Unelmia todeksi - Ensimmäinen oma valokuvanäyttelyni
Varhain torstaiaamuna pakkasimme pakuun kaksi isoa ja painavaa pahvilaatikollista valokuvakehyksiä. Yhteensä 25 valkoista, täyspuista kehystä, joissa kaikissa sisällä minun ottamat valokuvat matkasivat aamun pimeydessä tunnin matkan meiltä kotoa Kittilän kirjastoon. Aamuvuoron kirjastotyöntekijä avasi meille kirjaston ovet, ojensi tikkaat ja rautalankaa ja ohjasi tyhjän valkoisen seinän eteen. "Tässä on näyttelypaikkasi, Sanna".
Järjestimme parin tunnin ajan kuvia seinille, viritimme rautalangasta lisää koukkuja kehyksille ja saimme juuri laitettua kirjaston etuoveen mainoksen näyttelystäni esille, kun kirjasto avasi ovensa kansalle kymmeneltä. Jätin vieraskirjan pöydälle auki, jotta näyttelyssä kävijät voivat jättää puumerkkinsä ja terveisensä ja jätin kuvani kuukaudeksi oman onnensa nojaan.
Ennen näyttelyä vietin hyvän tovin valmistellessa kuvia, keksiessäni niille nimiä, laittaessa kehyksiin ja pakatessa valmiiksi näyttelyyn. Valokuvien nimiin inspiroiduin muuten vanhasta Eino Leinon runokirjasta ja A.E. Järvisen sekä Yrjö Kokon eli kahden suosikkilappilaiskirjailijoiden teksteistä poimimistani fraaseista. Niitä lukiessani olen laittanut kauniita sanontoja ja sanapareja muistiin, koskaan tietämättä, mihin niitä käyttäisin. Nyt oli täydellinen aika käyttää ne. Muun muassa särkyvää valoa on yksi A.E. Järvisen lempikirjoistani ja nyt myös yksi valokuvieni nimistä.
Onneksi E oli aamulla auttamassa järjestämään näyttelyä, koska sen pystyynlaittaminen veikin yllättävän paljon aikaa. Ajattelin, että saisin sen itse kasaan helposti tunnissa, mutta se vei meiltä kahdeltakin reilu kaksi tuntia.
Mutta oi, miten hauskaa se oli! On hurjan ihmeellistä nähdä omat kuvat konkreettisina esineinä seinällä ja päästä järjestämään ne haluamaansa järjestykseen, jotta ne välittäisivät muillekin omaa tarinaansa. Tähän asti kaikki valokuvani ovat olleet vain dataa kamerani ja tietokoneeni välillä, mutta nyt ne ovat ihan oikeasti olemassa.
Tällaiset konkreettiset asiat ovat lempipuuhiani. Oikeastaan en pidä yhtään tietokoneella istumisesta tai erinäisten näyttöjen tuijottelusta. Valokuvien muokkaamiseen käytän lopulta aika vähän aikaa, itse kuvaaminen tai videoiden tekeminen on ehdottomasti mielestäni mukavampaa kuin niiden jälkikäsittely tietokoneella. Toivottavasti keksin lisää tapoja muuttaa digitaalisessa maailmassa elävät luomukseni osaksi tätä niin sanottua oikeaa maailmaa.
Kirjoitin valokuvien nimien viereen, että myyn näyttelyn loputtua joulukuun lopussa kaikki valokuvat kehyksineen eteenpäin. Myönnän, että hieman olen kyllä niihin kiintynyt ja niiden laittaminen postiin tuntuu varmasti haikealta. E kyllä uhosi ostaa niistä muutaman kotiseinälle, jotta muutama jäisi meillekin. Katsotaan, miten niiden kanssa vielä käykään.
Jos et pääse paikan päälle Kittilään asti - tiedän, aika pitkä matka ainakin etelästä katsoen - näyttelyn kuvat löytyvät virtuaalisesti myös täältä nettisivuiltani. Niitä voi katsella täältä ja mahdollisesti hankkia itselleen nettikaupan kautta.
Jos haluat tilata jonkin muun valokuvani, eri kokoisena tai sinulla on kysyttävää, voit koska vain olla yhteydessä minuun heisanna@sannavaara.com.
Toivottavasti moni pääsisi paikan päälle katsomaan näyttelyä. Taidan itsekin käydä siellä vielä muutaman kerran ihan vain katsomassa, miten pikkuiseni pärjäävät ison Kittilän menossa.
❤︎ Sanna