Hei, helmikuu. Se onkin alkanut kauniin lumisena ja aurinkoisena. Ikään kuin hyvitelläkseen edeltäjiensä surkeaa talven suoritusta ja pistänyt parastaan. Tätä kirjoittaessani näen ikkunasta, kun kylän latua huolletaan moottorikelkalla peltomme läpi. Olemmekin ehtineet jo hiihtää järven jäällä ja metsien jänkillä jo hyvät tovit, mutta hoidettu latu kotipihasta tuo mukavaa vaihtelua hangessa kahlaamiseen.

Aurinko on tuonut uutta energiaa ja ideoita. Jotenkin se joka vuosi yllättää, vaikka näin kirjoitettuna tuntuu ihan yksiselitteiseltä. Mutta sen tuntee vahvasti. Ikään kuin uusivuosikaan ei kunnolla ala ennen kuin aurinko näin helmikuussa pääsee luomaan valoaan lumiseen maailmaamme. Lumisessa metsässä voisi haaveilla ikuisuuden, ellei siellä tulisi niin nopeasti kylmä. Aurinko luo jokaiseen lumihiutaleeseen kimallusta, jota ei diginäytöille saa todennettua, vaikka kuinka olen yrittänyt. Talvinen maailma on kyllä kaunis.

Olen viime aikoina neulonut paljon. Onko siinä jotain uutta, mahdat kysyä. Sinänsä ei, mutta tällä kertaa olen neulonut jotakin aivan uutta. Nimittäin itse suunnittelemiani neulemalleja!

Olen neulonut yli viisitoista vuotta eikä loppua näy. Tänne pohjoiseen muuttaessani neulominen ja villa saivat aivan uuden merkityksen, kun huomasin, että eihän näitä kahdeksan kuukauden mittaisia talvia pärjääkään halpiskauppojen polyesteri”villa”paidoilla. Villalla on suuri rooli sekä minun että E:n päivittäisessä vaatetuksessa kirjaimellisesti päästä varpaisiin.

Olen myös kasvanut käsityöperinteeseen. Isoäitini oli taitava kainuulainen neuloja ja muistan lapsena aina pitäneeni talvella hänen neulomiaan kauniin värikkäitä villalapasia. Niitä oli iso korillinen eteisen hyllyllä ja sieltä sai aina valita mieleisensä lapaset ulkoleikkeihin. Tätini on myös neulonut koko ikänsä ja tehnyt muita käsitöitä, joita yritän saada hänet myymään edes paikallisella torilla, mutta kainuulaisittain hän kainostelee eikä millään usko, että on erittäin taitava käsistään.

Ympäröivä luonto ja perinteiset pohjoismaalaiset neulekuviot ovat loputon inspiraation lähde. Tiesitkö, että ennen lähes kaikki neulojat (eli lähes kaikki naiset) keksivät itse neulekuvioita ja antoivat niille suuria merkityksiä. Rannikkoseudulla esimerkiksi jokaisella perheellä oli omanlaisensa neulekuvio käytössä ja miehet, jotka saivat elantonsa kalastuksesta, pitivät yllään vain oman perheensä neulekuvioilla koristeltuja villapaitoja. Jos kalastusalus haaksirikkoutui ja miehiä hukkui, heidät voitiin tunnistaa yksilöllisten neulekuvioiden perusteella ja tuoda perheensä luokse viimeiseen lepoon. Surullista, mutta suunnattoman kaunista.

Kainuulaista ja lappilaista perintöäni sekä ympäröivää luontoa ammentaen olen alkanut neulomaan neuleisiin omia kuvioitani. Usein ennen nukkumaan menoa ne pyörivät päässäni ja näen silmissäni uusia ideoita, värimaailmoja ja malleja. Kerran kun aloitin, en voi enää lopettaa.

Ja nyt viimein, kirjoitin ensimmäisen neuleohjeeni, perinteisen pohjoismaalaisen lumesta inspiroituneen lapasmallin ylös ja julkaisin sen.

Neule on Hiutaleita-lapaset, jota inspiroi helmikuinen kevyt, hiljalleen alas laskeutuva pakkaslumi. Nimeä miettiessäni naureskelin, miten paljon meillä onkaan lumiaiheisia sanoja, luultavasti tuhansia, joten valinnanvaraa riittää. Lapaset on suhteellisen helppo neuloa. Niissä käytetään vain kahta väriä kerrallaan ja kuvio on yksinkertainen.

Toistaiseksi neuleohje on saatavilla vain Ravelry-sivustolla (se on neule- ja käsityöihmisille suunnattu sivusto - suosittelen tutustumaan, jos on uusi!), mutta tulee pian myös tänne nettisivulleni.

Jos Ravelry ei ole sinulle tuttu tai et halua luoda sinne tiliä, voit aina laittaa minulle sähköpostia osoitteseen heisanna@sannavaara.com ja ostaa neuleohjeen myös minulta suoraan. Neuleohje maksaa 8,16€ ja on saatavilla suomeksi ja englanniksi.

Ostit sitten ohjeen Ravelrysta tai minulta sähköpostitse, kummassakin tapauksessa saat neuleohjeesta ladattavan pdf-tiedoston, josta löytyy kirjalliset ohjeet ja kaavio lapasten neulomiseen.

Muutakin uutta on ehtinyt tässä helmikuussa tapahtua. Neuleohjeiden lisäksi aika kuluu uuden perheenjäsenen kanssa. Meille saapui muutama viikko sitten Myy-koira, kolmevuotias Suomelapinkoiratyttö. Sen edellinen koti ei voinut enää pitää sitä, joten se muutti meille ja sopiikin koiralaumaamme kuin nenä päähän.

Myy tuli meille tarhakoirana, joten se vielä hieman totuttelee elämään kotielämää, syömään sisällä ja käymään lenkeillä. Se kyllä näyttää sopeutuvan nopeasti ja nauttii elostaan pehmeiden mattojen ja sohvien täyttämässä elämässään varsin hyvin. Se on täydellinen lisä Papun ja Roverin kaverikerhoon; se jaksaa juosta ja painia Roverin kanssa, mutta on rauhallinen ja nauttii suunnattomasti päiväunista ja ruokailuhetkistä Papun kanssa. Hämmentävästi se pitää todella paljon myös ihmisseurasta ja usein nukkuu sohvallakin aivan kainalossa kiinni. Myy on ottanut oman paikkansa pirtissä ja meidän elämässä ja odotan innolla meidän yhteisiä tulevia seikkailuja.

Julkaisin myös uuden YouTube videon tänä aamuna, jossa kerron lisää edellämainituista aiheista.

Itse video onkin ollut pieni murheen kryyni. Olin jo puolitoista viikkoa sitten aloittamassa sen editoimista, kun huomasin, että olin puolihuolimatttomasti, mutta kuitenkin raivostuttavan tietoisesti alustanut kameran muistikortin - sen, jolla kaikki videomateriaali oli - ja jättänyt huomiotta punaisella fontilla huutomerkein kirjoitetun viestin “HUOM. Kaikki materiaali kortilta poistetaan - haluatko jatkaa?”. Fiu, sinne katosi parin viikon videoinnin tulos jonnekin bittiavaruuteen.

Kuulin kuitenkin, että tiedostot voi vielä saada palautettua ostamalla vuoden lisenssin erääseen ohjelmistoon ja lataamalla sen tietokoneelle. Laskeskelin nopeasti videointini hintaa ja pohdin, että ehkä se oli vähän alle sadan euron arvoista. Ostin lisenssin ja latasin ohjelman. Samantien sain pankiltani teksiviestin “Korttisi on jäädytetty välitömästi epäilyttävän toiminnan takia. Ole meihin yhteydessä niin pian kuin mahdollista”. Niin, enkä saanut palautettua tiedostoja takaisin.

No mutta, se valittamisesta. Käärin hihat, kuvasin uudet materiaalit ja video on viimein valmis. Sen ulos saaminen tietokoneesta vei yli 10h ja lataaminen YouTubeen noin 13h. Ei tässä ihan tuntipalkoille päästä, vaikka miten päin laskisi.

Tähän on muutaman vuoden projekteihin mahtunut jo kyllä yhtä jos toista mutkaa matkaan (muun muassa tälläkin hetkellä on yksi drooni hukassa jossakin keskellä kotijärveä hangen alla eikä sitä ole puolen päivän lumen lapioimisenkaan jälkeen löytynyt…) ja silti sitä aina vain mielessään ideoi seuraavaa videota, tai valokuvaa, tai musiikkia, tai neuleohjetta.

Hullun puuhaa, sanon minä, mutta niin sen kuuluukin olla. Asioita tehdään sen itsensä takia, että nauttii (melkein) koko prosessista. Turha siinä on numeroita laskeskella, kyllä se leipä löytää pöytään muutenkin - varsinkin, jos senkin tekee itse, hehheh.

Joten, lisää hulluutta ja luovuutta elämään! Nauttikaa videosta, ehkä jopa kaksi kertaa, kun se on kahdesti kuvattukin :D

🖤 Sanna