Vietän kotona nyt toista viikkoa. Tässä joenrannalla ihmettelen syksyn verkkaista saapumista, lähes päivittäistä vesisadetta, joka estää pääsyn mustikkametsään. Älä kerää märkiä mustikoita, kokeiltu on. Toisaalta sade on enemmän kuin tervetullutta. Kesä on ollu hurjan kuiva ja sen huomaa kaikkialla luonnossa. Kerroin jo aiemmin kesällä reissuiltanikin, miten karttaan merkityt joet ja purot olivat paikoittain kutistuneet olemattomiksi, kuiviksi uomiksi. Oman rantanikin vesi on niin matalalla, että en ole päässyt tästä edes uimaan. Yleensä tähän aikaan jokea pitkin kiitää tervalta tuoksuvat lohiveneet, nyt ne eivät matalan veden takia ole päässeet kaikkialle. Antaa vain sataa, siis.

Reissuelämästä palautuminen oli aluksi hankalaa. Rauhoittuminen ei onnistunutkaan tuosta vain, kun kotioven avasin. Kun on kulkenut koko kesän, paikallaan oleminen on hankalaa. Vietin muutaman päivän juosten pitkin mökkiä, vieden tavaroita tuonne ja tänne, siirtäen ne taas paikalleen. Muulloinkin yhteen asiaan kerrallaan keskittyminen on vaikeaa, nyt se oli korostuneen hankalaa.

Saatan aloittaa tiskaamisen, huomata ikkunasta, miten pääskyt lentävät joen veden pinnalla ja haluan tallentaa sen kameralle. Kävelen rantaan kameran kanssa, tajuan tarvitsevani toisen linssin. Lähden hakemaan sitä ja muistan, etten ole antanut Papulle ruokaa. Avaan jääkaapin ottaakseni sieltä koiranruokaa, huomaan, että sinne eilen laittamani mustikat ovat valuttaneet nestettä ja joudun siivoamaan sen. Aloitan siivoamisen, mutta puhelin soi, työjuttuja. Avaan tietokoneen, jääkapin ovi on edelleen auki, Papu nälkäinen ja kamera on rannassa yksikseen kuvaamassa pääskyjä.

Annoin itseni poukkoilla hetken sinne tänne kuin pääskyt veden pinnalla, sopeutua uuteen tilanteeseen ja muutaman päivän päästä menoni rauhoittui. Asiaa helpottaa myös se, miten ympäröivä luonto tarjoaa hetkiä ja tilaisuuksia rauhoittumiselle. Iltaisin, kun sadepilvet väistyvät hetkeksi, aurinko kultaa punallaan koko horisontin ja heijastelee veden tyynestä pinnasta kaikkea kauneuttaan.

Eihän tällaisissa hetkissä voi kuin rauhoittua. Kaikki muu unohtuu, kun jää katselemaan näitä luonnon maalauksen sävyjä. Välillä käännän pään ylösalaisin ja katselen kuvaa, jonka matala metsäkaistale katkaisee horisontissa, toisinpäin. Ihan vain huvin vuoksi. Mietin, mistä tiedän, kumpi näistä maailmoista on oikein päin, kun kummatkin näyttävät lähes samoilta.

Saamelaisessa mytologiassa on uskomus saivokansasta, joka asuu saivojärvien tuolla puolen. Tiettyjen järvien pohjassa on pieni reikä, josta läpi uimalla pääsee maailmaan, joka on samanlainen kuin tämä missä me elämme, mutta peilikuva. Siellä asuu pyhänä pidetty saivokansa, hyväntahtoinen henkikansa, joka saattaa joskus auttaa tällä puolella järveä asuvia.

En ole saamelaismytologian asiantuntija. Edellinen kuvaukseni saivokansasta on oma, muistinvarainen tulkintani muutaman lukemani kirjan pohjalta, mutta tällaiset vanhat tarinat ja luonnon uskomukset ovat kiehtovia. Luen mielelläni niihin ja muihin suomalaisiin luonnonmytologioihin liittyviä kirjoja ja kirjoituksia. Niissä on paljon opin aihetta ilman, että tarvitsisi allekirjoittaa kaikkea. Ajattelin vinkata teillekin hyviä pohjoiseen, luontoon, Lappiin ja suomalaisiin mytologioihin liittyviä kirjoja pian, pysykäähän kuulolla ☺️

Yksi ilta en saanut unta. Kai vielä kulkijasieluni haahuili jossakin teiden varsilla eikä malttanut pysähtyä tähän. Pyöräilin iltahämärissä lempipaikkaani joella. Esittelin sen täällä blogin puolella viime kesänä. Ilta oli viileä, ehkä ensimmäinen, jossa selvästi oli aistittavissa ensimmäisiä syksyn merkkejä. Joki virtasi hiljaa ja rauhassa heijastellen auringon viimeisiä värillisiä siveltimenvetoja horisontissa.

Muistan ajatelleeni, että tuntuupa rauhalliselta. Ehkä tuo oli hetki, kun kulkijasieluni palasi matkaltaan ja asettui tähän hetkeen fyysisen olemukseni kanssa, hiljalleen virtaavan joen rannalle.

Toivottavasti olet saanut viettää ihanan kesän ja syksy tuo uusia, kauniita tuulia tullessaan. Minä jatkan joenrannalla oleilua ja rauhallista eloa, johon edelleen kuuluu ajoittaiset sinne tänne säntäilyt. Sellaista se on.

Valokuvaamisen ja blogin kirjoittamisen ohella aion myös jatkaa YouTube-videoiden tekemistä. Koen niiden parissa hulluja inspiraation puuskia. Nautin videoiden kuvaamisesta ja tekemisestä todella paljon. Jos haluat antaa puuskilleni pienen tuuppauksen ja kannustaa työtäni niiden parissa, käy YouTube-kanavallani painamassa pientä punaista nappia "Tilaa / Subscribe". Se kertoo sekä minulle, että YouTuben hämmentävän viisaalle tekoälylle, että videoiden tekeminen kannattaa, mutta ei vaadi sinulta mitään tai velvoita sinua mihinkään. Kiiiiiiitos 🤗💛

♥ Halauksin, Sanna