Seikkailuviikonloppu Itä-Lapissa

Viikonloppu oli erilainen, täynnä ohjelmaa, uusia ihmisiä, liikkumista ja ulkoilmaa. Mutta niin ihana, nautin täysin sydämin tästä hieman eriskummallisestakin viikonlopun ohjelmasta.

Pakkasin kameran ja kaikki tarvikkeet mukaan autoon, mutta en “ehtinyt” kuvata sillä kertaakaan. Sinne se jäi, auton perään, kun seikkailin täysillä Itärajan tuntumassa. Siksi hyvin niukkakuvainen kirjoitus tällä kertaa. Koittakaa kestää 😅


Alunperin minun piti viikonloppuna käydä ystäväni luona Pyhätunturilla ja katsella siellä paikkoja, käydä tunturissa ja tutustua Pelkosenniemen seutuun. Suunnitelmiin tuli kuitenkin muutos. Ystävä työskentelee Metsähallituksen leivissä, jonka kautta häntä oli pyydetty “malliksi” Itä-Lappiin, Urho Kekkosen kansallispuiston alueelle. Valokuvia käytettäisiin alueen retkeilymainoksiin ja muuhun Itä-Lapin markkinointiin. Malliksi kaivattiin muitakin, erityisesti koira oli tervetullut, joten minut ja Papu napattiin viime tipassa myös mukaan.


Perjantai-iltapäivän 300km ja neljän tunnin ajomatkan jälkeen olin Savukosken kunnassa, Tulppion kylässä. Pakkasin tavarani erämaata ja sen “ajo omalla vastuulla” -teitä paremmin kestävään ystäväni autoon ja jatkoimme matkaa vielä pidemmälle Itään, lähes Venäjän rajan tuntumaan. UKK-puistossa meitä odotti heti alkuun Nuorttijoen ylitys. Puoli reiteen asti nouseva, virtaava jääkylmä vesi, joka piti ylittää ohuesta ja hatarasta köydestä kiinni pitäen kantaen täyttä rinkkaa selässä ja koettaen olla liukastelematta virran pyöreiksi pyörittämillä kivillä. Aikamoinen kokemus, ainakin tällaiselle joen ylittäjäensikertalaiselle 😬


Virran toisella puolella tapasimme valokuvaajan, Jaakon, ja myös hyvin ex-tempore -ajatuksella mukaan napatun kaimani Sannan. Muu porukka oli ehtinyt olla jo paikalla yhden yön ja kuvata osan tarvittavasta materiaalista. Meille jäi kuvattavaksi vielä iltakuvat nuotiolla sekä seuraavan päivän melontakuvat Kairijoella. Majoituimme yöksi suloiseen, pieneen auiotupaan aivan joen tuntumaan. Illalla kaminan liekkien luomat hypnoottisesti katossa hyppivät varjot ja sen joka paikkaan leviävä lämpö hiljensi tuvan melkein heti iltaruoan jälkeen. Iloinen juttelu ja hauskanpito vaihtui varsin nopeasti makuupussien kohinaksi, kun kukin haki hyvää asentoa puisella lavetilla.


Aamulla kello herätti puoli kuusi, jolloin kaminaan lisättiin puita. Hetki sen jälkeen vielä kevyttä unta makuupussin lämmössä samalla odotellen tuvan lämpiämistä uuteen päivään. Naapuripetiläiset aloittivat aamun iloisesti laulamalla. Meillä oli hauska porukka kasassa.

Aamutoimien jälkeen pakkasimme tavarat ja lähdimme takaisin kohti joenylityspaikkaa. Toisella kerralla se onnistui jo selvästi edellispäivää huolettomammin eikä virtaavan veden aiheuttamat pienet tasapainon heilahtelut tuntuneet enää niin vakavilta. Papu matkusti molemmilla kerroilla kainalossani keskittyneenä ja hiljaa. Sekin aavisti saavansa kylmän kylvyn, jos meinasi venkoilla.


Autoille päästessämme lähdimme ajamaan kohti Kairijokea ja siellä sijaitsevaa Kairijoen eräkeskusta. Ajoimme tunnin verran nyrkin kokoisilla kivillä päällystettyä tietä pitkin. Autoni alapohja sai mojovan kivipesun ja voin vain toivoa, että kaikki pysyi siellä paikallaan. Olimme alueella, jossa ei ole internet- tai puhelinyhteyttä. Vaikka en ainakaan myönnä olevani niiden koukussa, oli vapauttava tunne olla yhteyksien ulottuvuuksissa. Oli olemassa vain tämä ulottuvuus, tämä hetki ja ihmiset, jotka ovat kanssani fyysiseesti läsnä. Muu maailma saattaa kääntyä ympäri, mutta me olisimme asiasta täysin tietämättömiä.


Kairijoen eräkeskukselta saimme kahvikupposten jälkeen matkaamme kanootin. Muutaman rennon lilluskelukerran lisäksi olen kulkenut kanootilla vain kerran ja sekin täydellisessä säässä, peilityynellä järvenselällä. Nyt matkasimme kanootilla alas virtaavaa jokea pitkin, jonka vesi oli hyvin matalalla. Kiviä ja vedenalaisia hiekkasärkkiä oli enemmän kuin tyyntä pintaa ja vaikkei joen kuohut päätä huimanneet, veivät ne kuitenkin meitä eteenpäin välillä sinnekin suuntaan, mikä ei ollut alkuperäinen suunnitelma. Onneksi en ollut yksin, ystäväni vastasi takapenkillä ohjauksesta ja reitin suunnittelusta. Minä koetin auttaa parhaani mukaan, vaikka välillä sainkin ohjeen olla melomatta ollenkaan, kun yritin ottaa liiaksi ohjat käsiini 😅

Valokuvaajamme Jaakko seurasi melomismatkaamme välillä joen ylittävillä silloilla, välillä yläilmoista dronen siivin. Pääosin meloimme täydessä hiljaisuudessa upeissa ruskan väreissä ihastellen kirkkaan veden läpi näkyvän joen pohjan ihmeitä ja upeaa syysilmaa.

Suvantokohdissa ehti nauttia maisemista ja uskalsi kaivaa puhelimenkin esiin. Kuva: Onni Kojo

Rantauduimme joen rannalla sijaitsevalle laavulle, jossa juhlistimme onnistunutta seikkailua nokipannukahveilla ja iloisella rupattelulla. Nauru halkoi kirpeää syysilmaa, kun ideoimme uusia luovia projekteja ja jaoimme elämänkokemuksiamme. Oli aika palata takaisin, erämaan kaira oli antanut tarvitsemamme. Tutustuin hienoihin uusiin ihmisiin ja nauroin vedet silmissä. Kiitos, supertiimi. Toivottavasti pääsemme pian toteuttamaan seuraavaa seikkailua 💛

Kuva: Onni Kojo

♥ Halauksin, Sanna

Tervetuloa, talvi – Sinua odotetaan

Hupsan, sinne katosi syksy. Sen värit ja loistot. Jäljelle jäi kieltämättä aika harmaa aika, vesisateinen ja kostean kylmä. Aika on rauhoittua ja maatua. Kuten parhaat värinsä nähneet syksyn lehdetkin. Menneellä viikolla saimme ison lastin puita talven varalle. Varasto on nyt aivan tupaten täynnä. Koitimme laittaa puut hirveällä vauhdilla sateiden alta varastoon ja yllättäen ne menivätkin […]

Ruskan ra(i)kkaus

Pari päivää kävi pakkanen kylässä. Aamuisin korret ja puiden kultaiset lehdet olivat kuurassa, joka katosi auringonnousun myötä kuin ei olisi koskaan ollutkaan. Yhden päivän ajan lehdet tippuivat puista pakkasesta painavina maahan odottelemaan talven hankea päällensä. Ehdin onneksi nauttia kultaisen kauniista syyspäivistä rannalla juuri ennen kuin pakkanen puraisi lehdet alas puista. Ruska-aika katosi nopeasti. Ikään kuin […]

Ruskaretki Muonion pikkupoluilla

Olen löytänyt pohjoisesta hyviä ystäviä. Kutsumme yhteisöämme Lapland Familyksi, Lapin perheeksi. Tutustuimme sattumalta kolme vuotta sitten, täällä keskellä ei-mitään. Asumme toisistamme lyhimmillään viitisen kilometrin päästä toisistamme, osa muutaman kymmenen kilometrin päässä. Siis aivan naapurissa. Yhdessä elo täällä on helpompaa. Viihdyn paljon yksin, mutta huomaan erityisesti, miten paljon apua, tukea ja turvaa pienikin yhteisöllisyys luo. Aina […]



One response to “Seikkailuviikonloppu Itä-Lapissa”

  1. […] Viime viikonloppu kului umpihankea kuluttaen Pyhä-Luoston kansallispuistossa Itä-Lapissa ystäväni ja nimikaimani Sannan kanssa. Sannan, jonka tapasin ensimmäistä kertaa viime syksynä toisella puolella Savukoskelaista erämaan koskea. Itäkairassa muutaman kilometrin käveltyäni joen ylityspaikalla vastarannalla seisoi vaalea nainen sinisessä anorakissa ja vaaleissa hiuksissa seuraten haparoivaa joenylitystäni. Olen kirjoittanut siitäkin seikkailusta aiemmin, pääset lukemaan sen täältä. […]

    Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: