Hyvää uutta vuotta! Tiedetään, siinä ollaan jo pitkällä. Mutta minä olenkin ottanut uuden vuoden vastaan ajatuksella, että aion hidastaa tahtia. Entisestään. Päivittäinen elämä on hitaahkoa jo valmiiksi, mutta ajottain arkisten askareiden, töiden, talohommien ja luovien puuhien välille jää liian vähän tyhjää tilaa ja mieli tukkeutuu.

Nyt olen ottanut päivittäin askareiksi vain muutaman asian. Tänään se oli kolmen leivän leipominen: yksi meille, kaksi naapurille järven toisella puolella. Hiihdin järven toiselle puolelle, istuttiin kahvilla tovi, hiihdin takaisin ja sitten olikin jo pimeää eli päivä olikin siinä.

Tuntuu pelottavalta olla “saamatta mitään aikaiseksi” päivän aikana. Mutta, jos asiaa katsoo rauhassa ja uteliaasti, huomaa, ettei siitä kyllä mitään suuria seuraamuksia tule. Ettei saa niin sanotusti mitään aikaiseksi.

Paino sanoilla niin sanotusti, sillä harvoin sitä tulee koko päivää sängyn pohjalla maattua. Kun asiaa tarkastelee lähempää, huomaakin saaneensa vaikka mitä aikaan, vaikkei ne olletkaan työlistalla. Kuten kirjojen uudelleenjärjestämisen mukavammin väriskaalan mukaisesti, keittiön lattian lakaisun, talon uuneissa tulen pitämisen, lumityöt, koirien kanssa kävely, pyykkikoneellisen pesemisen, tiskialtaan putsaamisen…

Talvi on jatkunut kummallisissa merkeissä. Lunta on edelleen silmämääräisesti viidesosa, mitä viime vuonna oli tammikuussa. Talven selkä on taittunut, olemme päässeet yli sen puolen välin ja valo alkaa hiljalleen lisääntyä, mutta tuntuu, että talven tuloa edelleen odotellaan. Tämä talvi on tuntunut vaikeimmilta viiteen edelliseen pohjoisessa viettämääni. Ei ole vaikeaa elää puolentoistasten lumihankien keskellä, pakkasasteissa, jotka saattavat hipoa viittäkymmentä. Paljon vaikeampaa on elää lähes lumettomassa, pilvisessä ja tuulisessa juuri-ja-juuri-talveksi-kutsuttavassa ajassa. Talo on ollut erittäin kylmä, ilman lumihankien eristystä luonnonkiviperustuksen juuressa tuntuu, että lämminkin talvituuli tulee nurkista sisään eikä mikään lämpö pysy sisällä. Ongelmia on ollut kylmyyden lisäksi kattopeltien kiinnipysymisessä (on ollut erittäin kovia tuulenpuuskia) ja putkien jäätymisessä, kun ei ole lunta niitä eristämässä. Kylätie on ollut peilijäässä niin, että auto lähti liusumaan sivuttaissuunnassa eikä sille mahtanut mitään. Huoh.

Sen sijaan iloa tuottaa hitaasti lisääntyvä valo. Aurinko on näyttäytynyt metsän rajan yläpuolella ja luo kauniita, kuin ikuisia auringonnousun hetkiä keskipäivän korville. Se ja iltaisin loistavat revontulet on ja pysyy, vaikka maankamaralla tapahtuisi talven merkeissä mitä. Aina voi ihailla taivasta.

Niin sanotun mitääntekemättömyyden lisäksi olemme käyneet hiihtoretkillä. Lunta sai odottaa hurjan pitkään eikä se vieläkään riitä ihan kaikkialla hiihtämiseen. Olemme hiihtäneet kotijäällä, kotimetsissä ja lähituntureilla. Toisinaan hiihtokeli on suojasää, jossa voi melkein hiihtää ilman lapasia, toisinaan -30C asteen pakkanen, jossa huivi jäätyy kasvoihin kiinni ja hiuksista muodostuu jäähuuruista hämähäkinseittiä. Yhtä kaikki, itse hiihtäminen, luonnon maisemat ja talviretkeily on edelleen yhtä juhlaa.

Hitauteen on kuulunut myös se, että olen yritättänyt vaientaa takaraivossa kotkottavan äänen, joka sanoo, että tänne blogiin, sosiaaliseen mediaan ja YouTubeen tulisi tuottaa tavaraa nopeammin. “Niin kaikki muutkin tekevät”, niin se yrittää. Huomaan kyllä, että muut ovat nopeampia, tehokkaampia, kiinni ajan harjalla ja ties mitä. Yritän olla välittämättä. Inhoan sitä nykymaailman osaa (pidän nykymaailman monista osista, kyllä, mutta en kaikista), jonka mukaan kaikkien huomiosta tulee taistella ja mitä enemmän tavaraa tuottaa (eli tekstiä, kuvia, videoita, hassuja meemejä, kyselyitä ynnä muuta viihdykettä), sitä paremmin se saavuttaa yleisönsä ja sitä enemmän rahaa kilahtaa tilille.

Saattaa olla noin enkä minä yksin pysty taistelemaan isojen yritysten algoritmejä vastaan, mutta aion silti kieltäytyä tekemästä niin. Koska se hukuttaa ihmisen alleen, jos alamme tanssimaan algoritmien sun muiden enemmän tai vähemmän tekoälyjen pillin mukaan. Parempi tanssia ihan omaan tahtiin.

Joten, jos minusta ei kuulu täällä tai muualla, elossa ollaan. Mahdollisesti tuntureilla hiihtämässä. Tai omalla kotipihalla ihailemassa kuuraisia puita. Tai lähimetsässä istumassa kannonnokassa ja kuuntelemassa riekkojen kotkotusta. Tai naapurin kanssa kahvilla. Täällä silti ollaan.

Tässä lopuksi vielä vuoden ensimmäinen videoni (josta ääni takaraivossa kotkotti siitäkin, että se olisi pitänyt tehdä aiemmin ja nopeammin… ja SHHH!). Nauti tästä videosta hitaasti.

♥ Sanna