Category: luonto

  • Hetki tuntureilla

    Hetki tuntureilla

    En voi uskoa, että sanon näin, mutta olin taas yöllä tunturissa 😄 Yhtäkkiä minusta on kuoriutunut todellinen tunturihullu. Semmoinen, joka katsoo viikon sääennusteen etukäteen ja suunnittelee lähes kaiken vapaa-ajan sen perusteella, koska olisi kauniin kirkas ilta ja yö kiivetä tunturiin. Olin kovin väsynyt lähtiessäni kotoa ajamaan reilun tunnin matkaa tuntureita kohti. Tällä kertaa viikon sääennuste […]

  • Pallastuntureiden yö

    Pallastuntureiden yö

    Kun säätiedotus lupasi aamuyöksi kirkastuvaa, sain taas inspiraation lähteä tuntureille yöksi. Tällä kertaa ajattelin tähdätä aamuauringon ensi säteisiin. Yöttömästä yöstä on vain muutama viikko aikaa, päivä lyhenee hyvin nopeasti ja aurinko käy horisontin alapuolella jo viiden tunnin ajan. Enää ei mene kauaakaan, kun se ei jaksa nousta enää ollenkaan. Halusin todistaa edes kerran kesän aikana […]

  • “Epäonnistunut” aamuyö

    “Epäonnistunut” aamuyö

    Suunnittelin viikon ainoaksi sateettomaksi ja kirkkaaksi aamuksi valokuvausretkeä Muonion lähellä sijaitsevalle suolle. Olen ajanut sen ohi muutaman kerran kesäisenä aamuyönä ja tiedän siinä olevan upea aamu-usva auringon noustessa juuri oikeasta suunnasta luoden kultaisen hehkun suon tyyneen veden pintaan. Herätyskello soi 3:30. En osaa toimia aamuisin ilman ruokaa, joten tarvitsin aamiaisen ja kahvia saadakseni itseni käyntiin. […]

  • Marjametsässä

    Marjametsässä

    Viime viikot ovat pääosin olleet hyvin sateisia. Melkein tuntuu, että kun kuuntelen säätiedotusta radiosta tai uutisista, se menee suunnilleen näin: “Sää lämpenee koko Suomessa ihan hellelukemiin asti. Kauan odotettu heinäkuun kesäsää saavuttaa vihdoin Suomen. Ai niin, paitsi Länsi-Lappiin luvataan rankkasateita ja ukkosia. Mutta muuten on hieno kesäsää, nauttikaa!”. Ei ehkä ihan, mutta tiedätte, mitä tarkoitan. […]

  • Käytännön juttuja

    Käytännön juttuja

    Olen saanut paljon kysymyksiä liittyen käytännön asioihin; missä asun, kuinka pitkä matka on lähimpään kauppaan, mitä palveluita löytyy kirkonkylältä, millä liikun, kuinka kaukana naapurit asuvat yms. Kiitos niistä, ihanaa, että saan kysymyksiä! Tässä vastauksia kaikkeen siihen ja vähän myös vierestä. Millä kuljet paikasta toiseen? Omistan auton. Ilman sitä kulkeminen olisi taatusti hankalaa. Autolla käyn muun […]

  • Tunturi-Lapin yötön yö

    Tunturi-Lapin yötön yö

    Tiesin jo heti tänne muuttaessani, että heinakuun aikana haluan kokea yöttömän yön. Muita suunnitelmia tai tavotteita en tehnytkään. Ensimmäinen viikko oli täynnä sadetta, ukkosta ja pilvistä taivasta, mutta heti kun säätiedotus lupasi selkeää iltaa, ajoin tunnin verran Pallakselle ja kiipesin tunturiin odottamaan keskiyötä. Todellisuudessa suunnittelemattomuuteni johti siihen, että lähdin kotoa vasta 11 aikaan illalla ja […]

  • Sadepäiviä

    Ensimmäinen viikko pohjoisen taivaan alla on mennyt pääosin sateen kanssa. Ja hyttysten. Aika kuluu hitaahkosti elokuvia katsellen ja sadekuurojen välillä ulkona oleillen. Kun sade usein illan suussa lakkaa, lähden ulos tutkimaan lähimetsää. Kuulin, että kyläläiset ovat aikoinaan saaneet valita, haluavatko kylälle katuvalot vai valaistun ladun. Parinsadan metrin päässä kotoani alkaa hieno, valaistu latu- ja polkuverkosto. […]

  • Muutto Lappiin

    Muutto Lappiin

    Hei ystävät, minä muutin eilen Lappiin! ❤️ Hullua. Olen edelleen hieman hämmentynyt enkä ole tainnut sisäistää asiaa ihan vielä. Lähdin ajamaan eilen Tampereelta aamulla neljän jälkeen. Oli mitä kaunein aamu, aurinko oli juuri noussut, radiossa soi Yle Radio Suomen – lempiradiokanavani – aamuvarhaisohjelmat. Auto oli pakattu edellisenä iltana täyteen, Papu matkusti etupenkillä omalla viltillään, termari […]

  • Uusi lumi vanhan surma

    Uusi lumi vanhan surma

    Uusi lumi taattu kevään merkki. Joka vuosi juuri ennen kuin kevät varsinaisesti puhkeaa kukkaansa, tulee uutta lunta. Talvi muistuttaa itsestään ja omista voimistaan. Useimpina vuosina se aiheuttaa pettymystä ja ärsytystä, mutta tänä vuonna vain iloa. Kiitos, talvi! Maisema peittyi nopeasti valkoiseen tuulen tuiverruksen saattelemana. Nautittiin Papun kanssa tästä (luultavasti) lyhytaikaisesta hauskuudesta koko sydämiemme kyllyydestä. Iloa […]

  • Aamuisen metsän mystiikkaa

    Aamuisen metsän mystiikkaa

    Aamuaurinkoisessa metsässä on jotakin mystistä. Kun aamuaurinko vasta venyttelee ensimmäisiä säteitään varpujen ja puiden alaoksien lomasta. Ilma on uuden päivän raikas ja täynnä lintujen kevätilottelua. Olen ottanut tavaksi aamulenkillä käydä läheisessä metsässä kameran kanssa auringonnousun aikaan. Aluksi tuntuu, että kuvaaminen ei innosta ja turhaudun nopeasti. Mutta aina, kun aurinko alkaa paistaa hieman korkeammalta kullankeltaisin sätein, […]

Create a website or blog at WordPress.com