Pyhätunturilla

Viime viikonlopun Itä-Lapin seikkailun lisäksi pääsin käymään myös Pyhä-Luoston kansallispuistossa ja Pyhätunturilla, joka oli alkuperäinen viikonlopun suunnitelma. Kamerani jäi seikkailun tuoksinassa edelleen auton takakonttiin, joten lähes kaikki kirjoituksen kuvat ovat ystäväni, Onnin ottamia. Kiitos, Onni!

Lauantai näyttäytyi sateisena ja usvaisena. Saapuessamme Pyhäjärvelle, sitä ympäröivistä tuntureista näkyi hädin tuskin niiden juuri. Sateinen sää vesitti alkuperäisen suunnitelman olla yön yli tunturissa, Soutajalla. Sen sijaan kiersimme Pyhän nähtävyydet päiväseltään ja loppuillasta usvainen sade olikin kastellut retkivaatteet läpimäriksi.

Pyhätunturilla järjestetään joka vuosi (paitsi tietenkin tänä eriskummallisena vuonna) suosittu festivaali Pyhä Unplugged, jossa maankuulut artistit tuodaan Pyhätunturiin esiintymään keskelle tunturiluontoa. Yksi festivaalin esiintymispaikoista sijaitsee Aittakurun maagisessa kurussa, jota kehystää molemmin puolin ikivanhat, jääkauden murtamat kalliolohkareet.

Kurussa on erinomainen akustiikka (musiikki-ihmisenä tällaiset asiat kiinnostavat, ettette ihmettele 🙈). Pieni, kivikon jyhkevyydelle häviävä ja viime talven lumivyöryssä iskua saanut esiintymislava on rakennettu kurun pohjalle ja sen lavalta pitäisi äänen kantaa kymmenisen metriä ylempänä sijaitsevaan katsomoon kuulemma vain puheen voimakkuudella. Teimme muutaman testikajautuksen, mutta ylempänä kurussa ääntä katsomaan tulleet patikoijat keskeyttivät yksityisen soundcheckimme.

Seuraavana aamuna ilma oli kirkastumaan päin, joten lähdimme alkuperäisen suunnitelman mukaan patikoimaan Soutaja-tunturin huipulle. Ruska-aika on kuumimmillaan ja kuulemma yleensä täysin tyhjällä tunturinrinteellä tuli vastaan retkeilijöitä reiluin määrin. Sinänsä se ei haittaa, pohjoisen taivaan alla on tilaa joka tallaajalle ja rakkakivikon väleistä pilkistäviin ruskan väreihin uppoutuu silmä niin, ettei muita kulkijoita usein huomaakaan.

Papu on saman aikaan hyvä ja huono tunturikoira. Se jaksaa kulkea tunturin rinnettä ylös ja alas täysin ongelmitta, käy joka kerta tarkistamassa, olisiko nuotiopaikoille jäänyt retkeilijöiltä makkarankuoria ja pitää retkikunnan kasassa paimenkoiralle ominaisesti haukkumalla heti, jos joku jää liikaa jälkeen. Rakkakivikossa pienet tassut joutuvat kuitenkin liialle koetukselle ja kulku hidastuu. Pienuudesta on kuitenkin hyötyäkin, sillä Papua jaksaa kantaa pisemmänkin matkaa kainalossa kantamalla eikä se ole moksiskaan yllätyskyydeistä. Katselee maisemia ja haistelee tuulia uudesta perspektiivistä.

Ilma ja maisema oli niin kaunis, että pidimme useankin kahvi- ja marjansyöntitauon tunturin laakealla, puisella huipulla riitti nähtävää ja tutkittavaa.

Iltapäivällä palasimme kylään, Pyhäjärven ympäristöön ja tapasimme paikallisia kalastajia, jotka olivat juuri tulleet järveltä nuottaamasta. Pyhäjärvi on kuulemma liian kalainen, sillä aikoinaan siitä on ylikalastettu vain parhaat, isoimmat kalat. Kalakannan luonnollinen tasapaino on päässyt järkkymään, toiset kalat lisääntymään liiaksi niin, että kannalla ei ole tilaa kasvaa kuin pieneen mittaan. Järvi onkin nyt täynnä pientä särkeä ja ahventa, jota kalastajat nuottaavat eli vetävät kalaverkkoja liikkuvan veneen perässä ja koittavat näin palauttaa vesistön luonnollisen tasapainon.

Koska maamme kalamaku ja syömistottumukset ovat kääntyneet lähes täysin tuontikalan puoleen, kalastajat nostavat järvestä tonneittain kalaa, joka kärrätään kuorma-autolla paikallisten husky-yrittäjien koiranruoaksi ja loput kaadetaan metsään villikettujen ruoaksi. Eikö tunnukin järjettömältä? Välillä nykymaailma ja sen meno tuntuu ylitsepääsemättömän eriskummalliselta, johon äitini toteaisi “niin se maailma vaan makkaa”.

Paikalla oli muutama paikallinen, jotka talkoovoimin valmistivat omaan käyttöönsä särkisäilykkeitä. Säilykkeisiin ehti muutamin käsiparin voimin perata häviävän pienen osan koko massiivisesta kalasaaliista, mutta ainakin edes osa tästä täysin puhtaasta, luonnollisesta ja kotimaisesta ruokakalasta pääsee syömäkäyttöön.

Perkasimme kilokaupalla kaloja, samaan aikaan kalastajat kantoivat sisään lisää 50 litran saaveja täynnä kalaa.

Kalatalkoiden päätteeksi saimme maistaa erinomaista herkkua, uppopaistettua särkeä. Täysin uusi tuttavuus, mutta uskomattoman hyvää! Tästä ruoasta voisi maksaa paikallisessa ravintolassa mielellään. Ehkä joku nappaisi tästä hyvän yritysidean itselleen? 🤗

Koko viikonloppu oli niin täynnä ihmisiä, toimintaa ja uusia elämyksiä, että olin hieman pyörryksissä kaikesta, kun lähdin ajamaan sunnuntai-iltana takaisin kohti Kolaria. Pitkä, 300km kotimatka ei tuntunut laisinkaan pahalta. Upeat, ruskan värittämät maisemat ja kullankeltainen ilta-aurinko tarjosivat tarpeeksi viihdettä väsyneelle seikkailijalle ja ajoin koko matkan pysähtymättä.

Pohjoinen jaksaa aina vain tarjoilla upeuttaan, uusia kokemuksia ja ihmisiä. Olen onnellinen, kun voin kutsua Lappia kodikseni.

♥ Halauksin, Sanna

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s