Vietimme viikon kylässä meidän omassa kodissa. Sanon siksi kylässä, koska oma talo ei ihan vielä täysin tunnu kodilta. Sitä kohti ollaan kovasti kyllä jo menossa, mutta ottaa oman aikansa. Tällä hetkellä ollaan kahden kodin välissä. Tavarat on vähän molemmissa ja mieli koittaa setviä kahden kodin asioita samaan aikaan.

Sanon myös siksi kylässä, koska talomme on kylän ytimessä. Pienen, vain 25 henkilön erämaakylässä. Naapurit tulevat ohikulkeissaan pihalle tervehtimään ja toivottamaan tervetulleeksi. Jos emme heti ehdi kutsua sitten kesällä kahville, kutsuvat itse itsensä. Talomme on kylän vanhin ja tuntuu, että se kuuluu vähän kaikille kyläläisille. En aio sitä muuttaa, niin sen kuuluukin olla.

Samalla purkautui ensimmäinen muuttokuorma talolle. Siitä se lähtee.

Talolla kävi kuhina. Ensin meidän puolesta, kun purimme tavaroita, lämmitimme tupaa, kiikutimme puita uuneihin kaksin käsin ja samalla pohdimme ja aloittelimme kesän korvalla alkavaa kylpyhuoneremonttia.

Talon putket on vanhat ja silloin kun ne on laitettu, ne on tehty vähän sinne päin. Sen saimme oppia sen kuuluisan vaikeimman kautta, kun yritimme korjata keittiön putkiston edellisiä korjausyrityksiä. Pieleenhän se meni. Pari iltaa siinä meni ilman vettä, kun putket suihkusivat vettä seuraavasta liitoksesta, kun yhden korjasi.

Vielä muutamaa yritystä viisaampana vesi pysyi lopulta suunnilleen siellä, missä sen pitikin. Varmuuden vuoksi vielä vesihälytysmittari kaapistoon vahtimaan, jos joku putki vielä päättää luopua liitoksistaan ja saimme virtaavan veden takaisin taloon. Nämä korjataan ammattilaisen toimesta heti alkukesästä, nyt ne oli saatava vain jaksamaan sinne asti.

Aloitamme talon historiassa uuden aikakauden, kun tuomme sinne lämpimän veden kylpyhuoneremontin yhteydessä. Onneksi kaikki muutokset, mitä taloon on tähän asti tehty, ovat olleet maltillisia eivätkä ole juuri muuttaneet talon vanhaa tunnelmaa. Mekään emme aio niin tehdä, mutta koska aiomme asua talossa vakituisesti (ilmeisesti viime kerrasta, kun joku on niin tehnyt, saattaa olla jopa viisikymmentä vuotta), perusasioiden on hyvä toimia.

Kylpyhuoneenkin kanssa haluan toistaa talon kaksisataa vuotta vanhaa tunnelmaa, joten koitamme valita myös kalusteet sinne sen mukaan. Kylpyhuoneita ei ole silloin kaksisataa vuotta sitten meidän tuntemassa muodossa ollut, mutta jotain vanhan tyylistä voi kylpyhuoneessakin olla. Esimerkiksi vessan allaskaapin muokkaamme itse vanhasta, täyspuisesta lipastosta.

Kaiken puuhailun keskellä kävimme muutamaan otteseen suksin tutustumassa lähitienoon luontoon. Joka kerta se yllättää. Ympärillä oleva luonto on monipuolista; on järvi, joki, vaaroja, monimuotoisia metsiä ja luonnonsuojelualueita. Kaikki on ihan suksilla kuljettavan matkan päässä.

Ystävämme Lapista tulivat vierailulle uuteen kotiimme. Kutsumme meitä Lapin perheeksi, niin tiiviiksi on elomme yhdessä pohjoisessa muodostunut. Lapin perhe kävi toivottamassa meille onnea uuteen kotiin, toivatpa tuliaisina vanhaan tapaan käsintehtyä leipää, poronlihaa ja viiniä. No, ehkä vanhaan aikaan ei ollut tapana tuoda taloon italialaista viiniä, mutta ajatus on kuitenkin sama.

Lapin perheen kanssa kävimme metsäsuksin hiihtämässä kotikansallispuistossa, joka sekin on vain muutaman kilometrin matkan päässä. Myös kansallispuiston autiotupa on meiltä autottoman matkan päässä. Kuinka mahtavaa, että pääsemme kotoa ilman autoa autiotupaan yöksi koska vain. Aika ainutlaatuista, sanoisin, vaikken kehtaakaan kovin paljon kehuskella.

Koska talo sijaitsee vaaran laella, se ottaa kaikki talvimyrskyt, lumituiskut ja tuulen tohinat vastaan. Etuoven edustalla kinos on lähes kaksimetrinen, siitä ei näe edes yli. Lunta kasautuu vähän joka seinälle ja vaikka sitä kolaa yhtenä päivänä, on se seuraavana aamuna taas siinä takaisin. Olkoon sitten.

Saunan edusta oli kuitenkin saatava lumesta puhtaaksi, jotta pääsisimme pesulle. Se kun on tällä hetkellä ainut vaihtoehtomme lämpimään veteen ja peseytymiseen. Senkin edessä lunta oli puolisentoista metriä ja talven tuulissa se on kovettunut kovaksi kuin betoni. Muutaman kerran koitin hankea kolhaista muovisella lumikolalla, mutta siitä ei ollut yhtään mitään hyötyä.

Lopulta päädyin käyttämään betoninkovaa hankea hyödyksi. Kaivoin lapiolla sen reunaan muutaman rappusen, kipitin kovaa hankea pitkin saunan ovelle, kaivoin sen eteen kuopan, jotta ovi aukeaa ja voilà, tie saunalle on kolattu helpommin kuin luulinkaan. Varauduin puolen päivän hikiseen hommaan, mutta lumityöt oli hoidettu alle tunnissa. Vanhan talon kanssa tarvitsee muitakin jippoja kuin voimaa.

Illalla sauna lämpesi Lappi-perheen voimin täysikuun valossa. Putipuhtaana avasin narahtavan ja painavan saunan oven kirpeään pakkasilmaan. Pohjoisella taivaalla tanssi revontulet. Ne ulottuivat koko taivaankannen ylitse kuin jokin maaginen tie horisontista toiseen. Taivas vaaran laella tuntuu isolta, kuin valtava tähtipeitto talon yllä. Silmä yltää kauas, pimeälläkin. Olin hakemassa kameraa sisältä, mutta taivaan tulet olivat ehtineet jo kadota. Kävivät vain pikaisesti toivottamassa tervetulleeksi kylään ennenkuin jatkoivat matkaansa seuraavaan ulottuvuuteen.

Kaiken hulinan keskellä talossa kuuluu pysähtyä. Se oikein vaatii sitä. Pienet hetket lempeästi poksuvan tulen ääressä tai kevätauringon valossa, hirsien käsinkosketeltava hiljaisuus, kuurankukkien kasvamisen seuraaminen ikkunoiden välissä. Hetkiä, joiden takia me talon ostimme.

Meillä on edessä vielä kahden kuukauden hulina ennen kuin pääsemme yhden katon alle. Olen huono hulinoissa, kiire on pahin viholliseni. Stressaannun Mutta nyt se kaikki on jotakin hyvää varten. Omaa kotia, omaa taloa varten. Se on helpottavaa ja pystyn asennoitumaan kaikkeen paremmin.

Tässä keväällä ehtinee tehdä vielä muutaman retkenkin kaiken keskellä. Palaan pian asiaan.

Ihanaa kevättalvea sinulle 🌞

 ♥  Sanna