Ei, se ei ole koronaa.

Tuntuu, että tässä kummallisessa ajassa tuo on lause, joka on sanottava kuin jonakin vapaudu-vankilasta -korttina, kun vähänkin yskähtää. Ymmärtäähän sen, terveysasioissa liikkuu paljon pelkoja. Varsinkin tilanteessa, jossa yhtäkkiä me ihmiskuntana olemmekin voimattomia jonkin edessä. Emme osaakaan ratkaista ongelmaa silmänräpäyksessä, poistaa sitä ja huomaamme pienuutemme. Silloin kaikki, pienetkin keinot välttyä lietsomasta pelkoa ja turvattomuutta otetaan käyttöön.

Joten ei, en ole saanut koronaa, vaan normaalin, sitkeän flunssan. Olen yleensä harvoin sairas, mutta tällä kertaa jäin lepopotilaaksi reiluksi viikoksi. Pääsin sen myötä testaamaan koronatestin "mukavuuden" ja olemaan karanteenissa täällä metsän keskellä viisi päivää tuloksia odotellessa.

Papukin tuntui aistivan jonkun olevan pielessä, se tuntui pitävän vahtia puuhistani ja lepäämisestäni tiukalla, mutta lempeällä katseellaan.

Oli uusi tilanne olla yksin karanteenissa paikkakunnalla, jolta en tunne vielä kovin montaa ihmistä. Täällä ei palvelutaso ole samanlaista kuin kaupungeissa, joissa ruokaa ja mitä tahansa tarvikkeita voi tilata kotiovelle lähes vuorokauden ympäri. Minulla ei ollut hätää, kaapit olivat täynnä ruokaa, koska ostan sitä yleensä kerralla enemmän, ettei tarvitse päivittäin ravata kirkonkylälle pienten asioiden takia. Mielenkiintoinen lähtökohta kuitenkin. Onneksi viihdyn mökissänikin hyvin.

Viikko yksin, tapaamatta ketään on jopa tällaiselle yksinäisyydessä viihtyvälle kova koetus. Onneksi nykyään on etäyhteydet, niillä sain kaipaamiani ihmiskontakteja. Kiitos Pohjanmaan ystävät piristyksestä <3

Eniten kaipasin ulkoilmaan, luontoon, joka houkutteli ihanilla väreillä ja syksynkultaisella auringonpaisteella ikkunasta harva se päivä. Jaksoin päivittäin käydä postilaatikolla ja heitellä Papun kanssa keppiä pihalla, jotta sen ei tarvinnut kärsiä liikkumattomuudesta, mutta muuten jouduin sulkemaan verhot päivisin, jotta en liikaa haikailisi ulkoilmaan ja siten pitkittäisi tautia.

• Papu näyttää mallia lepäämisestä 🙈

Viikon lepäilyn, lukemattomien elokuvien (enemmän hyviä kuin huonoja 🙄), neulomisen, kirjojen lukemisen, nukkumisen ja inkiväärillä terästetyn teen litramäärittäin juomisen jälkeen olo alkaa tuntua lähes normaalilta.

Elämä voittaa pian, ja pääsen taas ulkoilmaan ihastelemaan nyt jo pitkällä olevaa ruskan alkamista. Päivitän siitä kuvia ja turinoita heti, kun syksynharmaa sade hellittää otettaan.

Pysykää terveinä! Lämpimiä halauksia 🤗

♥: Sanna