Hei hei, kesä!

On kesän viimeinen päivä. Huomenna alkaa syyskuu ja uusi aika. Syksyn raikas ilma, pakkasyöt ja pimenevät illat puhdistavat ilmaa. Taakse jää kesän lämpö, auringonvalo ja lintujen kuorokonsertit. On enemmän aikaa hiljaisuudelle, rauhoittumiselle. Oivallista aikaa kuunnella sisintään, jos niin haluaa ajatella. Minä ainakin haluan.

Tämä kesä on ollut ainutlaatuinen. Vaikken aio nyt ryhtyä sentimentaaliseksi, kesän aikana on tapahtunut paljon. Muutin koko elämäni monellakin tapaa, kun muutin heinäkuussa vähine tavaroineni keskelle Lapin metsää, pieneen mökkiin kaksin Papun kanssa. Nämä kaksi kesäkuukautta ovat olleet upeat. Valehtelematta niin upeat, että usein mietin, onko tämä tottakaan. Joka aamu herätessäni ja avatessani oven suoraan pohjoisen luontoon ja tähän jokivarteen, en voi kuin olla onnellinen.

Joskus jään miettimään, nautinko varmasti oikeista asioista oikeista syistä. On vaikea luottaa siihen, että kaikki todella tuntuu hyvältä. Pohdin, jos nautin elämästäni täällä, koska…joku järjetön syy tähän kohtaan. Onneksi usein tulen tulokseen, että nautin ja se on tärkeintä. Eräs ystäväni kerran totesi minulle, kun pohdin ääneen vastaavia ajatusryppäitäni, että tunne toimii palautteena. Kun joku asia tuntuu hyvältä, se usein myös on niin. Jäljelle jää vain se, että siihen tunteeseen pitää luottaa.

Pyörittelen ajatuksia päässäni usein aivan liikaa, mutta yritän opetella niistä pois ja nauttia hetkestä. Täällä ollessa se on onneksi helpompaa kuin kaupungissa. Jostain syystä kaupungissa tunsin paineita tehdä asioita, joita en oikeasti halunnut tehdä. Omistaa asioita, joita en oikeasti halunnut omistaa. Olla ihmisten kanssa, joiden kanssa en oikeasti halunnut olla. Koko oma maailma, omat tarpeet ja halut hukkuivat johonkin sen hälyn keskelle ja usein unohdin kokonaan, kuka olin tai mitä halusin.

Täällä, kaiken luonnon, hiljaisuuden ja tyhjyyden, mutta kuitenkin rikkauden ja uskomattoman monimuotoisuuden keskellä ne asiat ovat kuin itsestäänselviä. Niille on tilaa ja aikaa. Kukaan tai mikään ei kyseenalaista sitä. En edes minä itse. Se turha, mikä teki oloni ennen onnettomaksi, jäi johonkin sinne 1000km varrelle, jonka tänne kuljin. Kaus piti tulla, mutta jokainen kilometri on ollut sen arvoista.

Muutama viikko sitten, kun kesäkukat jaksoivat vielä kukoistaa ilta-auringossa, kahlasin kumisaappailla tyhjää, mutta rehevää joenvartta ja kuvasin kesän viimeistä kukkaloistoa. Noissa hetkissä ei voi tuntea minkäänlaisia paineita siitä, minkälainen pitäisi olla, millä lailla asua tai mitä omistaa. Voi vain ihastella mitä upeampia yksityiskohtia, värejä, muotoja, kontrasteja ja sitä lajikirjoa, mitä niinkin pienellä maapalasella voi olla. Mitä lähemmäksi menee, sitä ihmeellisemmäksi yksityiskohdat käyvät. Kaikki muu unohtuu. Se on upea tunne.

Aivan ihanaa alkavaa syksyä sinne, missä ikinä oletkin. Nautitaan joka hetkestä ihan semmoisena kuin se on, sen enempää miettimättä.

♥: Sanna

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s