-
Valokuvaprinttikauppa on auki!
Avasin oman valokuvamyyntisivun! Ajatus lähti tulevasta valokuvanäyttelystä, joka avataan joulukuun alussa (ylihuomenna!) Kittilän kirjastoon. Kirjoitan siitä vielä erikseen enemmän. Sen yhteydessä kävi ilmi, että kyselijöitä valokuvaprinteilla olikin useampi, joten ajattelin laittaa kaikki näyttelyyn tulevat valokuvat sekä esille että myyntiin tänne mun nettisivuille. Pääset katsomaan ja ostamaan valokuviani täältä. Kaikki valokuvat on otettu Suomen Lapissa, kansallispuistoissa…
-
Kaukana kaikesta ja kaikista – Puljun erämaa
Koen usein tarvetta olla yksin. Kaukana kaikesta ja kaikista. En paetakseni miltään tai keltään, vaan latautuakseni. Vahvasti introvertiksi luontuva luonteeni erityisherkkyyden lisällä kaipaa täyttä hiljaisuutta ja ei-mitään ympärilleen latautuakseen ja levätäkseen. Erämaa on siihen mitä parhain paikka. Erityisesti erämaa, joka ei ole kenenkään suosiossa. Josta ei ole tehty Hesarin artikkeleita eikä tietääkseni kukaan ole viettänyt…
-
Elokuu ja elonkorjuu
En tiedä, mihin elokuu karkasi. Tuntuu, että se livahti sormien lävitse ja jätti jälkeensä irrallisia hetkiä. Ehkä kerron tämän joka kerran, mutta tuntuu, että mitään ei ole tapahtunut, mutta kuitenkin koko ajan on jotakin käsillä. Pääosin elokuu on mennyt luonnonantimien keräämiseen ja säilömiseen. Mustikkaa olen kerännyt kaksin käsin niin paljon, että pakastimen reunat paukkuvat. Vadelmia…
-
Antakaa hiljaisuuden olla
Aamuyö, kello 3.54. Herään, nousen ja vilkaisen ikkunasta ulos. Miten kaunista. Joki on sinisen usvan peitossa, vastarannan puiden aavemaiset hahmot erottuvat juuri ja juuri ohi lipuvan sumuverhon takaa. Vesi seisoo peilityynenä paikallaan yleensä virtaavassa joenuomassa. On niin hiljaista, että luulen voivani koskea sitä. Tämän kesän vesilinnunpoikaset, jotka päivisin keikkuvat joentrömällä ja kirkuvat uutta elämää nukkuvat…
-
Kirjasuosituksia pohjoisen, luonnon ja Lapin ystäville
Pohjoiseen muutettuani halusin lukea tarinoita, kertomuksia ja faktoja, jotka on kirjoitettu täältä käsin. Tämän luonnon keskeltä ja näiden maisemien inspiroimana. Huomasin myös, kuinka paljon omassa tietämyksessäni oli ja on edelleen puutteita pohjoisen ja Lapin luonnosta. Etelässä luulen pystyväni tunnistamaan suhteellisen monipuolisesti eläin- ja kasvilajeja, yhtäkkiä täällä olinkin eri lajien parissa. En tietänyt niiden nimiä, tuntenut…
-
Joutsenten aika ja elämäntunne
Joutsenet, jotka viime syksynäkin valtasivat joenrantani ja jättivät jälkeensä vitivalkoisia, virrassa lipuvia höyheniä ennen muuttoaan etelään ovat taas täällä. Niiden laulu kaikuu vastarannan oranssina hehkuvista puista ja kiirii tyynen joenpinnan yli sisälle mökkiini asti. Iltaisin, kun makaan jo sängyssä, kuulen niiden huutelun ja voimakkaiden siipien läiskeen veden pinnalla. Naapuri kertoi jo hermostuneensa niiden kovaan huuteluun…
-
Kevään kulku
Onko kevät saavuttanut jo pohjoisen? Ei ihan. Lapin kahdeksasta vuodenajasta kevättalvi on vielä ennen kevättä. Hanki yltää vielä lähes vyötärön korkeudelle ja aamuisin pakkanen saattaa kiriä vielä reilusti alle kahdenkymmenen. Lunta saattaa sataa pehmeinä hiutaleina tai vaakasuoraan iskevänä tuiskuna vielä kuukausikaupalla. Tuntureiden parhaat laskettelu- ja hiihtopäivät ovat vielä edessä päin. Kuluva vuodenaika, kevättalvi, on nyt…