Tässä lähellä, kymmenen minuutin automatkan päässä kuohuu. Isokoski, joka on osa Perhojokea laskee mereen. Joet, etenkin niiden kuohut, on aivan ihmeellinen ja uusi asia minulle.
Kosken äärellä on tietynlainen ilma – raikas ja happirikas, kylmä ja kova, kostea ja äänekäs.
Kevät käy täällä hitaasti, mutta varmasti. Kuten ounastelin, lumi suli nopeasti. Ainakin aurinkoisista paikoista, joissa lämpötila kohoaa jo varmasti lähemmäs kymmentä astetta.
Koski on vapautunut jäästä. Muutama viikko sitten kuohut olivat pääosin paksun jääpeitteen alla, nyt ne virtaavat lähes vapaina. Vain rannoilla on viimeiset sitkeät jäälautat, joiden reunaa veden pinta hioo muodostaen upeita pitsimäisiä jääveistoksia. Niitä voisi ihastella loputtomasti.
Olen innostunut kuvaamaan videoita. Tai en ehkä uskalla puhua monikossa, koska tämä on ensimmäinen laatuaan. Unohduin aivan täysin tallentamaan kosken ja jään pitsireunuksien tanssia. Kadotin ajan- ja paikantajun. Se on ihana tunne! Tuotoksen julkaiseminen onkin täysin päinvastaista, aivan kamalaa. Miksi itseä kohtaan pitääkin olla niin kovin kriittinen ja epäileväinen? Kaikki on harjoittelua, hauskaa leikkiä, josta oppii. Jos päätän, että nautin tämän kuvaamisesta suunnattomasti ja siitä, että ylitän itseni tuhatkertaisesti, kun uskallan julkaista jotakin tällaista?
Näin teen. Tässä ensimmäinen videotuotokseni jaettuna juuri sinulle. Toivottavasti tykkäät ❤
Lämpöä ja valoa kevätpäiviisi!
♥: Sanna
Sanna Vaara 