Uusia ja vanhoja kohtaamisia

23. elok.

Asun kaukana läheisistäni, ystävistäni ja perheestäni. Välimatkaa kertyy pisimmillään jopa 1000km. En ole silti ollut yksin, päinvastoin. Tärkeät ihmiset ottavat yhteyttä, tulevat jopa käymään. Elokuu on mennyt muutamaa päivää lukuunottamatta tupa täynnä; vieraita on tullut ja mennyt harva se päivä. Heidän kanssaan on käyty lähitunturit ja -kylät, esitelty joenranta ja sen parhaat kalastuspaikat. Osa on ollut perhettä ja vanhoja, tärkeitä ystäviä, osasta on tullut ystäviäni vasta täällä saman katon alla. Kaikista olen äärimmäisen onnellinen ja kiitollinen. Suurin pelkoni tänne muuttaessa oli, että elämäni ihmiset unohtaisivat minut tänne pohjoiseen ja jäisin aivan yksin. Pelkoni osottautui täysin turhaksi, onneksi ❤️

Täällä ollessa olen myös kohdannut uusia ihmisiä ja solminut uusia ystävyyssuhteita. Kylänraitilla kävellessä kukaan ei kävele ohitse, vaan jää juttelemaan, kyselemään kukas uusi ihminen täällä on, mitä täällä tekee ja missä asuu. "Ai sinä asut siinä sen ja sen talossa! Siinä asui ennen sen ja sen niminen ihminen, joka teki sitä ja sitä", alkaa usein keskustelu kun kerron osoitteeni. Täällä on turha kainostella sen suhteen, mikään ei pysy salassa enkä toisaalta tiedä, miksi pitäisikään. Ihmisiä on vähän, kaikki tuntevat toisensa ja tietävät, missä kukin asuu ja mitä täällä tekee. Mielestäni se luo enemmän turvallisuuden tunnetta kuin usein kaupungissa tuntuvaa vainoharhaisuutta siitä, mitä tuo vieras ihminen mahtaa tehdä osoitetiedoillani. Elokuun alussa sain jopa puhelun paikallislehden toimittajalta, joka halusi haastatella minua, "koska olet uusi paikkakunnalla". Pienellä kylällä on myös pieni uutiskynnys 😄

En tuntenut yhtään ihmistä koko Lapin alueelta tänne muuttaessani. Täällä ollessani olen kohdannut yllätyksekseni paljon uusia ihmisiä ja solminut uusia ystävyyksiä. Kohtaamiset ovat usein tapahtuneet täysin sattumalta, mutta ovat olleet sitäkin ihanampia. Vaikka nautinkin yksin olemisesta, koen myös erittäin tärkeäksi, että löydän ihmisiä, jotka lähtevät kanssani mustikkaan, jakavat parhaat hillapaikat, kertovat kalastusniksit, lainaavat työkaluja, kipuavat punaposkisina tuntureille ja keskustelevat siitä, minkälaista on olla uusi kylällä.

Ihminen tarvitsee toista ihmistä elämän ilojen ja ihmetysten, surujen ja haasteiden jakamiseen. Ihanaa löytää sellaisia ihmisiä, kiitos teille <3