Kukkuu Kuusamo, Oulanka ja Posio

Muutama viikko sitten tehtiin E:n kanssa yllätysvisiitti itärajalle. Ajeltiin takaisin suvun kesäpaikasta Kainuusta ja kierrettiin kotiin vaihtelun vuoksi itäkautta. Kurkattiin, miltä näyttää luonto ja elo Kuusamossa, Oulangan kansallispuistossa ja Posiolla.

Matkalla oltiin, kuten nykyään lähes aina, pakettiauto Bertallani. Samalla tästä tuli pieni pakureissu, jota kevään Norjan reissun jälkeen ei ollakaan tehty. Pakuelämän pienet kikat, vesikanisterin nostaminen takakontista keittiön pöydälle, verhojen ja pikkutavaroiden irrottaminen ja takaisin kiinnittäminen, kokkaus auton kaasuliedellä ja sängyn kasaaminen ja petaaminen sujuivat muutaman kuukauden tauon jälkeenkin hyvin. Toukokuun reissun aikana niistä ehti tulla jo rutiinia.


Vierailimme Etelä-Lapissa, Posiolla. Olin kuullut Korouoman rotkolaaksosta ja luonnonsuojelualueesta ennen, mutten ollut koskaan käynyt. Etelä-Lapin rehevä, mutta kuitenkin pohjoinen luonto ja eläinlajisto oli uutta, mutta ihanaa. Viheriä ja kostea laakso, suuret korkeuserot ja veden putouksista tippuva kohina toi vahvasti mieleen Norjan. Nimesinkin Korouoman leikkimielisesti Etelä-Lapin Norjaksi.

Olin suuresti vaikuttunut luonnon monimuotoisuudesta, kaiken hiljaisuudesta ja silminnähden hyvinvoivasta elinympäristöstä. Tunturi-Lapin karun luonnon jälkeen vehreät jokivarret ja saniaista pukkaavat pikkupurot tuntuvat paratiisimaisen runsailta ja hedelmällisiltä luonnonympäristöiltä.

Kävelimme ympäri rotkolaakson, pidimme taukoja historiallisilla metsäniityillä ja ihailimme Korouoman kesäistä jääputousta, jossa talvella järjestetään jääkiipeilyä. Nyt se lepäsi sinertävän illan valossa komeana ja mykkänä kivikasana. Sen jylhyys ja erikoisuus oli hätkähdyttävän kaunista.

Korouomalta ajoimme illaksi Kuusamoon pienen erämaisen järven rannalle yöksi. Auringonlaskun kanssa katselimme joutsenten ylilentoa ja järven valon värimuutoksia. Kiireettä ja hiljaisuudessa.

Ehkä eniten kaikista retkeilyyn tai matkustamiseen liittyvistä paikoista nautin näistä ‘nimettömistä’, sattumalta löydetyistä paikoista ja hetkistä, joita niissä vietetään. Ei ole ennakko-odotuksia, ei muilta kuultuja kikkoja tai parhaita kuvauspaikkoja, tallattuja polkuja ja muita ihmisiä. Uskon, että itse löydetyt ja yksin nautitut paikat tarjoilevat parhaansa juuri niille, jotka ne sattuvat löytämään.

Illalla juuri ennen pimeää sumu hiipi hiljaa läheisen kaikesta kaukana olevan järven pintaa pitkin. Taivaanranta värjäsi vedenpintaan pilvillään vaaleanpunaista juovaa. Tyyni pinta heijasti peilinä metsän hahmoa kuin toista, käsinkosketeltavaa maailmaa.

Illalla auringonlaskun jälkeen katseltiin kirkasta tähtitaivasta ja kynttiläkuusien silutteja auton takaikkunasta omasta, lämpimästä sängystä käsin. Pimennys- tai sääskiverhoja ei enää tarvitse. Keskiyön aurinko ja sen lämmön myötä kaikonneet sääsket on lähteneet kesän kanssa muille maille.

Sisätilan pieni tunnelmavalo luo kotoisan ja ulkoapäin houkuttavan lämpimän tunnelman metallikuoriseen autoonkin. Tähtitavaan paljainkin silmin nähtävä pieni, pyörivä liike on kuin maailman kokoinen unikaruselli, jonka rauhoittavaan kiertoon on helppo ja turvallinen nukahtaa.


Yksin rauhassa vietetyn yön jälkeen uskalsimme siirtyä muiden ihmisten pariin. Oulangan kansallispuiston luontokeskuksen parkkipaikalle, jossa olikin autoja enemmän kuin näemme kotona yleensä viikon aikana.

Kiersimme suositun retkireitin, joka kiertää Kuusamon ehkä suosituinta luontonähtävyyttä, Kiutaköngästä. Itse reitti oli helppo, omaan makuun liiankin helppo ja tallattu. Itse Kiutaköngäs tallattuine polkuineen ja muine ihmisineenkin kaunis, villi ja voimaa huokuva. Voin kuvitella sen arvon ja pyhyyden pohjoisen kulkijoille vuosisatoja sitten, kun itäinen raja on ollut harvoin kuljettua erämaata. Itse koski ei ole muuttunut, vaikka elo ja kulku sen ympärillä on saanut täysin uudet mittakaavat.

Papu-mummo pääsee välillä kyydillä eteenpäin, kun pikkutassut ei enää jaksa. Etenkin näillä suosituilla, vahvasti sorastetuilla poluilla (joista itse en pidä lainkaan), Papu astelee kovin hitaasti ja varoen. Enkä ihmettele. Kämmenen kokoiset sorakimpaleet eivät varmasti tunnu mukavilta muutenkin aroissa ja väsyneissä koirantassuissa.

Teimme kantovälineeksi oman virityksen pienestä repusta ja kaulaliinasta. Viritys näytti toimivan hyvin, matkalainen sai hetken levähtää ja katsella maisemia uudesta näkökulmasta.

 ♥ Sanna



Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: