Talven hetki

23. lokak.

"Miksei sitä tekisi joka päivä.
Ottaisi hetken ja vaan antaisi olla.
Ajan voi hukata joka ikinen päivä.
Hetkessä elämisen taito,
se on laji, jota koitan harjoitella koko ajan."
O.M.K.

Talvi tuli, nopeasti ja kovalla voimalla. Vain muutamassa päivässä se peitti alleen valkoiseen, hiljaiseen vaippaan kaiken; kasvit, puut, tiet, mökin, joen. Vesi virtasi joessa lumen ja pakkasen tulon jälkeen vielä pienen hetken, mutta vuorokauden sisällä sekin pysähtyi, aivan kuin uupuneena taistelemaan pakkasen voimaa vastaan. Siihen se jäi paikoilleen, odottamaan kevättä. Silloin tällöin voi kuulla vielä pienten jäähileiden liikuskelun ja helinän, kun ne hakevat paikkaansa massojen joukossa. Muuten joen varrella vallitsee täysi hiljaisuus. Joutsenetkin lähtivät äänekkäästi kohti etelää päivää ennen lumisadetta. Ne tiesivät, koska on aika lähteä.

Talvi hiljensi maiseman. Aivan kuin kaikki nukkuisi, odottaisi kevään ensimmäisiä lämpimiä auringonsäteitä herättämään kaiken uudelleen eloon.

Oma mieli tuntuu myös pysähtyneen, kuin saaneen myös raskaan lumipeitteen päälleen kannettavaksi. Rauha, levollisuus ja lepo ovat läsnä arjessa. On turha kiirehtiä, kun lumen kanssa eläminen ottaa kuitenkin oman aikansa. Liikkeelle lähteminen, mökistä ulos kaivautuminen ottavat oman aikansa. Lumityöt on tehtävä aamulla, auto on puhdistettava lumesta ja jäästä, vaatteita on puettava enemmän pakkaskelillä.

Viime aikoina hetkessä eläminen on ollut elämässäni tärkeässä roolissa. Olen löytänyt luonnosta uudenlaisia kokemuksia vain olla, hengittää, antaa ajan tulla ja mennä. Olen keskustellut usean ihmisen kanssa siitä, miten elää voi niin monella eri tavalla. Elämän ei tarvitse joka hetki olla reunalla kiikkumista, vaarallista ja vauhdikasta. Hetkessä eläminen tarkoittaa etenkin minulle pienten, yksinkertaisten asioiden arvostamista ja niistä nauttimista.

Luonnossa löydän sen rauhan ja levollisuuden, jonka tarvitsen osatakseni elää hetken kerrallaan. Luonto ei kiirehdi, se näyttää esimerkillään mallia, kuinka elämä etenee omalla tahdillaan, päivä kerrallaan, vaikka aina ei siltä edes näytä. Aika on luonnolle suhteellista. Odottaminen, pysähtyminen on luonnollista. Kaikella on oma aikansa, kesän vauhdikkaalla riemunkirjolla ja talven värittömällä kylmyydellä.