Marrassyys – talven tulo

Siirry, päivä, siirtomaiden taakse, salli hämäryys.
Katko valokehrän langoilta huomisen näkyvyys,
ja saata kevään paikalle marrassyys.

Martti Salo

Löysin aivan ihanan laulelman palasen suloisesta kirjasta nimeltä Lapinlasten lauluja. Laulun sanat kuvaavat täydellisesti tätä aikaa; hämäryyttä, sitä, kun päivä väistyy pitenevän yön tieltä yhä kauemmas ja huominen näkyy valkenevan päivä päivältä pimenevämpänä. Ja kuinka kaunis sana, marrassyys! Ihastuin heti.

Lupasin viime kirjoituksessa näyttää jo talvea, sillä olen kirjoitellut tovin niin sanotusti eilispäivän menoista. Tässä talven tuloa, kotijoenrannan näkymin ja lähimetsän siimeksestä.

Talvi tuli jo – tuttuun tapaansa – lokakuun puolivälissä. Sen jälkeen se on päivän siellä, päivän täällä käynyt muualla, kun tänne pohjoiseenkin asti saapui lämmintä ilmaa ja sulatti vielä kevyenä pysyneen lumikerroksen. Jätti jälkeensä pieniä talven haituvia metsän siimekseen.

Joutsenet viipyivät joella marraskuun alkuun asti. Kyläläiset olivat niistä välillä jo huolissaan, kun jää vei niiden alta päivä päivältä enemmän sulaa. Joutsenetkin jäätyy kiinni jaloistaan, lauletaan toisessa laulussa. Onneksi niin ei kuitenkaan käynyt. Ne lähtivät jo kasvaneine poikasineen kohti etelää kauniisti kailottaen ja jättivät jälkeensä hiljaisen talvimaiseman.

Joki otti jäähilettä virtaansa viikon verran ennenkuin yhdessä yössä jäätyi kokonaan umpeen ja on sinnikkäästi kestänyt jääpeitteisenä sulat päivät. Ohi lipuvat jäälautat pitävät aavemaisen kaunista, kahisevaa ja kolisevaa ääntä lipuessaan hitaasti kohti etelää ennenkuin jäävät kylmettyneinä paikoilleen.

Marraskuussa on saatu lukuisia, upeita ja kuuran kauniita talviaamuja. Aurinko nousee yhdeksän maissa, mutta muutamaan tuntiin näyttää itsestään vain pientä hohkaa havupuiden yläoksilla ja lumen valoisana loisteena. Yläilmoista se kuitenkin näyttää lempeän valoisalta ja lämpöiseltä jäätyneen metsän yllä.

Olemme ottaneet E:n kanssa tavaksi käydä joka aamu aamiaisen jälkeen läheisessä metsässä koirien kanssa pitkällä kävelyllä. Vielä se on mahdollista, kun lunta on korkeintaan kymmenisen senttiä. Hetken päästä metsäretket menevät liian kahlailuksi ja urheiluksi.

Talvinen metsä on upea aamuisin. Kylmän yön jäljiltä kuura peittää oksat, naavat, hämmentävän taidokkaasti kudotut hämähäkinseitit. Kylätie on niin liukas ja jäinen, että siinä voisi varmaan luistella. Hmm. Ehkä pitää kokeilla.

Tällainen pieni talvinen tervehdys täältä kuuran ja vähenevän valon keskeltä. Etenemme kovaa vauhtia kohti kaamosta ja sen huomaa taivaanrannan väreistä, kello neljän pimeästä ’illasta’ ja maiseman pehmeästä sinisävyisyydestä. Kaamos on ihanaa aikaa, sen voin sanoa. Samoin talvi. Ah, elämme parasta aikaa vuodesta.

Toivottavasti sinäkin.

 ♥ Sanna



Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: