Syntymäpäiväjuhlintaa

Syntymäpäiväjuhlintaa

Täytin vuosia viikonloppuna.

Viime vuonna samana päivänä juhlistin syntymäpäivääni yksin pohjoisessa vuonoilla ja tuntureilla matkatessani kaksi viikkoa vuokratulla pakettiautolla halki Lapin ja Pohjois-Norjan. Jos haluat lukea lisää vuoden takaisesta reissusta, siitä löytyy tarinaa täältä.

Tänä vuonna jonkinlainen ympyrä sulkeutui. Vuosi sitten samaan aikaan matkasin täällä pohjoisessa vailla määränpäätä, mielessä kuitenkin pieni toivonkipinä ja ajatus, josko voisin joskus asuakin täällä.

Vain vuosi myöhemmin ympärilläni on joukko uusia ja vanhoja ystäviä ja juhlimme merkkipäivääni omalla joenrannallani Kolarissa, pohjoisen tähtitaivaan alla. Nuotion tulen lämmössä soittaen, laulaen ja tanssien.

Kuva: Salla Penttilä

Todellisuudessa juhlinta alkoi jo muutama päivää aiemmin. Ystäväni etelästä oli luonani viikon verran ja tuntui, että melkein koko viikko oli yhtä juhlaa, luontokokemuksia, hyvää ruokaa ja seuraa.

Ensin kävimme ystäväni ja naapurini kanssa nauttimassa Aakenustunturin sumuisista ja kosteista maisemista sekä syömässä ihanan lounaan lämpimässä ja tunnelmallisessa autiotuvassa.

Kuva: Salla Penttilä
Kuva: Salla Penttilä

Nuotijuhlinnan jälkimainingeissa oli vielä vuorossa patikointi illanhämärässä Äkäsaivo-järven ympäristössä, Yllästuntureiden kupeessa. Yöksi pienen autiotuvan kamiinan lämpöön, ihastellen tähtitaivasta tuvan ikkunasta puisella lavetilla maaten.

Viime vuonna kuvittelin, etten keksisi parempaa tapaa viettää syntymäpäivääni kuin yksin seikkaillen pohjoisen taivaan alla. Niin sitä ihminen muuttuu mielipiteineen ja ajatuksineen. Tänä vuonna olen sitä mieltä, ettei syntymäpäiväni olisi ollut mitään ilman ystäviäni ympärilläni. Kiitos ihan jokaiselle, tämä oli paras juhlapäivä tähän asti ❤️

Jottei juhlinta ihan vielä loppuisi, lähden viime vuoden hengessä yksinäni vielä pohjoisemmaksi seikkailemaan vielä muutamaksi päiväksi. Autoni on väliaikaisesti muutettu majoitustilaksi patjoineen, retkikeittimineen ja tunnelmavaloineen.

Tästä seikkailusta lisää myöhemmin 😎

Ihanaa syyslomaviikkoa!

Halauksin, Sanna

Käytännön juttuja

Käytännön juttuja

Olen saanut paljon kysymyksiä liittyen käytännön asioihin; missä asun, kuinka pitkä matka on lähimpään kauppaan, mitä palveluita löytyy kirkonkylältä, millä liikun, kuinka kaukana naapurit asuvat yms. Kiitos niistä, ihanaa, että saan kysymyksiä!

Tässä vastauksia kaikkeen siihen ja vähän myös vierestä.

Millä kuljet paikasta toiseen?

Omistan auton. Ilman sitä kulkeminen olisi taatusti hankalaa. Autolla käyn muun muassa kaupassa Kolarin kirkonkylällä, jonne on noin kuuden kilometrin matka. Tulen käyttämään autoa paljon myös elokuussa alkavassa työssäni liikkuessani kylältä toiselle, tuntureille ja takaisin. Kilometrejä kertyy matkamittariin huomaamattakin. Olen oppinut jo sen, että tankki kannattaa täyttää viimeistään, kun mittari on puolessa välissä, ettei pitkillä välimatkoilla käy huonosti sen suhteen.

Mitä palveluita kylältä löytyy?

Ison tien varressa on uudehko kauppa, posti, Alko, kierrätyspiste ja kylmä polttoaineasema. Kauppa on selvästi kalastajamatkailijoiden suosima, parkkipaikka on usein täynnä kalastusveneitä vetäviä autoja. Kauppa ei vedä vertoja isojen kaupunkien hypermarketeille, mutta toistaiseksi olen löytänyt sieltä kaiken tarvittavan. Myös aamukahviini tarvitsemani iKaffen sekä lempi”mausteeni” savustetun seesamiöljyn. Kaikki hyvin, siis.

Kolarin kirkonkylä näyttää siltä, miltä mikä tahansa joskus kukoistaneen pienen kunnan keskusta voi näyttää. Tyhjiä liikehuoneistoja, autiot kadut ja muutama vielä pystyssä oleva pikku putiikki. Mutta silti täältäkin löytyy kaikki tarvittava; pankki, apteekki, koulut, päiväkoti, vanhainkoti, nuorisokeskus ja ilmeisesti kylän tärkein putiikki, kalastustarvikekauppa.

Kirkonkylän läpi ajettaessa Ruotsin raja tulee nopeasti vastaan. Ruotsin puolelle kauppaan on noin kahdeksan kilometriä matkaa. Siellä en ole vielä käynyt, mutta aion kyllä käydä syksymmällä.

Mitkä ovat lähimmät kaupungit?

Lähimmät kunnat ovat Pello ja Muonio. Muonion läpi ajoinkin jo kerran matkallani Pallastunturille. Rovaniemi on lähin isoin kaupunki, sinne matkaa kertyy alle 200km. Siellä tiedän kyläläisten käyvän välillä hakemassa isompia ostoksia ja aion itsekin, kun tulee tarvetta käydä kaupungissa. Eihän tuo ole matka eikä mikhään, voisi joku paikallinen sanoa.

Lähin iso keskus on Äkäslompolo ja Ylläksen alue. Siellä olen muutamaan kertaan käynyt, lähinnä patikoimassa kansallispuiston poluilla ja tuntureilla. Äkäslompolossa on vilkkaampaa kuin kuvittelin. Nyt on kyllä matkailun huippukuukausi meneillään ja vallitsevat matkustusrajoitukset ovat tuoneet entistä enemmän kotimaanmatkailijoita tännekin.

Äkäslompolosta näkee sen olleen joskus pieni kylä tuntureiden kupeessa; siellä täällä kukkaniittyjen keskellä kohoaa hienoja hirsirakennuksia ja maalaispihapiirejä. Niiden rinnalle on noussut maisemaa hallitsemaan kaikenmoisia majoitusmökkejä, välinevuokraamoita, kahviloita, matkamuistomyymälöitä ja matkailuyrityksiä. Matkailuautot ja maastopyörät hallitsevat katukuvaa.

Äkäslompolon keskustassa on somestakin tuttu Jounin kauppa. Kävin siellä yhtenä iltana etsimässä hyttyskarkotinta, tuloksetta. Kauppa on huomattavasti isompi kuin Kolarin kirkonkylän ja varsinkin tuoretavaroita oli selvästi enemmän. Lisäksi yllättävän paljon vaatteita, Lapin matkamuistoja ja toki alkoholihylly oli metrejä pidempi kuin oman lähikauppani. Kaupan yhteydessä on myös ravintola, Alko, apteekki ja parkkipaikan toisella puolella välinevuokraamo ja joitakin pieniä putiikkeja.

Onko hyttysiä?

On. Onko niitä paljon? On. Tottuuko niihin yhtään? Ei.

Tuulisella ja aurinkoisella säällä sekä paikoittain sääskiä on vähemmän, mutta jostain syystä ne viihtyvät erityisen hyvin mökkini pihapiirissä. En ole voinut toistaiseksi nauttia pihallani oleskelusta juuri ollenkaan. Heti, kun pysähdyn, valtava armeija hyökkää kimppuun . Odotan juuri postista hyttyskarkotinta, jota Jounin kaupalta kävin etsimässä. Sen pitäisi kuuleman mukaan auttaa parhaiten.

Tähän mennessä olen Papun kanssa käyttänyt koirille ja hevosille tarkoitettavaa luonnollista hyttysmyrkkyä sekä hajutonta Offia, koska en kestä kaikista tujuimpia myrkkyjä. Hyttysten pistoihin löysin paikallisesta myymälästä mesiangervovoidetta. Se on tehokas kutinan poistaja ja kovassa käytössä.

Kuinka kaukana naapurisi asuvat?

Molemmin puolin on talot noin sadan metrin päässä. Toisessa on asukkaita vain kesäisin. Toisessa talossa kävin vierailulla, kun kotiini tuli sisälle vieras koira (se on oma tarinansa se). Kuulin, että sen oli ostanut nuori pariskunta. He olivat juuri remontoimassa taloa ja muuttamassa siihen myöhemmin asumaan. Juttelimme pikaisesti ja kysyin, mitä he tekevät ja miten ovat päätyneet kylälle. Toinen heistä oli tehnyt uraa kilpaurheilijana ja puolisonsa hänen managerinaan. He olivat muuttaneet tänne Etelä-Suomesta, koska kaipasivat sitä jotakin ja “miksi ei?”. Kerroin asuvani naapurissa yksin koirani Papun kanssa. “Varsin eksoottinen ratkaisu”, oli vastaus 😀

Omalta pihatieltäni näkyy juuri ja juuri naapurin talo.

Minkälaisessa talossa / mökissä asut?

Asun talviasuttavassa mökissä, jonka löysin Tori.fi:n kautta. Mökistä löytyy kaikki niin sanotut mukavuudet, mutta ei mitään ylimääräistä; juokseva vesi, viemäröinti, normaali keittiö yms. Alakerrassa on tupa varaavalla takalla, pieni keittiö ja sauna. Yläkerrassa on makuualkovi ja isohko aula, jonka olen muuttanut musisointi- ja työtilaksi. Iltaisin on mukava kääriytyä peittojen alle, kun sade rummuttaa kattoa.

Pihasta lähtevät portaat vievät suoraan joen rantaan. Paras asia tässä asumisessa.

Eikö siellä käy aika pitkäksi?

Ei. Nautin suunnattomasti yksin olemisesta enkä yleensäkään kaipaa kovin paljoa aktiviteetteja. Toistaiseksi olen lomalla, joten aikaa on tavallistakin enemmän. Käytän sen lukemiseen, neulomiseen, patikointiin, metsämarjojen kypsymisen tarkkailuun, kukkien keräämiseen, kylään tutustumiseen ja kaikkeen, mitä milloinkin tekee mieli tehdä.

Kiitos kysymyksistä, niitä voi jatkossakin lähettää. Pus!

♥: Sanna

Tunturi-Lapin yötön yö

Tunturi-Lapin yötön yö

Tiesin jo heti tänne muuttaessani, että heinakuun aikana haluan kokea yöttömän yön. Muita suunnitelmia tai tavotteita en tehnytkään. Ensimmäinen viikko oli täynnä sadetta, ukkosta ja pilvistä taivasta, mutta heti kun säätiedotus lupasi selkeää iltaa, ajoin tunnin verran Pallakselle ja kiipesin tunturiin odottamaan keskiyötä.

Todellisuudessa suunnittelemattomuuteni johti siihen, että lähdin kotoa vasta 11 aikaan illalla ja keskiyö koitti juuri ennen kuin saavuin edes parkkipaikalle. Sinänsähän se ei haitannut, kelloon katsomattomuuteni takia en nähnyt keskiyön aurinkoa muuta kuin pilkahduksina auton tuulilasin lävitse.

Pallakselle saapuessa tuntureita peitti tumman sininen pilviverho. Säätiedotus uhkasi ukkos- ja sadekuurojen vaaralla, mutta ajattelin, että ajoin tänne asti, joten en anna muutaman pilven haitata matkaa. Olin yön ainut kulkija. Ilma oli tyyni ja lähes seisoi paikoillaan. Oli niin hiljaista, että voin vannoa kuulleeni, kun pilvet raapivat naapuritunturin kivistä pintaa uhmatessaan ohikulkutiellään.

Kello läheni puolta kolmea yöllä ennen kuin olin lähelläkään tunturin huippua. Aurinko oli jo aikoja sitten hiipunut taivasta hallitsevan pilviverhon taakse, mutta tunnelma ja taivaanrannan värit olivat silti uskomattoman kauniit. Pilviselläkin säällä tunturijono näkyy helposti lähes 50km päähän. Kauemmat tunturit hiipuvat harmonisen luonnonmukaisesti sinisen haaleampiin sävyihin. Jos osaisin maalata, tämän maiseman haluaisin maalata.

Neljän aikaan olin takaisin maanpinnalla – kuvaannollisesti ja kirjaimellisesti – ja tiellä takaisin kohti kotia. Olen tullut tulokseen, että maailma on kauneimmillaan aina aamuöisin, usein kello neljän aikaan. Pysähdyin useaan otteeseen (tein muutaman kerran myös uhkarohkean u-käännöksen keskellä autiota maantietä), kun näin tien laidalta hienon näkymän. Usva, aurinko ja raikas, vain muutaman asteen nollan yläpuolelle nouseva ilman lämpötila luovat aamuöisin mitä kauniimpia maisemia.

Totuus kauniiden kuvien takana: valokuvaaja kahlaa lenkkarit jalassa nilkkaa myöten jääkylmässä suovedessä, jotta saisi juuri oikean kuvakulman. Mitä vain taiteen eteen, eikö?

Ilta oli ihanaa, mutta mieleen jäi vielä kaihertamaan se keskiyön auringonpaiste. Ajattelin, että retki täytynee toteuttaa uudelleen seuraavana kirkkaana iltana. Monien sattumusten kautta kylään tullut ystäväni keksi kutsua minut mukaan ex tempore -retkelle Ylläksen huipulle heti muutaman päivän päästä. Toiset jäivät tunturin huipulle yöksi. Minä kateellisena telttaa omistamattomana patikoin aamuyön tunteina takaisin autolle ja ajoin yöksi kotiin nukkumaan.

Tälläkin kertaa sadekuurot uhmasivat taivaanrannassa ja lähestyivät suoraan kohti, kunnes kääntyivät aivan tunturin juurella muualle ja jättivät meidät nauttimaan kuivin jaloin yöttömän yön auringonpaisteesta.

Katsoimme kellosta minuutteja, ehtiikö horisontista nouseva pilvilautta peittää auringon ennen vuorokauden vaihtumista. Odotimme kellonlyömää kuin vuoden vaihtumista. Minuutilleen keskiyöllä saimme kilistellä kirkkaassa auringonpaisteessa.

Hetkeä ennen keskiyötä aurinko piileskeli vielä pilviverhon takana. Kuva: Onni Kojo
Mutta kellonlyömälleen keskiyöllä se paistoi kirkkaasti.

Kävelin takaisin tunturin juurelle ja siitä luontopolkua pitkin parkkipaikalle kirkkaasssa auringonpaisteessa kahden aikaan aamuyöstä. Hiljaisuuden rikkoi vain tunturipuro, joka virtasi kurussa läheisestä lähteestä alaspäin. Jostain syystä mietin kaihoisasti, miten enää ikinä voin lähteä täältä pois. Mietin, miten voisin koskaan palata kaupunkiin, ääniin, valoihin, hälyyn täältä täydellisen rauhan ja koskemattoman luonnon keskeltä. En varmasti voikaan. Se oli samalla surullinen, mutta ihana ajatus.

Ihanaa ja aurinkoista uutta alkavaa viikkoa ja heinäkuuta. Kiitos, kun lukemalla jaat hetket ja ajatukset kanssani.

♥: Sanna