Toissailtana vein Papua lenkille kirkkaassa, mutta lämpimässä talvi-illassa. Tähdet tuikkivat syvänsiniseltä taivaalta, kun käveltiin hissuksiin kylän raittia pitkin. Ilman otsalamppua näki kuin keskipäivällä, lähes täysikuu loisti kirkkaana metsän takaa.

Taivaanrannassa hehkui pieni vihreä juova. Katselin suloisen himmeitä juovia ja mietin, että ai, tänäänkin on revontulia, mutta eivät ole kummoiset. Ei ehkä kannata hakea edes kameraa. Kotiterassilla ei kuitenkaan huvittanut mennä sisälle, joten nappasin kameran jalustoineen ja laskeuduin alas joen rannan jäälle.

Silloin alkoi tapahtua.

Koko taivas leimahti vihreään yhdessä hetkessä. Kirkastuvat kiemurat tanssivat taivaalla välillä niin nopeasti, että kameralla oli vaikea saada niiden liikkeistä kuvia. Pitkästä aikaa niiden häntiin häilyi myös punaista, väriä, jota ei joka kerralla revontulissa näe.

Yleensä pohjoisella taivaalla tanssivat tulet olivat kaikkialla. Mökkini päältä alkoi vihreä juova, joka siirtyessään kohti horisonttia vain kirkastui ja voimistui, jakaantui keskitaivalla kuun vieressä kahtia ja jatkoi matkaansa entistä voimallisempana läpi tähtitaivaan.

Joen jäällä oli vettä, se meni läpi kengistä. Varpaiden välissä tuntui kylmä sohjovesi, jonka jälkeen koko varpaita ei enää tuntenutkaan. Monta kertaa olin jo lähdössä takaisin sisälle, mutta revontulet kirkastuivat hetki hetkeltä enkä mitenkään malttanut. Kääntelin päätäni ja kameraa milloin mihinkin ilmansuuntaan ja ihmettelin kaiken kauneutta.

Täällä vallitsee kirjoittamaton sääntö. Kun revontulet laittavat parastaan, haluamme jakaa kokemuksen, kertoa siitä muillekin. Kameran ottaessa itsekseen satoja ja taas satoja kuvia (saan tehtyä niistä pian revontulivideon!), laitoin viestiä muutamalle kyläläiselle ja ystävälle, että nyt kannattaa lähteä ulos katsomaan taivasta. Meillä on oma revontulivahtirinki, jotta voimme jakaa saman ilon ja ihmetyksen tästä luonnon omasta show'sta. Sain vastauksena lähes kaikilta, että täällä niitä samoja tulia jo katsellaankin.

Minulla on hyvä fiilis tästä vuodesta. En yleensä ole uusi vuosi -ihminen. Lähinnä ajatus siitä, että vuoden vaihtuessa olisi tyhjä pöytä edessä, kaikki mahdollisuudet auki ja uusi alku edessä. Se on mahdollista ihan joka päivä, ei vain vuodenvaihteessa.

Tämä vuosi alkoi kuitenkin erityisissä merkeissä. Pohjoisesta on löytynyt näiden ihanien ihmisten joukosta, joihin olen saanut täällä tutustua saman sieluinen ihminen. Luonnonystävä, uskomattoman luova ja lahjakas, kaikkea ja kaikkia rakastava ihminen, joka jakaa kanssani syvän yhteyden pohjoiseen, Lappiin, tuntureihin, loputtomiin lumisiin laaksoihin, talveen, taivaan tuliin. Joka toi tullessaan paljon naurua, iloa, luovuutta, elämäntunnetta, seikkailua ja siirsi syrjään syvää surua, kaipuuta ja menneisyyden muistoja.

Tervetuloa tarinaan, E 💜

♥ Sanna