Rauhoittuminen. Se olkoon elo-syyskuun teemana. Kesä on aina pohjoisessa aivan ihmeellinen. Sanan kaikissa merkityksissä. Ihmeellinen, koska kaikki kukkii, luonnon värit loistavat ja aurinko paistaa vuorokauden ympäri. Ihmeellinen, koska vuorokausi rytmiä ei juuri ole olemassa valon suuren määrän vuoksi, koska kaikki tapahtuu hyvin lyhyessä ajassa ja elo on intensiivistä.

Alkukuusta luonto oli vielä kesäinen kuin morsian. Nyt, vain muutamaa viikkoa myöhemmin yhtäkkiä värit ovat muuttuneet. Aamut on kylmiä ja sumuisia, illat punervan taivaan loistoa järven vastarannalla. Kukat on loistokautensa päättäneet ja marjojen värit on ottaneet vallan. Ruskan ensisävyt vilahtavat mustikkametsänpeitossa. Siihenkään ei ole enää pitkä aika.

Viime viikot on kuluneet marjassa. Tai marjoissa, jos niin voi sanoa. Olen kerännyt kesän aikana hillaa, mansikoita, vadelmaa ja mustikoita. Mustikkakausi jatkuu ja saa seurakseen takapihamme kolmenkymmenen marjapuskan kantamat mehumarjat. Olen tehnyt hilloa, mehua ja pakastanut marjoja pakkaseen. Voin ilokseni todeta, että sen suhteen olemme täysin omavaraisia. Mehuja, hilloja tai pakastemarjoja tuskin tarvitsee talvella kaupasta ostaa. Ihanaa.

Ensi kesänä aion (ainakin yrittää) laajentaa omavaraisuutta ehkä myös joihinkin juureksiin. Tulee niitä nytkin jonkin verran, porkkanaa ja perunaa ainakin. Vielä en ole ehtinyt kyllä kurkistaa kunnolla mullan alle niiden vointia kysyäkseni. Voisin tehdä täysin oman kirjoituksen tai videon sitten koko sadonkorjuusta. Koko puutarhanhoito ja omavaraisuusajattelu on koko kesän ollut takaraivossa, mutta juurikaan en ole ehtinyt siihen sen enempää tarttua. Vielä syvemmällä takaraivossa olen suunnitellut ensi kesälle pientä kasvihuoneprojektia. Tai ainakin isompaa kasvimaata. Hih, en malta odottaa.

---

Viikko sitten oli myös pieni reissu, kun kävimme E:n kanssa Tunturi-Lapissa pakulla. Tekemäni lyhytelokuva "Talvelle - a Story for Winter" (jonka pääsee edelleen näkemään YouTubesta täältä) näytettiin Ylläksen luontokeskuksen elokuvateatterissa, kun sitä ylläpitävä Napapiirin Sankarit Elokuvakerho juhli kymmenvuotista taivaltaan. Tapahtumaan oli valittu kaksi paikallista lyhytelokuvaa ja minun oli niistä toinen.

Itse tapahtuma oli nopeasti ohi, mutta olin varsin kiitollinen siitä, että sain olla mukana siinä. Yötä olimme pakulla kotituntureiden juurella Pallas-Yllästunturin kansallispuiston kupeessa. Kävimme yöuinnilla jo varsin kylmässä tunturijärvessä, jonka vesi nipisteli ja pisti ihon kihelmöimään.

Tuntui hyvältä liikkua tutuilla tuntureilla ja vanhoilla kotikulmilla. Ajattelin, että paikat saisivat aikaan haikeutta. Tulihan niissä vietettyä kolme ehkä elämäni tärkeintä ja parhainta vuotta.

En löytänyt haikeutta. Sen sijaan löysin riemua ja onnea siitä, että tätä paikkaa on joskus voinut kutsua kodikseni, mutta myös siitä, että nyt kotini on juuri siellä, missä sen haluankin olevan.

Nautin suunnattomasti elokuun pimeistä illoista ja sumuisen kylmistä aamuista. Kuukausi on ollut kuin ensisoittoa tulevalle syksylle. Ajalle, joka tuntuu aina tuovan jotain uutta mukanaan. Ikään kuin vuosi alkaisi syksystä, ei tammikuusta.

Yhtäkkiä talomme on hiljainen, kotikylän mökkiläiset alkavat palailla kesän jäljiltä kotipaikkakunnilleen ykköskotiinsa. Jäljelle jää vain muutaman talon asukkaat. Ja me. Ensimmäistä kertaa alkaa tuntua siltä, että tämä tosiaan taitaa olla koti. Pysyvä koti.

Haen vielä rytmiä, millä tässä kodissa elää. Kuinka tasapainotella kaiken keskellä ja silti löytää ympärille tarpeeksi hiljaisuutta ja rauhaa, joita tarvitsen kuin kukka vettä, jotta löydän luovuuden ja oman itseni elämän perusasioiden alta. Kaikkeen siihen auttaa suunnattomasti se, että asumme kaukana. Päivittäin näen muutaman kyläläisen, jos sitäkään. Poroja näkyy enemmän kuin ihmisiä.

Parempaa kotinettiä hankkiessani asiakaspalvelija kertoi, ettei useinkaan vastaa näin asiakkaalle, mutta asumme niin kaukana ja oudossa paikassa, ettei meille saa millään hyvää nettiyhteyttä nyt eikä luultavasti lähitulevaisuudessakaan. Hetken harmituksen jälkeen - kestäähän esimerkiksi YouTube-videoideni lataaminen nettiin yleensä kolmisen vuorokautta - asia tuntui vain mukavalta. Eipä tule käytettyä nettiä kuin vain kaikkeen ehdottoman tarpeelliseen.

Valitsen mieluusti koska vain luonnon omat shownäytökset kuin kaikki internetin ihmeet.

Syksyisin terveisin

♥ Sanna