Sydäntalvella

Kaamos päättyi pari viikkoa sitten. Hieman hämmästyin, nytkö se jo loppuikin? Tunsin jopa pientä kaihoa. Juuri, kun luulin ehtineeni sopeutua, luonto muuttaa suuntaansa. Muutos ympäröivässä luonnossa ja sen seuraaminen pitävät mielen virkeinä. En tiedä ihanampaa tapaa aloittaa päivä kuin valon valjettua tutkia, mitä luonto tänään tarjoilee. Jaksaako aurinko nousta metsänreunan yläpuolelle vai vieläkö se uinuu kylmänä horisontissa? Onko yön kireä pakkanen huurruttanut joen rannan puihin lisää kidetaidetta? Kuinka hyvin joen jää jo kestää ja kuinka pitkälle sitä uskaltaa astella?

Talvi on paukuttanut pakkasia kunnolla. Kovimmillaan käytiin neljänkymmenen korvilla. Mökki lämpenee pääosin puilla, joita kuluu kovaa tahtia. Soitin luottopuutoimittajalleni uuden puukuorman sopimisesta. Se pitää kuulemma ensin kaivaa hangesta esiin ennen toimittamista ja saattaa olla aika kylmä ja luminen varastoitaessa. Ei haittaa, tarvitsen sitä silti. Kannan puut sitten sisälle aiemmin lämpenemään takan eteen. Aina ei ole helppoa elää hangen ja pakkasen armoilla. Kylmä hiipii väkisin välillä sisään asti. Kovimpina pakkasaamuina eristämätön ulko-oveni on kerännyt kauniin huurteen sisäpuolen ikkunoihin ja metalliseen kahvaan. Makuuhuoneeni ikkuna kasvatti kuurankukkia sisäpuolelle pari päivää ennen kuin kitkin ne sinnikkäällä takan lämmittämisellä. Yöt pysyn lämpimänä kahden täkin ja merinovillakerraston turvin.

Onko tämä kaikki ikävää? Ei ollenkaan. Nautin siitä, että saan aamuisin vielä kylmänkohmeisena kolme villatakkia vuorenani sytyttää takkaan tulen. Pihalle tossuissa ja villavaatteissa aamuhämärässä hiipiessä tähtitaivas levittyy tummien kuusten yllä suurena ja puhtaan kirkkaana. Pakkanen narskuu tossujen kumipohjan alla, sylissä pärekori natisee tyhjyyttään. Puuvaraston seinustalla hupeneva puupino heijastaa otsalampun valossa jäähileitään, jotka pian sulavat takan eteen kannettuina.

Tunnelma on rauhallinen, maanläheinen, luonnollinen. Juuri minulle sopiva.

Se, että auto hyytyy pakkasessa illalla syrjäkylille, ei ole toivottavaaa tai mukavaa. Kaikki hetket eivät ole yhtä juhlaa, elämä ei ole helppoa tai ainaista tunnelmointia. Jotenkin asiat silti järjestyvät. Auttavia ihmisiä on ympärillä, jotka soittavat tutun tutuilleen saadakseen minulle työkalut ja avun pimenevään talvi-iltaan, kun auto on hiipunut kylän autiolle parkkipaikalle. Se tuntuu välillä oudolta, aivan uudelta. Ihmiset auttavat hyvää hyvyyttään, ei odottaakseen jotakin vastapalvelukseksi tai saadakseen itselleen jotakin. Minäkin yritän. Tarjoan omien taitojeni ja kykyjeni mukaan apuani. Yhteen hiileen puhaltamalla elämä luonnonvoimien armoilla käy kevyemmäksi. Tai ainakin ongelmien kanssa on mukavampi elää, kun ne voi jakaa.

Koitan pitää kirjoittamistahtia yllä. Nautin ajatusten järjestämisestä ja elämän pienten tapahtumien jakamisesta täällä. Vihaan kiirettä, aikatauluja ja täyttä kalenteria. Vältän sitä mahdollisuuksien mukaan viimeiseen asti, mutta tiedostan ajan rajallisuuden ja elämän realiteetit ja samalla inhoan niitäkin. Luovuus, kirjoittaminen, valokuvaaminen, musisointi vaatii aikaa – paljon tyhjää tilaa, äänettömyyttä, tylsiä hetkiä, pitkiä ja pimeitä iltoja. Ideat syntyvät, ainakin omalla kohdallani, kaukana kiireestä ja paineesta. Aikatauluttamisella ei ole siinä sijaa, mutta elämän on silti pyörittävä ympärillä. Lämmin mökki vaatii puita, auto vaatii osia ja huoltoa, ulkoilu, harrastukset ja luovuuden kanavat vaativat väleineitä ja välineet huoltoa. Kaikkea sitä saa rahalla ja sitä vastaan minun on annettava omaa aikaani ja osaamistani. Siitä syntyy aikatauluja, jotka haukkaavat palan pois luomisesta – asiasta, mistä nautin luonnon ohella elämässä eniten.

Koitan ottaa elämän ja sen tuomat välttämättömät realiteetit vastaan samalla tavalla kuin kylmän pakkasaamun – hitaasti, raukeasti, rauhassa. Ajan kanssa, kärsivällisesti, armollisesti, ymmärryksellä.

Jos et jaksa odottaa kirjoituksiani täällä, suosittelen hyppäämään matkaani Instagramin puolella. Sen kautta pääset seuraamaan elämääni pohjoisessa useasti viikossa; aamupakkasten huurtamia joenrantamaisemia, seikkailuretkiä tuntureille ja Lapin eri kolkkiin, arjen ihania ja vaikeita sattumuksia, ystäviä ja rakkaita ihmisiä. Ihanaa, jos tulet siellä mukaan matkaani 🤗

Ihanaa alkanutta viikkoa sinulle ☀️

♥: Sanna


Lue myös aikaisempia kirjoituksiani

Tervetuloa, talvi – Sinua odotetaan

Hupsan, sinne katosi syksy. Sen värit ja loistot. Jäljelle jäi kieltämättä aika harmaa aika, vesisateinen ja kostean kylmä. Aika on rauhoittua ja maatua. Kuten parhaat värinsä nähneet syksyn lehdetkin. Menneellä viikolla saimme ison lastin puita talven varalle. Varasto on nyt aivan tupaten täynnä. Koitimme laittaa puut hirveällä vauhdilla sateiden alta varastoon ja yllättäen ne menivätkin […]

Ruskan ra(i)kkaus

Pari päivää kävi pakkanen kylässä. Aamuisin korret ja puiden kultaiset lehdet olivat kuurassa, joka katosi auringonnousun myötä kuin ei olisi koskaan ollutkaan. Yhden päivän ajan lehdet tippuivat puista pakkasesta painavina maahan odottelemaan talven hankea päällensä. Ehdin onneksi nauttia kultaisen kauniista syyspäivistä rannalla juuri ennen kuin pakkanen puraisi lehdet alas puista. Ruska-aika katosi nopeasti. Ikään kuin […]

Ruskaretki Muonion pikkupoluilla

Olen löytänyt pohjoisesta hyviä ystäviä. Kutsumme yhteisöämme Lapland Familyksi, Lapin perheeksi. Tutustuimme sattumalta kolme vuotta sitten, täällä keskellä ei-mitään. Asumme toisistamme lyhimmillään viitisen kilometrin päästä toisistamme, osa muutaman kymmenen kilometrin päässä. Siis aivan naapurissa. Yhdessä elo täällä on helpompaa. Viihdyn paljon yksin, mutta huomaan erityisesti, miten paljon apua, tukea ja turvaa pienikin yhteisöllisyys luo. Aina […]



Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: