Virallinen kaamosaika alkoi tovi sitten. Varsinaisesti päivittäisessä elämässä sitä ei huomaa. Samat kaamoksen värit ja valottomuus on olleet valloillaan jo tovin. Se, koska kaamos virallisesti alkaa Tunturi-Lapissa on lähinnä päivämäärä muiden joukossa.

Kerron sen taas, mutta kaamos on yksi kauneimmista ajoista, joita Lapissa olen kokenut. Valottomuus tekee taivaan väreistä ja ympäröivästä luonnosta taianomaisen kaunista. Joku kuvaisi kaamosta pitkänä auringonnousuna tai laskuna ilman varsinaista aurinkoa. Päivän kirkkaus puuttuu, värit ovat sammuneita ja haalean varovaisia, mutta niin upeita.

Kaamosta kauheksitaan, joku jättää sen vuoksi muuttamasta pohjoiseen. Kaamos on paljon muutakin kuin pimeää. Se on kaikkea muuta kuin pimeää. En osaisi enää luopua kaamoksesta ja sen kauneudesta.

Varsinaista päivänvaloa, ei-pimeää aikaa on vain vähän. Puolenpäivän molemmin puolin hädin tuskin tunti, korkeintaan pari. Kirkkaalla säällä koko se aika on yhtä taivaanrannan värien torvisoittoa. Violetin, vaaleanpunaisen ja sinisen kaikki mahdolliset sävyt kilvoittelevat keskenään. Vitivalkoinen ja useissa paikoissa koskematon hanki heijastaa sävyjä ja valottaa maisemaa omalla panostuksellaan. Lumihuurteisten metsien väritön siniharmaa seisoo hiljaa kaiken väriloiston keskellä.

Itse koen kaamoksen näin: yhden päivän aikana on olemassa kolme eri aikaa. Aamu, pimeä aika ennen päivänvalon saapumista. Se kestää noin kello 10 asti, jolloin ensimmäiset haaleat värit ilmestyvät näkyviin. Siihen aikaan on hyvä puuhailla kotona, tehdä töitä, heräillä rauhassa kynttilän- ja takkatulen valossa. Nauttia pimeän tuomasta rauhasta ja tunnelmasta.

Toinen aika, valoisan aika, kestää vain tovin ja se käytetään aina kun mahdollista ulkoillen. Lähes joka vapaapäivä vietetään ystävien kanssa ulkoillen koko valoisa aika, käyden tunturissa, hiihtämässä, koirien kanssa kävelemässä ja imien sisään kaiken kauneutta ja valottomuuden värejä. Auringottomanakin aikana on valoa, se on vain erilaista, sammunutta ja varovaista. Siksi se on käytettävä kokonaan ja nautittava niistä hetkistä, mitä se tarjoaa.

Kun pimeä alkaa hiipiä kahden maissa, mielen valtaa väsymys. Kahden, kolmen aikaan iltapäivällä on päivälevon aika, usein pienien torkkujen tai rauhallisen kahvihetken parissa. Kolmas aika aloittaa ikään kuin uuden päivän. Levon jälkeen on virkeämpi olo ja taas on aikaa puuhailuun , työskentelyyn tai esimerkiksi ystävien kanssa yhdessä illallisen valmistamiseen.

Näin päivät rytmittäen kaamosaika kulkee eteenpäin. Hyväksyen valon vähyyden, ajottaisen väsymyksen ja varsin rauhallisen elon tahdin.

Kävimme muutama päivä sitten tervehtimässä kaamoksen väreissä uinuvia Pallastuntureita. Pallas on yksi lempipaikoistani Tunturi-Lapissa. Ei vain itse tunturijono, jonka siluetti on tunnistettavissa jo kaukaa, joka huokuu kotimaisemaa ja jonka kaikki kerot alkaa olla jo tuttuja ja moneen kertaan patikoituja. Koko Pallaksen ympäristö, sen itäpuolen tummat metsät, joita rikkoo muutaman pienen järven valkoisuus ja suloisten pohjoisten kylien lämpimien talojen ikkunoista vilkkuva valo. Länsipuolen kansallispuistomaisema, joka ulottuu lähes silmänkantamattomiin ja haukkaa näkymättömiin alueen ainoan tienkin niin, että helposti voi kuvitella seisovansa keskellä erämaata.

Täällä vallitsee vain kaamoksen valoton väri ja metsän syvä hiljaisuus.

Kaamosaikana Pallaksella on hyvin vähän kävijöitä. Tuntureiden ympärille ollaan vasta ajamassa kevättalvella hyvinkin suosittuja hiihtolatuja, metsässä ei montaa tallattua polkua vielä ole. Tähän aikaan täällä saa olla hyvin rauhassa. Kuunnella vain oman hengityksen tiheentyvää tahtia upottavassa hangessa taivaltaessa kohti Lommoltunturin lakea. Puiden harvennuttua laen juurella aukeaa maisema Pallastuntureille. Niiden vitivalkoinen laki näyttää kuninkaallisen jylhältä.

Kello on juuri ja juuri yhden. Juuri pimentyvän iltapäivän sini haukkaa viimeiset violetin sävyt taivaalta ja syvenee taas kohti pimeyttä.

Kotimatkalla täyttä havitteleva kuu valaisee tietä niin, että ilman valojakin pääsisi hyvin perille. Kotitiellä on pimeää, katuvaloja ei ole. Sen sijaan kotia valaisee kaamoksen omat valot, revontulet, joiden taianomaiseen loimuun tuskin koskaan voi kyllästyä. Tai siihen ajatukseen, että ne loimuavat aivan kotini katon yllä.

Kaamos Lapissa on niin paljon muutakin kuin pimeää.

♥ Halauksin Sanna