaipaamani villiys ja erämaahenkisyys. Sen sijaan se tarjoilee maalaisidyllistä Lappia, vanhan ajan kyläyhteisön toimintaa ja pienen tunturikylän aktiviteetteja ja saman henkisiä ihmisiä.

Kesä oli saapunut Pyhätunturille. Kävelin peltomaisemissa kesämekko päällä ja poimin villikukkia pakuni ainoalle pöydälle maljakon virkaa toimittavaan juomalasiin. Unohdin, miten olenkaan kaivannut kukkia.

Pyhällä riittää aina tekemistä ja ihania ihmisiä. Kävimme melomassa, tanssimassa vallattomasti ilta-auringossa hiekkarannalla ja uimassa vielä kovin jäisen tuntuisessa Pyhäjärvessä. Maalasimme ex-tempore taidetta terassilla ilta-auringon kultahehkussa. Aurinko ei laskenut tuntureiden taakse ollenkaan, vaan keskiyöllä kiersi pakettiauton toiselle puolelle ja aloitti uuden kierroksen. Yötön yö on täällä.

Elämä pakettiautossa sujahti uomiinsa kuin luonnostaan. Ruoka- ja vesihuolto toimii omaksi ihmetykseksenikin kuin rasvattu ja yöunet maistuivat makoisilta Bertan metallisten kylkien sisäpuolella. Tavarat on löytäneet paikkansa ja isommilta vahingoiltakin on vältetty. Ensimmäisessä ajossa tomaatit lensivät maantien töyssyissä ja painava vesikanisteri oli liian painava penkin päällä, johon sen nostin ajon ajaksi. Penkin kulma antoi periksi, mutta oli nopeasti korjattu.

Utsjoelle ajoin lähes yhteen putkeen. Pysähdyin vain kerran viilentämään itseäni Inarijärven hyisessä kylvyssä. Myös Utsjoki kylpee helteessä. Aurinko porottaa kuumana lähes vuorokauden ympäri. Keskiyön paikkeilla se hieman hellittää lämmöstään, mutta ei piiruakaan valostaan ja aamulla autossa saa nukkua jo ilman peittoa. Valokuvaajana kaipaisin pehmeämpää ilta-auringon valoa, mutta tällä hetkellä valoa tulee täydellä teholla koko yön.

Inariin asti tien päällä oli yllättävänkin paljon ihmisiä, matkailuautoja ja moottoripyöräilijöitä, mutta Inarista pohjoiseen päin sain körötellä rauhassa. Vain porot mutustivat tien vierustojen viheriöitä, muuten maisema oli autio.

Löysin sattumalta upean paikan parkkeerata Bertta ja nukkua yön yli. Hetken mielijohteesta poikkesin päätieltä pienemmälle ja vielä kerran hiekkatielle, joka päättyikin suoraan kohisevaan jokeen. Peruutin muhkuraisen tien päähän hieman uhkarohkeasti isojen kivien ylitse, mutta sain lopulta aseteltua auton niin, että takaovilta avautuu suora näkymä kohisevaan koskeen.

Tässä olen nyt oleskellut puolitoista päivää. On hämmentävää olla pysähdyksissä, yksin, vailla juuri mitään tekemistä. Aluksi taistelin sitä vastaan, mutta lopulta annoin periksi. Olen viimeiset kuukaudet puurtanut vuorokauden tunnit täyteen, jotta saan toteutettua tämän pakureissun. Otin vastaan ihanan tylsyyden tunteen, otin päivätorkut suojassa auringon paahteelta, vaikkei juuri väsyttänytkään.

Olen usein hyvin tietoinen, missä olen kartalla ja mitä ympärillä on. Etsin sillä tavalla usein mahdollisia kuvauspaikkoja. Tällä kertaa en tiedä, missä kohtaa karttaa olen. En edes tiedä, kuinka pitkä matka parkkipaikaltani on Utsjoen kylälle.

Kävin tutkimusretkellä kosken alavirralla. Kuljin kohisevan kosken viertä pitkin narniamaisen houkuttavaa polkua seuraten vaikka päämäärää. Ihana päiväretki. Helle helpotti hieman tunturikoivujen hennon pienten lehtien katveessa. Linnut lauloivat herruuttaan ja kesäintoaan.

Retkestä ei ole sen ihmeempää sanottavaa. Kuljin polkua pitkin, kunnes se loppui ja päättyi takaisin päätielle. Kosken varrella valokuvasin jyrkillä hiekkaharjuilla ja kylmän vesiloiskeen pauhussa. Kylvetin lenkkareissa paahtuneita jalkoja virran vietävänä. Papu makoili oman kylpynsä jälkeen silmät suljettuna lämpimillä kivillä kärsivällisesti odottaen, että omistajansa saa omat oudot puuhansa päätökseen.

Huomenna pakkaan Bertan taas ajokuntoon ja käyn Utsjoen kylällä. Kaupassa pitää käydä, omenamehu on ainakin loppu. Ehkä käyn myös tunturissa, ehkä en. Sen voi suunnitella myöhemminkin.

Nyt keskiyön aurinko paistaa pakun takaikkunoista suoraan silmiin. Koski pauhaa taustalla. Sen sointi jää varmasti korviin vielä tästä paikasta lähdettäessäkin.

Ihanaa, kun olet täällä mukanani pakureissulla 💛

Halauksin,

Sanna

paku