“Epäonnistunut” aamuyö

Suunnittelin viikon ainoaksi sateettomaksi ja kirkkaaksi aamuksi valokuvausretkeä Muonion lähellä sijaitsevalle suolle. Olen ajanut sen ohi muutaman kerran kesäisenä aamuyönä ja tiedän siinä olevan upea aamu-usva auringon noustessa juuri oikeasta suunnasta luoden kultaisen hehkun suon tyyneen veden pintaan.

Herätyskello soi 3:30. En osaa toimia aamuisin ilman ruokaa, joten tarvitsin aamiaisen ja kahvia saadakseni itseni käyntiin. Jostain syystä lähtöni venyi ja venyi, olin tien päällä vasta puoli viiden aikaan ja aurinko oli jo korkealla. Aamu oli silti upea. Oma lähimetsänikin oli hämyisen udun peittämä ja meinasin jo jäädä vain siihen kuvaamaan. Matkalla näin myös monta potentiaalista kuvauspaikkaa, mutta mielessäni oli kuitenkin tietynlainen kuva ja tunnelma, joka vaati sitä tiettyä suomaisemaa lähellä Muoniota.

Hieman ennen Muoniota, aurinko meni yllättäen pilveen eikä sumuakaan enää näkynyt. Kello oli jo reilusti yli viiden ja tiesin aamu-usvan ja maagisen aamuauringon alkavan vedellä viimeisiään. Koko taivas oli pilvessä ja ilma oli harmaa, kuten monina muinakin aamuina. En saisi tänä aamuna mielessäni olevaa valokuvausideaa toteutettua.

Harmitti.

Olen lukenu viime aikoina epäonnistumisesta. Siitä, miten epäonnistuminen määritellään ja toisaalta, onko sitä edes olemassa. Onko epäonnistumista olemassa? Iso osa historian tärkeimmistä keksinnöistä on syntynyt epäonnistumisen myötä. Maailman suurimmat firmat kuuluttavat epäonnistumisen nimeen, “fail fast and fail forward”, jotta uusia uraauurtavia ideoita voidaan synnyttää epäonnistumisen oppimiskokemuksista.

Mitä tekisit, jos tietäisit, ettet voisi epäonnistua?

Aika herättävä kysymys, eikö? Inspiroiva ajatusleikki. Mitä tekisin, jos en voisi epäonnistua, jota seuraa jatkokysymys, miksi en tekisi sitä silti? Ehkä osittain tämän kysymyksenkin takia olen tässä, kirjoittamassa, valokuvaamassa, luomassa jotakin uutta, vaikka joka hetki sen luominen nostaa pelon epäonnistumisesta. Loppujen lopuksi ajatus epäonnistumisesta on vain ajatus, oletus. Pahimmillaankin vain kokemus muiden joukossa, josta oppineena voi ponnistaa kohti uusi valloituksia.

Takaisin aamuyön tapahtumiin, jota uteliaat porot kävivät pällistelemässä tuon tuosta.

Päätin ottaa aamun oppimiskokemuksena, käänsin auton ja lähdin takaisin kotiin. Matkalla näin sivusilmällä pienen metsähakkuuaukean, joka kasvoi valtoimenaan maitohorsmaa. Aukean takana kohosi kaunis koivikko, jonka läpi aamuauringon viimeiset kultaiset säteet siivilöityvät lähes täydellisesti aukealle jääneen usvan sekaan. “Tämä on parempi kuin ei mitään”, mietin, kun käänsin auton vielä kerran keskellä tyhjää maantietä ja parkkeerasin tien pientareelle.

Horsmaa ja heinää kasvoi vyötärönkorkuisena, se oli aamukasteesta painava. Tiesin kastuvani läpimäräksi, jos lähden päättömästi kahlaamaan läpi aukean enkä ollut ollenkaan varma, saisinko siltikään tallennettua hetken ja maiseman tunnelmaa tarpeeksi hyvin.

Epäröin hetken istuen kostealla ja kylmällä asfaltilla kameravälineet sylissäni. Yksinäinen poro kopsutteli Muoniosta päin tietä pitkin katsomaan, kuka kumma täällä teutaroi tähän aikaan aamusta.

Päätin kuitenkin yrittää, sitähän tunnetusti ei laiteta, eikös?

Kahlasin vatsaa myöten vettä valuvana aukion toiselle laidalle. Unohdin ajan, unohdin, että oli märkä ja kylmä, unohdin, että kello on puoli kuusi aamuyöllä jossakin Kolarin ja Muonion välissä. En välittänyt siitä, säädinkö kameran asetukset oikein (useimmiten en) ja tuleeko valokuvista sellaisia kuin toivoin. Nautin hetkestä.

Aamu ei ollut epäonnistunut. En saanut toivomaani suomaisemakuvaa aamuauringossa eikä suunnitelmat menneet, kuten olin ajatellut. Aamu oli silti hieno, inspiroiva ja kaunis.

Muistetaan aina välillä epäonnistuakin. Ihanaa, kun luet tarinaani ja olet mukana. Pus!

♥: Sanna

2 thoughts on ““Epäonnistunut” aamuyö

  1. Ihana teksti, mäkin pohdin usein epäonnistumista ja sitä, mitä kaikkea sitä ihminen jättääkään tekemättä vain siksi että pelkää epäonnistuvansa. Mulla on suomenkielinen motto ” Täysiä päin ja paareilla pois” mutta oon löytänyt vähän pehmoisemman version englanniksi: “Feel The fear, and do it anyway”. Ei me tiedettäisi,miltä tuntuu onnistuminen, jos ei koskaan tulisi epäonnistumisia. Joten rohkeasti vaan! 😚

    Like

    1. Niinpä, sinäpä sen sanoit! ❤ Tykkään tuosta motosta, kummastakin, mutta erityisesti tuosta englanninkielisestä. Siitähän se on kiinni, uskaltamisesta ja pelkokin on vain meidän päässä olevia ajatuksia, jotka usein eivät edes toteudu.

      Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s