Paljon enemmän kuin pimeää – kaamos Pallaksella

Paljon enemmän kuin pimeää – kaamos Pallaksella

Virallinen kaamosaika alkoi tovi sitten. Varsinaisesti päivittäisessä elämässä sitä ei huomaa. Samat kaamoksen värit ja valottomuus on olleet valloillaan jo tovin. Se, koska kaamos virallisesti alkaa Tunturi-Lapissa on lähinnä päivämäärä muiden joukossa.

Kerron sen taas, mutta kaamos on yksi kauneimmista ajoista, joita Lapissa olen kokenut. Valottomuus tekee taivaan väreistä ja ympäröivästä luonnosta taianomaisen kaunista. Joku kuvaisi kaamosta pitkänä auringonnousuna tai laskuna ilman varsinaista aurinkoa. Päivän kirkkaus puuttuu, värit ovat sammuneita ja haalean varovaisia, mutta niin upeita.

Kaamosta kauheksitaan, joku jättää sen vuoksi muuttamasta pohjoiseen. Kaamos on paljon muutakin kuin pimeää. Se on kaikkea muuta kuin pimeää. En osaisi enää luopua kaamoksesta ja sen kauneudesta.

Varsinaista päivänvaloa, ei-pimeää aikaa on vain vähän. Puolenpäivän molemmin puolin hädin tuskin tunti, korkeintaan pari. Kirkkaalla säällä koko se aika on yhtä taivaanrannan värien torvisoittoa. Violetin, vaaleanpunaisen ja sinisen kaikki mahdolliset sävyt kilvoittelevat keskenään. Vitivalkoinen ja useissa paikoissa koskematon hanki heijastaa sävyjä ja valottaa maisemaa omalla panostuksellaan. Lumihuurteisten metsien väritön siniharmaa seisoo hiljaa kaiken väriloiston keskellä.

Itse koen kaamoksen näin: yhden päivän aikana on olemassa kolme eri aikaa. Aamu, pimeä aika ennen päivänvalon saapumista. Se kestää noin kello 10 asti, jolloin ensimmäiset haaleat värit ilmestyvät näkyviin. Siihen aikaan on hyvä puuhailla kotona, tehdä töitä, heräillä rauhassa kynttilän- ja takkatulen valossa. Nauttia pimeän tuomasta rauhasta ja tunnelmasta.

Toinen aika, valoisan aika, kestää vain tovin ja se käytetään aina kun mahdollista ulkoillen. Lähes joka vapaapäivä vietetään ystävien kanssa ulkoillen koko valoisa aika, käyden tunturissa, hiihtämässä, koirien kanssa kävelemässä ja imien sisään kaiken kauneutta ja valottomuuden värejä. Auringottomanakin aikana on valoa, se on vain erilaista, sammunutta ja varovaista. Siksi se on käytettävä kokonaan ja nautittava niistä hetkistä, mitä se tarjoaa.

Kun pimeä alkaa hiipiä kahden maissa, mielen valtaa väsymys. Kahden, kolmen aikaan iltapäivällä on päivälevon aika, usein pienien torkkujen tai rauhallisen kahvihetken parissa. Kolmas aika aloittaa ikään kuin uuden päivän. Levon jälkeen on virkeämpi olo ja taas on aikaa puuhailuun , työskentelyyn tai esimerkiksi ystävien kanssa yhdessä illallisen valmistamiseen.

Näin päivät rytmittäen kaamosaika kulkee eteenpäin. Hyväksyen valon vähyyden, ajottaisen väsymyksen ja varsin rauhallisen elon tahdin.

Kävimme muutama päivä sitten tervehtimässä kaamoksen väreissä uinuvia Pallastuntureita. Pallas on yksi lempipaikoistani Tunturi-Lapissa. Ei vain itse tunturijono, jonka siluetti on tunnistettavissa jo kaukaa, joka huokuu kotimaisemaa ja jonka kaikki kerot alkaa olla jo tuttuja ja moneen kertaan patikoituja. Koko Pallaksen ympäristö, sen itäpuolen tummat metsät, joita rikkoo muutaman pienen järven valkoisuus ja suloisten pohjoisten kylien lämpimien talojen ikkunoista vilkkuva valo. Länsipuolen kansallispuistomaisema, joka ulottuu lähes silmänkantamattomiin ja haukkaa näkymättömiin alueen ainoan tienkin niin, että helposti voi kuvitella seisovansa keskellä erämaata.

Täällä vallitsee vain kaamoksen valoton väri ja metsän syvä hiljaisuus.

Kaamosaikana Pallaksella on hyvin vähän kävijöitä. Tuntureiden ympärille ollaan vasta ajamassa kevättalvella hyvinkin suosittuja hiihtolatuja, metsässä ei montaa tallattua polkua vielä ole. Tähän aikaan täällä saa olla hyvin rauhassa. Kuunnella vain oman hengityksen tiheentyvää tahtia upottavassa hangessa taivaltaessa kohti Lommoltunturin lakea. Puiden harvennuttua laen juurella aukeaa maisema Pallastuntureille. Niiden vitivalkoinen laki näyttää kuninkaallisen jylhältä.

Kello on juuri ja juuri yhden. Juuri pimentyvän iltapäivän sini haukkaa viimeiset violetin sävyt taivaalta ja syvenee taas kohti pimeyttä.

Kotimatkalla täyttä havitteleva kuu valaisee tietä niin, että ilman valojakin pääsisi hyvin perille. Kotitiellä on pimeää, katuvaloja ei ole. Sen sijaan kotia valaisee kaamoksen omat valot, revontulet, joiden taianomaiseen loimuun tuskin koskaan voi kyllästyä. Tai siihen ajatukseen, että ne loimuavat aivan kotini katon yllä.

Kaamos Lapissa on niin paljon muutakin kuin pimeää.

♥ Halauksin Sanna

Hei, joulukuu

Hei, joulukuu

Luonto on vaipunut nyt viimeistään kylmään uneen, Tunturi-Lapin kaamos on ihan nurkan takana. Pohjoisemmassa Lapissa se on jo alkanut ja valuu sieltä hiljalleen tänne päin. Päivälleen ei ole mitään merkitystä, koska kaamos alkaa. Puhekielessä siitä puhutaan lokakuun lopusta helmikuun ensimmäisiin aurinkoisiin päiviin ja sen vaikutus tuntuu lähes tuon koko ajan. Kaamoksen pastellivärit on hallinneet taivasta jo kuukauden päivät ja aurinko on uhanalaiseksi käynyt vieras. Erityisesti pilvisellä ja sateisella säällä tai tuntureiden ympäröimänä aurinko voi olla näyttäytymättä paljon pidempään mitä virallinen kaamosaika kestää.

Miltä kaamos tuntuu? Valottomuus on väsyttävää. Havahduin pimeyden määrään vasta, kun näin konkreettisen luvun, että leveyspiireillä, jossa asun, on tällä hetkellä yli 21 tuntia pimeyttä. Ei ihmekään, jos hieman väsyttää. Kuitenkin, ne tunnit päivästä, joita valoisiksi uskaltaa kutsua ovat kuitenkin niin kauniita, kuulaita ja täynnä vesivärimaalauksellisia värisävyjä, etten usein huomaa kaipaavani varsinaista auringonpaistetta.

Mökkini metsärajan yläpuolelle kaamosaurinko ei jaksa enää nousta kokonaan, heijastelee enää vain viimeisiä voimiaan kuin hyvästejä heilutellen. Nautimme toistemme seurasta ne lyhyet hetket, mitkä vielä on mahdollisia. Seuraavan kerran aurinko paistaa mökkiini reilusti ensi vuoden puolella.

Viime vuonna tämä kaikki oli uutta. Huomaan eron. Jokainen pohjoisen hetki ja kokemus oli uusinta uutta ja elin kuin viimeistä päivää. Tunnistan tuon tunteen ajottain edelleen, mutta välillä osaan rauhoittuakin.

Luonteeseeni kuuluu uusista asioista innostuminen ja niiden elämään haaliminen. Ettei mikään vuosi olisi samanlainen. Se käy joskus rankaksikin, mutta pääosin koen sen ehdottoman positiivisena asiana. Opin hurjasti uutta ja kerään muistoja, joita ei päivästä toiseen samanlaisessa elämässä muuten ehkä kertyisi. Koen sen elämäntunteeksi, elämästä nauttimiseksi, kun kokeilen ja opin uutta, vien itseni uusiin tilanteisiin ja epämukavuusalueelle.

Viimeisimpänä uutuutena toteutin jo tovin mielen perukoilla muhjuneen haaveen ja aloitin työt oppaana paikallisessa matkailuyrityksessä. Kausityö on minulle täysin uutta, samoin oppaana oleminen ja asiakkaiden kanssa toimiminen. Kausi on vasta aluillaan, mutta toistaiseksi olen kokenut suurta innostusta ja nautintoa. Yritys tarjoaa myös moottorikelkkaretkiä, joiden parissa olen tosissani päässyt oppimaan uutta. Olen tutustunut kelkoilla ajamiseen, korjaamiseen ja niillä tehtyjen retkien oppaana toimimiseen.

Tervetuloa Ylläkselle moottorikelkkasafarille, saatatte päästä minun opastamakseni 💪

Kaiken uutuus on raskasta, mutta ah, niin ihanaa. On myös vaikea kuvitella olevansa töissä, kun tekee sitä, mitä muutenkin vapaa-ajallaan tekisi. Retkeilisi, ulkoilisi, sytyttäisi nuotoita, kertoisi tarinoita Suomen luonnosta ja suomalaisuudesta, opastaisi ihmisiä luonnon pariin.

Joulukuu jatkuu samoissa merkeissä, kaamoksen syleilyssä ja pienten hetkien halailussa. Kaiken uuden, ihmeellisen ja suurten seikkailujen rinnalle tarvitsen todella paljon hiljaisia hetkiä, yksin vietettyä aikaa, rauhaa ja tilaa. Ilman noita hetkiä en pystyisi kokemaan suurta elämäntunnetta seikkailuissa ja uusien asioiden parissa.

Pastellinsävyisiä kaamosterveisiä täältä lumen keskeltä ❄️ Eilen tuli kolmisenkymmentä senttiä lunta. Odottelen, tuleeko naapuri auraamaan pikku tieni vai lähdenkö lapion varteen kaivamaan auton esiin hangesta.

♥ Halauksin Sanna

Vaikein vuodenaika on ohi – Talvi Lapissa VIDEO

Talvi kesti yli puoli vuotta, mutta alkaa nyt pikku hiljaa olla ohitse. Vielä silloin tällöin taivaalta ryöpsähtävät lumi- ja raekuurot, jotka etenkin aamuisin valottavat maan valkeaksi muistuttavat talven voimasta, mutta muuten aurinko, valo ja lämpö alkavat ottaa ylivaltaa.

Tein videon siitä, miltä tuntuu asua talvi Lapissa, pohjoisen armottomien kelien syleilyssä. Miltä tuntuu, kun kaamos ottaa vallan ja pakkaslukemat laskevat reilusti alle kolmenkymmenen. Miltä ensimmäiset auringonsäteet tuntuvat pimeyden jälkeen.

Videoon kasasin kuvaamiani pätkiä – ja samalla fiiliksiä koko talven mitalta. Nauttikaa 🥰

♥: Sanna