Väsyttävä valo

Väsyttävä valo

Ei se taida olla pelkästään valon vika. Mutta väsymys on ollut viime viikkoina pinnassa. Vaikeinta siinä on antaa sen olla. Kun tekisi mieli mennä, tehdä ja nähdä paljon. Melkein turhalla kiireelläkin välillä. Ihan kuin aika olisi loppumassa kesken. Nyt, kun väsyttää, on vaikea hyväksyä sitä ja antaa sen olla. Levätä niin paljon kuin levätyttää.

Ympäristöllä on mielialaani suuri vaikutus. Kaupungissa se laski sitä eikä viikonloppuisin autolla luontoon ajetut retket auttaneet asiaa. Täällä pohjoisessa löydän suurta innostusta, energiaa, inspiraatiota ympäristöstäni. Nyt kevään myötä – kyllä, pakko se on myöntää, että kevät taitaa olla saavuttanut pohjoisenkin – luonto ei ole kauneimmillaan. Sitäkin on vaikea hyväksyä. Että ympärillä oleva luonto ei ole nyt parhaimmillaan eikä sen aina tarvitsekaan.

Viime aikoina on ollut enemmän vapaa-aikaa kuin esimerkiksi alkutalvesta tai syksyllä. Joko se ei sovi minulle tai olen turhankin ankara itseni kanssa. Tuntuu, että en ole saanut aikaiseksi “mitään”. Liika aika saa ihmisen saamattomaksi. Tai murehtimaan liikaa. Äänestän jälkimmäistä.

Kevät on ennen merkinnyt minulle uuden alkua, uutta energiaa, uutta vuodenkiertoa. Nyt tuntuu erilaiselta. Kevään merkit on selvästi ilmassa: lämmin ilma, tuuli, joka tuoksuu jo mullalta ja maalta, lintujen ensimmäiset viserrykset. Kuitenkin hanki yltää vielä yli polven. Pienet, sinnikkäät purot ovat avanneet ensimmäisiä kuohujaan jääpeitteen alta, mutta joki pysyy vielä jämäkästi paikoillaan. Sen lumipinta on valahtanut kuin väsyneenä talven painosta.

Maa on väliin märkä ja musta, öisin se saattaa jäätyä tai saada ylleen kevyen lumipeitteen, joka haihtuu auringon ensisäteiden myötä.

Huhtikuu on kuulemma pohjoisen kuukausista julmin. Aamuisin on vielä reilusti pakkasta, mutta päivällä auringon lämpö hipoo mittarin yli kymmenenkin asteen.

Muutamina päivinä hanki on tarjoillut upeaa kantokeliä. Sitä pitkin vapaasti metsässä kulkiessa mieli lepää. Vietän usein aikaa istuskellen lumesta vapautuneilla, vielä kuitenkin jäisen kylmillä mättäillä ja kerään auringon lämpöä itseeni kuin janoinen kasvi vettä sateella.

Siellä, missä aurinko on vähänkin päässyt hankea puremaan, se saattaa upottaa armottomasti, vaikka kuinka varovaisesti koittaisi hiipiä.

Ei, siinä ei ole metsäneläimen mystiset jäljet. Sanna upposi hankeen vyötäröä myöten.

Siellä täällä lumi on antanut jo periksi ja paljas maa näkee valon ensimmäisiä kertoja sitten marraskuun alun. Tiellä voi kävellä kuivaa hiekkaa pitkin samalla kun vieressä on vielä reilun metrin korkuinen hanki. Muutama päivä sitten hiihdin metsäsuksilla kylätien vieren hangessa, kun vastaan ajeli kuivaa tietä pitkin lapsi kevätlenkkareissa polkupyörällä. Hymyilimme kumpikin tilanteen koomisuudelle.

Päivä kerrallaan. Levätään nyt, niin kesällä jaksaa taas seikkailla yöttömän yön valon voimin. Päivänvaloa onkin tällä hetkellä jo hurjat 15 tuntia vuorokaudesta!

Kevättä tai uutta lumisadetta odotellen,

♥: Sanna

Just do it

Just do it

Yksi lempisanonnoistani. Harmi vain, että kuuluisa vaatebrändi on ehtinyt viedä sen ensin.

Lause kuvaa toimintaani erinomaisen hyvin, koska aloittaminen on minulle vaikeinta. Aivan liian usein jää hienoja asioita toteuttamatta, kun jään kiinni yksityiskohtien hiomiseen. Sitten turhaudun niiden paljoudesta tai siitä, etten osaa jalostaa niitä täydellisiksi ja luovutan.

Pitkään olen pohtinut oman blogin aloittamista. Aivan liian pitkään. Käännellyt ja väännellyt päässäni ideoita, vaihtanut ajatuksia ja lopulta heittänyt kaikki menemään. Käyttänyt liikaa aikaani ajatellen, mitä muut ajattelevat. Entä jos epäonnistun? Entä jos?

Koen olevani luova ihminen. Tarvitsen paikan, johon jakaa luovuuttani. Haluan tällä muistuttaa itselleni, että luovuuden jakaminen on sen yksi hienoimmista puolista. Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo, eikös? 

Tämä blogi tulee olemaan väyläni ja kanavani jakaa ajatuksiani ja valokuviani, kirjoituksiani ja oivalluksiani maailmalle, tulevaisuudessa ehkä myös jotakin muuta. Jakamalla luovuuttani muistutan itselleni, että on ihan ok olla epävarma, on ok olla keskeneräinen ja epäileväinen, on ok olla epätäydellinen.

Tänään sen aloitin. Tänään lupasin itselleni, että teen sen enkä ajattele enempää. Ja tästä se lähtee.

Kiitos, kun olet täällä lukemassa ajatuksiani ja luovuuden purskahduksiani. Ihanaa, kun kuljet kanssani tätä matkaa, joka on ollut niin vaikea aloittaa, mutta jonka päätin aloittaa nyt. 

En tiedä vielä, mihin tämä polku vie, mutta tiedän, että jos en astu ensimmäistäkään askelta, tulen katumaan sitä.

Tässä se nyt sitten on, ensimmäinen askel. Hop. 

♥: Sanna